Järjestävä Seura

Mynämäen Suunnistajat -52

 

Pieneen kuntaan 1952-01-31 perustettu Mynämäen Suunnistajat-52 on yksi maamme vanhimpia suunnistuksen erikoisseuroja. Ensimmäinen suunnistuksen kipinä iskettiin mynämäkeläispoikiin jo ennen sotia suojeluskunnan poikaosastossa. Kun Antti Laaksonen uskaltautui piirinmestaruuskilpailuihin 1945 ja vielä voitti siellä, oli tuli syttynyt.

Harrastajajoukko kasvoi nopeasti kilpaillen ensin yleisseura Iskun riveissä. Suunnistajat eivät kuitenkaan tunteneet oloaan kotoisaksi ja kuusi innokkainta veijaria löivät päänsä yhteen pohtien oman seuran perustamista, mikä oli tosiasia vaajaa kuukausi myöhemmin olympiavuonna 1952.

Suunnistus, hiihtosuunnistus ja hiihto olivat alusta Mynämäen Suunnistajien noin kolmensadan jäsenen harrastamat lajit antaen mahdollisuudet kuntoiluun, harrasteurheiluun, huippu-urheiluun ja muuhun seuratoimintaan..

Seura oli pitkään tunnettu laajaa ja korkeatasoista nuorisotyötä tekevänä seurana, joka on vakiinnuttanut paikkansa maan kärkiseurojen joukossa. Kirkkaimmiksi tähdiksi ovat seuran kasvateista nousseet Korvensuun tyttö Eija Koskivaara ja Nihattulan poika Vesa Mäkipää. Heillä kummallakin on viisi MM-mitalia, viisi PM-mitalia ja noin 30 SM-mitalia. Mikko Heikelä saavutti nuorten MM-hopeaa pitkällä matkalla 1999 ja MM-viestin kultaa ja Johanna Seppinen oli nuorten MM-pronssilla keskimatkalla.

Oma Oravapolku tuotti jatkuvasti uusia suunnistajia, joista aina välillä löytyi todellisia helmiä. Parhaimmillaan seura oli monena vuotena neljällä joukkueella Nuorten Jukolassa, mihin se osallistui ensimmäisestä nuorten Jukolasta lähtien. Huippusaavutus oli vuodelta 1997, jolloin joukkue oli kuudes Kaustisissa.

1999 seuran miessuunnistajat perustivat yhdessä Liedon Parman suunnistusjaoston kanssa MS Parma-nimisen miesten edustusseuran parantamaan menestymismahdollisuuksia niin Jukolassa kuin Tiomilassa ja samalla luomaan voimakkaampaa huippu-urheilukulttuuria, jonne seuran kehittyvät nuoret pääsivät jatkamaan uraansa.

Ratkaisu oli kilpailullisesti onnistunut. SM-viesteissä alkoi tulla mitalleja melkein joka vuosi ja suurviesteissä seura vakiinnutti paikkansa kärjen tuntumassa, ilman suurta menestystä. Vuodesta 2004 lähtien kummankin seuran kaikki suunnistajat ovat edustaneet MS Parmaa ja menestystä on tullut kaikilla rintamilla niin kotimassa kuin kansainvälisestikin.

Seura tekee näyttävällä tavalla kotikuntaansa Mynämäkeä tunnetuksi. Mynämäen Suunnistajat -52 on järjestänyt arvokisoja toimintansa alusta saakka ja tunnetaan hyvänä kisajärjestäjänä. Jopa Jukolan Viesti oli seuralla haussa vuosille 2009-2012 selviten parhaimmillaan kolmen parhaan hakijan joukkoon. Viimeisimmät seuran järjestämät suuret arvokisat ovat:

  • 1986 Hiihtosuunnistuksen SM R2
  • 1988 KLL:n mestaruuskilpailut
  • 1991 Isotonic-suunnistus (yhdessä Laitilan Jyskeen kanssa)
  • 1992 Maailman cupin katsastus ja testi 2
  • 1995 Kalevan Kierroksen suunnistusosakilpailu
  • 1996 11. Nuorten Jukola
  • 1998 SM-viesti, ryhmä 2
  • 2001 R2 pikamatka.
  • 2004 KKL:n mestaruuskilpailut
  • 2010 SM-yösuunnistus

Tulossa ovat

  • 2012 Nuorten Jukola Vehmaalla
  • 2015 FIN5 Mynämäessä yhdessä Liedon Parman kanssa.

 

Seuran tavaramerkki on ORATONNI, joka kokoaa joka syksy eteläisen Suomen suunnistavat nuoret yhteen. Näin on ollut vuodesta 1986 lähtien.

Ansioistaan hyvin toimivana suunnistusseurana Mynämäen Suunnistajat-52 palkittiin vuonna 2008 vuoden suunnistusseurana.