Live-tulokset:

Seitsemän veljeksen voimin Lappee-Jukolaan

”Suunnistus on erittäin hyvä kuntoilumuoto, jossa pääsee hyvin irti arjesta. Jokainen suunnistus on aina uusi haaste. Lisäksi suunnistaessa tulee juoksutreeni aivan kuin huomaamatta, kun keskittyy kartanlukuun.”

Näin tiivistää suunnistuksen erinomaisuuden siilinjärveläinen Nenosen veljekset – joukkueessa kilpaileva Sami Nenonen, 39.

Koululiikunta opetti perusteet, Kuopio-Jukola innosti kilpailemaan

Sami sai ensikosketuksensa suunnistukseen kotiseudullaan Leppävirralla, jossa hän oppi lajin perusteet jo koulun liikuntatunneilla.

”Suunnistuksen perusteet meille veljeksille opetti aikoinaan Puponmäen ala-asteen opettaja, suunnistimme koulussa ahkerasti”, hän muistelee.

Suunnistuskipinä iski urheilulliseen Samiin toden teolla keväällä 2014. Tästä lähtien hän on ollut tuttu näky kotiseuransa Siilin Rastin iltarasteilla. Aiemmin osallistumisesta oli ollut veljesten kesken puhetta, mutta kun Kuopio-Jukola rantautui kotikulmille Vehmersalmen Rytökylälle, oli aika muuttaa puheet teoiksi ja koota joukkue.

Kilpailuhenkeä ja laatuaikaa veljesporukassa

Luonnossa viihtyvälle Nenoselle Lappee-Jukola on kolmas Jukolan viesti. Ensimmäinen kerta oli Kuopio-Jukola vuonna 2014, Louna-Jukolaan 2015 hän osallistui kotiseuransa Siilin Rastin joukkueessa. Lappee-Jukolaan lähtee jälleen Kuopio-Jukolan tavoin veljessarjajoukkue Timo, Sami, Esa, Ville, Sauli, Juho ja Ari.

 Nenosen veljekset Kuopio-Jukolassa. Alh. vas. Ari, Sami, Timo, Esa, ylh.Ville, Juho ja Sauli.

Nenosen veljekset Kuopio-Jukolassa. Alh. vas. Ari, Sami, Timo, Esa, ylh.Ville, Juho ja Sauli.

Oman suorituksen ohella yhteinen aika veljien kanssa on Samille yksi Lappee-Jukolan suurimmista odotuksista. Veljesten kesken he pyrkivät aina mahdollisuuksien mukaan osallistumaan yhdessä myös iltarasteille, muutoin toisia tsempataan WhatsApp -viestien avulla.

”Iltarastit tuovat mukavasti kilpailua veljien välille.” hän toteaa.

Rauhallinen luonne on valttikortti suunnistajana

”Suunnistusta harjoittelen iltarasteilla suunnistaen viikoittain. Muuten ylläpidän kuntoani harrastamalla triathlonia, juoksua, lentopalloa ja hiihtoa.” Sami kertoo.

Oman kunnon ylläpito onkin suunnistuksessa Nenoselle suurin tavoite. Aikatavoitteet eivät ole pääasia. Lukuisten liikuntaharrastusten tuoman peruskunnon lisäksi vahvuus suunnistajana löytyy perusluonteesta.

”Ehkä rauhallinen luonteeni auttaa myös suunnistuksessa. Olen pienestä asti liikkunut myös paljon luonnossa, joten se on tuttu elementti.”

Ikimuistoisia hetkiä

Lappee-Jukolassa Sami juoksee todennäköisesti toisen osuuden, kuten kaksi vuotta aiemmin Kuopiossakin. Pimeässä suunnistamisesta hänellä ei ollut tuolloin aiempaa kokemusta, mutta innokkaimpana harjoittelijana joukkue valitsi hänet toiselle osuudelle.

”Lappee-Jukolalta odotan, että oma osuus menisi hyvin, vaikka aikatavoitteita meillä ei olekaan.”

Ikimuistoisimmaksi suunnistuskokemukseksi Sami nostaa Kuopio-Jukolaan osallistumisen, joka oli hänen ensimmäinen Jukolan viestinsä.

”Pienestä pojasta asti olen seurannut Jukolan viestejä ja sitten pääsin itse kokemaan sen tunnelman.”

Teksti: Marjo Pajari

« Takaisin

Päätukija

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Avainyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Taustayhteisöt

Yhteistyötapahtumat