Kilpailuohjeet

· Tävlingsinstruktioner (PM) på svenska finns i klubbmaterialpåsar för svenska lag och FSOs lag och även i INFO i tävlingscentrum. Information på svenska finns också på webb-sidan: /sv/

· Competition Instructions in English can be found in club material bags for international teams. Instructions are also available at the info desk in the competition centre. Information in English is also available on the web-page: /en/

 

Yleistä:

Nuorten Jukola on kansainvälinen 7-osuuksinen viestisuunnistuskilpailu seurajoukkueille. Osallistuminen eri osuuksille on rajattu siten, että kullekin osuudelle saavat osallistua ainoastaan kohdassa “Radat ja osuudet” mainittuihin sarjoihin kuuluvat kilpailijat.

Yhdistelmäjoukkueen voivat koota seurat, jotka eivät muuten saa joukkuetta. Yhdistelmäjoukkue voidaan koota myös saman kunnan koulujen oppilaista tai nuorisojärjestön jäsenistä.

Kaikkien seurajoukkueiden kokoonpanossa ovat voimassa osuuskohtaiset ikä- ja sukupuolirajoitukset.

Kilpailun järjestäjä kokoaa yhdistelmäjoukkueita suunnistajapankkiin ilmoittautuneista yksittäisistä suunnistajista.

 

Kilpailusäännöt:

Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä 2017, Nuorten Jukolan järjestelyohjetta sekä järjestäjien antamia ohjeita. Suunnistuspiikkareiden käyttö on kielletty, nastarit on sallittu.

Kilpailun järjestää OK Orient / OK Trian ry. Kilpailun taustayhteisöjä ovat Suomen Suunnistusliitto ja Kaukametsäläiset ry.

Lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailun internetsivuilla torstaina 17.8.2017 klo 16.00 ja ovat nähtävillä tulostaululla.

 

Kilpailun vastuuhenkilöt:

Kilpailunjohtaja Kalevi Ilonen kalevi.ilonen@ilonen-lautamo.fi  +358 400 310 663
Info Nina Simosas nina.simosas@gmail.com  +358 50 341 2704
Tiedotuspalvelut Nina Sevelius nina.sevelius@oktrian.fi  +358 50 367 7392
Kenttäpalvelut Pasi Liitiäinen pasi.liitiainen@porvoo.fi  +358 40 540 2872
Ratamestari Pekka Vuorinen pekka.vuorinen@oktrian.fi  +358 50 469 2021
Kilpailutoiminnot Hannu Fabritius hannu.fabritius@suomi24.fi  +358 44 061 0933
Tuloslaskentapalvelut Svante Nilsson svante.nilsson@oktrian.fi  +358 40 594 3098
Ravintolapalvelut Kirsti Johansson kirsti.johansson@pp5.inet.fi  +358 41 50 76561
Ensiapu Senja Kangas senja.kangas@loviisa.fi  +358 400 641 626
Turvallisuuspäällikkö Kleo Ketonen kleoketonen@hotmail.com  +358 45 644 7193
Kutsuvieraat Johanna von Frenckell johannavonfrenckell@helsinki.fi  +358 40 7033 294
GPS-seuranta Svante Nilsson svante.nilsson@oktrian.fi  +358 40 594 3098
SSL:n tekninen asiantuntija Tommi Tervakangas tommi.tervakangas@gmail.com  +358 40 544 7450
Maalituomari Helge Nyberg
Ratavalvoja Eero Hyvönen eero.hyvonen@gmail.com  +358 40 153 0270
Tuomarineuvosto

 

 

pj. Niina Liukkonen

jäs. Ville Mannonen

jäs. Linda Sainio

NaVi

HS

Kangasala SK

Kilpailun suojelija My Kippilä my.kippila@oktrian.fi  +358 400 579 645

 

Tapahtumapaikat, osoitteet, opastus ja pysäköinti:

Kilpailukeskuksena on Kokonniemen urheilualueen kenttäalue ja Kokonhalli Porvoossa. Kilpailupaikan osoite on Jääkiekkotie 3, 06400 Porvoo. Opastus kilpailukeskukseen moottoritieliittymästä 60 valtatieltä E18/7 keskustaan. Ajoaika pysäköintiin noin 10 min. Opasteet ovat paikoillaan perjantaina 18.8.2017 klo 16.00. Pysäköinti on maksuton.

 

Koulumajoitus, iltapala ja aamiainen:

Koulumajoitusta on tarjolla perjantain ja lauantain väliseksi yöksi.

Lattiamajoitus hintaan 15 €/hlö/yö (koulumajoitus omalla patjalla) sisältää aamupalan. Iltapala 5 €.

Majoitukseen pääsee perjantaina 18.8.2017 klo 16 alkaen ja majoituksessa saa olla lauantaina 19.8.2017 klo 10.30:een asti.

Koulumajoitusvaraukset sekä iltapalojen varaukset (varattava erikseen erikoisruokavalio) tehdään ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautumispalvelussa. Etukäteen tilatut iltapalat (pe) ovat tarjolla klo 19.00–22.00. Lauantain aamiainen on tarjolla klo 7.00 – 9.00.

Majoitus on Pääskytien koulun liikuntatiloissa osoitteessa Pääskytie 1, Porvoo. Opastus on paikoillaan perjantaina klo 15.00 alkaen. Majoituksessa on omat järjestysohjeet.

Muut majoituspalvelut löytyvät kilpailusivustolta linkistä /yleista/majoitus/

 

Kilpailutoimisto / INFO:

Seurakohtaisen kilpailumateriaalin (mm. numerot) saa Infosta.

Perjantaina 18.8.2017 klo 16.00 – 22.00 Info on Pääskytien koululla (sama kuin majoituskoulu )os. Pääskytie 1 , Porvoo). Lauantaina 19.8.2017 Info toimii kilpailukeskuksessa klo 8.00 -18.00. Kilpailumateriaali luovutetaan joukkueelle, mikäli kaikki maksut on maksettu kokonaan. Suorittamattomat maksut voi maksaa infossa.

 

Seurojen kilpailumateriaali:

Kilpailumateriaali on noudettavissa seuroittain joko perjantaina klo 16.00 – 22.00 majoituskoululta tai lauantaina klo 8.00 alkaen kilpailukeskuksessa olevasta Infosta kuittausta vastaan. Samalla kirjataan seuran paikalla olevan vastuuhenkilön yhteystiedot muistiin. Vain ne seurat, jotka ovat maksaneet kaikki maksunsa, saavat kilpailumateriaalin, johon kuuluvat mm. kilpailunumerot ilman hakaneuloja, käsiohjelmat, karttojen palautuslipuke, huoltajakortti, mahdolliset vuokra-Emit-kortit ja Emit-tarkistuslipukkeet. Omat hakaneulat. Rintanumeroita ei kerätä pois. Seuran edustaja kuittaa vuokratut

kilpailukortit saaduiksi seuramateriaalin yhteydessä. Palauttamatta jätetystä kortista laskutetaan seuralta 80 € / kortti.

Opaspaalu on kilpailukeskuksessa.

 

Kilpailukortit:

Joukkueella on oltava vähintään kolme Emit-korttia. Samaa korttia ei voi käyttää kahdessa eri joukkueessa. Emit-kortteja voi vuokrata järjestäjiltä hintaan 4 €/kortti. Tarvittavien vuokrakorttien lukumäärä on ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä. Emit-korttien numeroita ei tarvitse ilmoittaa etukäteen, vaan ne kirjataan tulospalvelujärjestelmään kilpailupaikalla lähtö- tai vaihtoalueelle mentäessä.

 

Kartta:

Suunnistuskartta 8/2017 (tuloste), mittakaava 1:7500, käyräväli 5 m, koko A4. Kartoittaja on Mikael Salo. Kartat ovat muovisuojuksessa. Alueen vanhat kartat ja maastokuvaus löytyvät kilpailun verkkosivuilta. Kilpailukartta on nähtävillä vaihtoalueella.

 

Maasto:

Maasto on sekoitus mänty-, kuusi ja lehtimetsää sekä avokallioita, jossa on suuret korkeuserot. Kilpailualueella on tiheä ulkoilureitti- ja polkuverkosto. Kulkukelpoisuus vaihtelee nopeista avokallioalueista hitaampiin tiheämmän puuston metsiin. Näkyvyys on pääosin erittäin hyvä. Maasto on kovapohjaista ja vain paikoin kivikkoista. Suunnistusteknisesti maasto vaihtelee helposta etenkin kalliorinteiden melko vaativaan sekä on monin osin fyysisesti vaativaa. Korkeuseroa Kokonniemen huipun ja kilpailukeskuksen välillä on noin 50 m. Ks. tarkempi osuuskuvaus ratamestarin blogista.

Osa radoista ylittää keskivaiheillaan harvakseltaan liikennöidyn tien, jossa on järjestäjien vartiointi ja liikenteen pysäytystä. Kilpailijoiden tulee kuitenkin tietä ylittäessään kiinnittää huomiota muihin tiellä liikkujiin.

 

Lähtö ja K-piste, viitoitukset:

Viestin lähtö on kilpailukeskuksessa. Viitoituksen pituus lähdöstä ja vaihdosta K-pisteelle on noin 300 m. Viitoitus viimeiseltä rastilta vaihtoon/maaliin on noin 330 m.

 

Rastit:

Rastit on merkitty maastoon oranssi-valkoisin rastilipuin. Mallirasti on kilpailukeskuksessa, jossa on mahdollisuus testata Emit-kortin toiminta. Maastossa on rasteja paikoitellen lähekkäin. Muista tarkistaa koodi! Online-rasteja on käytössä kaikilla osuuksilla. Rastipukkeina on osin käytetty valmiita sprinttisuunnistuksen pukkeja tavanomaisten ”luonnonpukkien” lisäksi (ks. oheinen kuva).

bild1      bild2

Kuva. Erilaiset rastipukit maastossa.

 

Rastimääritteet ja koodit:

Kuvalliset rastimääritteet on painettu karttaan. Ainoastaan rastin järjestysnumero on painettu rastiympyrän viereen. Rastikoodi löytyy kuvallisista rastimääritteistä rastin järjestysnumeron vierestä. Näytöllistä Emit-korttia käyttävien tulee ottaa huomioon, että leimasimen Emit-koodi ei välttämättä vastaa rastin koodia. Tarkista aina rastikoodi rastilla leimatessasi.

 

Radat ja osuudet:

Osuuspituuksiin sisältyy viitoituksia noin 600 m. Hajonnat muilla paitsi 5. osuudella.

Osuus Sarja Matka (km) Rasteja Tavoiteaika (min) Kärjen vaihtoaika
1. H/D -16 4,1 13 27 11:57
2. H/D -16 3,8 13 26 12:23
3. D -14 2,3 8 18 12:41
4. H/D -14 2,3 8 16 12:57
5. D -16 3,4 11 26 13:23
6. D-18 4,3-4,4 14 35 13:57
7. H/D-18 5,1-5,2 18 36 14:32

 

 

Kielletyt alueet:

Tonttialueet ovat suunnistuksen lajisääntöjen mukaisesti kiellettyjä alueita. Näiden lisäksi karttaan on merkitty kielletyn alueen merkinnällä muita kiellettyjä alueita. Niillä alueilla, joilla kielletylle alueelle joutumisen riski on suurin, kielletyn alueen reuna on merkitty maastoon kielletyn alueen viitoituksella kartan vastaavan merkinnän mukaisesti.

 

Huoltajakarsina 3.–4. osuuksilla:

K-paikalle johtavan viitoituksen varrella on huoltajakarsina, jossa joukkueen huoltaja voi opastaa 3.–4. osuudelle lähtevää suunnistajaa reitin suunnittelussa. Karsinaan pääsee vain huoltajakortilla.

 

Rintanumerot:

Kaikilla osuuksilla käytetään rintanumeroita. Numero on kiinnitettävä selvästi paidan rintamukseen. Omat hakaneulat. Joukkueiden numerointi on pääosin vuoden 2016 viestin sijoitusten

mukainen. Joukkuenumeroa, osuusnumeroa tai yritystunnuksia ei saa taittaa piiloon. Numerossa on viivakoodi, jonka tulee säilyä vahingoittumattomana Emit-korttien sisäänlukuun saakka.

 

Emit-kortit:

Kilpailussa käytetään elektronista Emit-leimausjärjestelmää. Tarkistuslipukkeet jaetaan seuran materiaalipussissa. Kirjoita tarkistuslippuun joukkueen numero, osuus ja Emit-kortin numero. Vaihtokarsinaan siirryttäessä Emit-kortit luetaan tuloslaskentajärjestelmään ja nollataan. Joukkueen on käytettävä vähintään kolmea eri Emit-korttia, samaa Emit- korttia ei saa missään tapauksessa käyttää kahdella perättäisellä osuudella eikä kahdessa eri joukkueessa.

Jos oma Emit-kortti todetaan toimimattomaksi vaihtoon mentäessä, järjestäjät antavat toimivan kortin lainaksi. Jos uusintalähtöön lähtijän kortti on vielä aiemman osuuden suunnistajalla, lähtijä saa järjestäjiltä kortin lainaksi.

 

Juoksujärjestykset:

Juoksujärjestyksen voi ilmoittaa internetissä osoitteessa https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2017 tai Infosta saatavalla lomakkeella.

Joukkueiden juoksujärjestykset on jätettävä viimeistään perjantaina 18.8.2017 klo 21.00 mennessä.

Tämän jälkeen juoksujärjestysmuutoksia otetaan vastaan ja sallitaan vain TA:n hyväksymänä ja erittäin painavista ja perustelluista syistä.

 

Lähtöluettelo:

Lopullinen lähtöluettelo on nähtävillä kilpailun www-sivuilla torstaina 17.8.2017 klo 16 ja tulostaululla.

 

Lähtö:

Kilpailun lähtö tapahtuu lauantaina 19.8.2017 klo 11.30.

Ensimmäisen osuuden kilpailijoiden Emit-korttien sisäänluku ja nollaus alkaa klo 11.00 ja päättyy 11.20.

Sisäänluvun ja nollauksen jälkeen kilpailijat siirtyvät lähtöalueen ja K-pisteen väliselle alueelle. Omalle lähtöpaikalle mennään kuuluttajan ohjeiden mukaan. Kilpailijat asettuvat riveihin, joissa kussakin on kymmenen (10) suunnistajaa. Numerointi on rivin reunassa. Kartat jaetaan kilpailijoille käteen. Lähtijän tulee tarkistaa, että hänen kartassaan on oikea kilpailunumero. Karttaa ei saa avata ennen lähtöä. Lähtö tapahtuu kuuluttajan ohjeiden mukaan. Lähtö videoidaan. Varaslähdön ottanut joukkue hylätään. Verryttelyalueella on WC.

 

Juomapaikka:

Maastossa ei ole juomapaikkaa.

 

Vaihto:

Vaihtoon saavutaan kilpailuohjeessa olevan kartan mukaisesti saman viimeisen rastin kautta kaikilla osuuksilla. Noin 50 m ennen maali/vaihtoleimausta kilpailija valitsee osuuden mukaisen karsinan. Kaikilla osuuksilla suoritetaan leimaus vaihto/maaliviivalla. Maastosta saapuvan kilpailijan tulee luovuttaa oma karttansa auki levitettynä toimitsijalle ja jatkaa sen jälkeen karttatelineelle, josta hän ottaa oman kilpailunumeronsa mukaisen kartan ja vie sen vaihtopuomilla odottavalle oman joukkueen

seuraavan osuuden kilpailijalle. Tarkista, että otat oikean joukkueen ja oikean osuuden kartan! Karttatelineestä väärän kartan ottanut joukkue hylätään. Jos joku on ottanut joukkueesi kartan, ilmoita siitä toimitsijalle. Varakarttapaikasta karttatelineen lähtösuunnan puoleisessa päässä saat varakartan (aikahyvitystä ei anneta). Vaihtoon tullut kilpailija poistuu vaihdon jälkeen leimantarkastukseen Emit OUT -telttaan. Jos leimaustiedot ovat oikein, niin kilpailija pääsee ulos vaihtoalueelta. Jos leimaustiedoissa on jotain virheitä, joutuu kilpailija ns. ”itkumuurille”, jossa leimauksien epäselvyydet selvitetään. Viestinomainen vaihto lopetetaan klo 15.20, minkä jälkeen tulevat joukkueet ohjataan suoraan leimojen tarkistukseen.

 

Maali:

Viimeiseltä rastilta juostaan viitoitusta pitkin opasteiden mukaiseen maalikarsinaan. Sijoitus ratkeaa maaliviivalla. Sijoille 1–40 sijoittuvien joukkueiden maaliintulojärjestyksen ratkaisee maalituomari. Maaliviivan jälkeen sijaitsevassa maalipisteessä suoritetaan leimaus, josta otetaan joukkueen maaliintuloaika. Sijoittuminen sijoille 41– ratkaistaan maalileimausajan perusteella (viestinomaisesti maaliin tulleet). Maaliintulon jälkeen kilpailija jatkaa leimantarkastukseen. Maali suljetaan klo 18.00.

 

Lähtö-, vaihto- ja maalitoimintojen havainnollistaminen eli ns. vaihtodemo:

Toiminnot havainnollistetaan klo 10.45 mallijuoksijoiden ja kuulutuksen avulla.

 

Uusintalähtö osuuksille 2.–7.:

Uusintalähdössä lähtevien kilpailijoiden tulee luetuttaa ja nollata kilpailukorttinsa Emit IN -teltassa sekä siirtyä vaihtoalueelle klo 15.20 mennessä. Vaihto suljetaan klo 15.20, jonka jälkeen vaihtopuomi avataan ja kaikki uusintalähtöön osallistuvat kilpailijat siirtyvät karttatelineelle oman karttansa luokse. Uusintalähtö tapahtuu klo 15.30 kuuluttajan ohjeiden mukaisesti.

 

Itkumuuri:

Mikäli emit-kortin sähköisessä luvussa todetaan leimauksessa olevan epäselvyyksiä, tulospalvelu tekee hylkäysesityksen, joka selvitetään välittömästi itkumuurilla. Jos suoritus todetaan virheelliseksi puuttuvan tai virheellisen rastileiman tai väärän leimausjärjestyksen takia, pyydetään joukkueen huoltaja tarvittaessa paikalle. Hylkäys vahvistetaan vasta tämän jälkeen.

Keskeyttäneiden kilpailijoiden tulee saapua normaalisti vaihtoon/maaliin. Kilpailija vie seuraavan osuuden kartan vaihtopuomilla odottavalle seuraavan osuuden suunnistajalle. Keskeyttänyt kilpailija ilmoittaa keskeyttäneensä Emit OUT -teltassa. Mikäli kilpailija tulee (pakottavasta syystä) keskeyttäneenä/loukkaantuneena vaihdon/maalin ohi, hänen tulee ilmoittautua Emit OUT -teltassa ja luovuttaa karttansa toimitsijoille.

Hylätty tai keskeyttänyt joukkue saa jatkaa viestiä aina maaliin asti. Jos hylätty tai keskeyttänyt joukkue on kuitenkin vähemmän kuin puoli tuntia jäljessä johtavaa joukkuetta, joukkueen viestin jatkamista viivytetään ja seuraava vielä lähtemätön viestinviejä päästetään lähtemään osuudelleen vasta, kun puoli tuntia on kulunut kärjen vaihdosta. Em. joukkueen seuraavan osuuden kartta poistetaan karttatelineestä ja sen tilalle laitetaan osuusnumerolla varustettu lomake, johon on merkitty joukkueen numero ja aika, jolloin ko. joukkue voi aikaisintaan jatkaa viestiä. Tuleva viestinviejä ottaa lomakkeen karttatelineestä ja vie sen puomilla odottavalle juoksijalle. Juoksija saa osuutensa kartan varakarttapisteestä lomakkeeseen merkittyyn aikaan.

 

GPS-seuranta:

Osuuksilla 2, 5 ja 7 on GPS-seuranta. Ilmoitettujen joukkueiden on käytettävä annettua GPS-laitetta. Kantoliivi on noudettavissa GPS-teltasta lauantaina klo 9.00 alkaen, kilpailunumero on esitettävä liiviä noudettaessa. GPS-seurantalaite asennetaan kilpailijalle GPS-teltassa ennen siirtymistä Emit IN -telttaan. Suorituksen jälkeen laitteet kerätään pois vaihdon/maalin Emit OUT -tarkistuspisteestä poistuttaessa. 2. osuudelle GPS-seurantalaitteen saavat ne 22 joukkuetta, jotka ilmoitetaan kisojen www-sivuilla kilpailuviikolla ja ilmoitustaululla. Osuuksille 5 ja 7 voidaan lisätä tarpeen mukaan seurattavia joukkueita. Joukkueet ilmoitetaan ilmoitustaululla ja Emit IN -teltassa. Järjestäjällä on oikeus tarvittaessa vaihtaa GPS-seurattavia joukkueita kilpailun aikana.

Seuranta on nähtävissä kilpailukeskuksessa isoilla TV-ruuduilla. GPS-seuranta on mahdollista myös kisasivuilla. Seurantaan pääsee kisasivuilta (/live/) löytyvien linkkien kautta.

 

Suunnistajapankki:

Suunnistajapankkiin voi ilmoittautua tästä : https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2017

tai Infoon sieltä saatavalla lomakkeella viimeistään la 19.8.2017 klo 9.50. Lisätietoa suunnistajapankista saat osoitteessa /kilpailuinfo/juoksijapankki/

 

Pukeutuminen, pesu ja WC:t:

Pukeutuminen ja pesu ovat kilpailukeskuksen läheisyydessä Kokonhallissa. Opastus selviää opaspaalulta. WC:t ovat kilpailukeskuksessa ja vaihtopaikalla. Kokonhallin sisätiloissa nastareilla liikkuminen on ehdottomasti kielletty.

 

Ensiapu:

Kilpailukeskuksessa on huoltorakennuksen itäpäässä ensiapupiste, jossa päivystää myös lääkäri. Sijainti on merkitty kilpailukeskuskarttaan. Ensiapupiste palvelee 19.8.2017 klo 10.00–18.00, puhelinnumerot +358 400 641 626 (Senja Kangas ).

 

Palkintojenjako:

Kilpailun 15 parasta seurajoukkuetta palkitaan Nuorten Jukola -mitaleilla. Kunniapalkinnon saa seitsemän parasta seurajoukkuetta. Voittajajoukkue saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon ja omakseen kiertopalkinnon pienoismallin.

Palkintojenjakoa varten joukkueet kokoontuvat juhlalavan läheisyyteen sijoituksensa mukaisiin paikkoihin järjestäjän ohjauksen mukaan viimeistään klo 15.30. Palkintojenjako alkaa klo 15.40.

Palkittavien joukkueiden tulee seurata kuulutusta. Joukkueet siirtyvät palkintojenjakoon käänteisessä järjestyksessä kuuluttajan ja toimitsijoiden ohjeiden mukaisesti. Yhdistelmäjoukkueet eivät voi saada Nuorten Jukola -mitaleja eivätkä kunniapalkintoja.

 

Nuorten Jukolan kiertopalkinto:

Nuorten Jukolan kiertopalkinnon säännöt

1. OP-Pohjolan lahjoittamasta kiertopalkinnosta kilpaillaan Nuorten Jukola -viestissä vuodesta 2014 alkaen seitsemänä peräkkäisenä vuonna.

2. Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa seura, jonka joukkue voittaa lopputuloksiltaan hyväksytyn kilpailun. Voittanut seura säilyttää palkinnon huolellisesti, vastaa asiaankuuluvista

kaiverruksista ja toimittaa palkinnon seuraavaan kilpailuun. Seura saa muistoksi kiertopalkinnon pienoismallin.

3. Vuosien 2014–2020 kilpailuissa jaetaan kiertopalkintopisteitä 15 parhaalle seurajoukkueelle seuraavasti:

1. Voitosta saa 25 pistettä ja seuraavista sijoista 20–15–12–11–10–9–8–7–6–5–4–3–2–1 pistettä.

2. Jos 15 parhaan joukossa samalla seuralla on kaksi tai useampia joukkueita, pisteitä saa ainoastaan parhaiten sijoittunut joukkue. Vapaaksi jäävät pistemäärät siirtyvät seuraavaksi parhaalle seuralle.

3. Kiertopalkinnon saa omakseen v. 2020 seitsemän kilpailun jälkeen seura, joka vuosina 2014–2020 on viidessä kilpailussa saavuttanut korkeimman yhteispistemäärän. Jos useampi seura on saavuttanut samat pisteet, on voittaja se, jolla on eniten voittoja, ellei voitto näinkään ratkea, niin se, jolla on voittojen lisäksi eniten kakkossijoja, sen jälkeen kolmossijoja jne.

 

Karttojen palautus ja reittihärveli:

Kartat jaetaan seurojen materiaalipussissa olevaa karttojen palautuslipuketta vastaan Infosta yhteislähdön ja palkintojen jaon jälkeen noin klo 16.00. Joukkueiden palautuskarttoihin sisältyy suunnistajien suunnistamien ratojen kartat sekä yksi ”kaikki rastit” -kartta. Nuorten Jukolan reittihärveli avataan sunnuntaina kilpailun jälkeen. Juoksijoita pyydetään piirtämään reittinsä reittihärveliin.

 

Kaupat:

Kilpailukeskuksessa on urheilutarvikemyymälöitä.

 

Ravintola:

Lämmin ruoka on tarjolla kisaravintolassa kello 11.00 alkaen. Ruokalippuja (7.50€) voi ostaa ainoastaan ravintolasta. Ravintolan yhteydessä on myös kahvila. Kilpailukeskuksessa on ulkona myös makkaragrilli, joista voi ostaa vain käteisellä.

 

Vesipiste:

Kilpailukeskuksessa on juomavesipiste. Varusteiden pesu on juomavesipisteellä kielletty.

 

Turvallisuus:

Avotulen teko sekä kaasu- ja trangia -keittimien käyttö ja tupakointi kilpailukeskuksessa on ehdottomasti kielletty.

 

Tuulisuojat:

Tuulisuojat pystytetään etukäteisvarausten mukaisesti jaetuille paikoille. Pystytyspaikka on kilpailukeskuksessa. Tuulisuojapaikkakartta julkaistaan nettisivuilla ja ilmoitustaululla. Tarvittaessa tuulisuojapaikkoja voi varata lisää Infosta.

 

Mallisuunnistus ja harjoituskartat:

Mallisuunnistusrata sijaitsee noin 1,5 km päässä kilpailukeskuksesta. Kahteen muuhun Nuorten Jukolan harjoitusmaastoon on matkaa kilpailukeskuksesta noin 5 km. Karttoja näihin harjoituksiin saa ostaa nettisivuilla olevien yhteystietojen kautta sekä infosta sen aukioloaikoina. Harjoitusradoilla rastit on merkitty muovinauhoilla sekä A5 kokoisilla Nuorten Jukola lapuilla . Tiedot Nuorten Jukolan harjoituspaketeista löytyvät kisasivuilta: /yleista/harjoittelu/

 

Löytötavarat:

Löytötavaroita voi tiedustella Infosta.

 

Siisteys ja jätteet:

Kaikki jätteet laitetaan keräysastioihin. Myös maastosta tuodaan kaikki jätteet (myös energiageelipussit) pois.

 

Kilpailuohjeita täydennetään ja tarkennetaan tarvittaessa. Lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailukeskuksen ilmoitustaululla ja nettisivuilla.

 

Hyvää kilpailuonnea!