Nuorten Jukolan sanoma 2016

Nuorten Jukolan sanoman teemana on tänä vuonna suvaitsevaisuus. Sanoman vastaanotti Nurmijärven nuorisovaltuusto.

 

Nuorten Jukolan sanoma 2016

Kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi kuvaa teoksensa Seitsemän Veljestä kolmannessa luvussa tapahtumaa, jossa Jukolan poikasarja syyllistyy vihapuheisiin. Veljesten pilkan kohteena on Rajamäen rykmentti, mustalaisperhe, jonka he sattumoisin kohtaavat metsätiellä.

Vihapuheet ja pilkkalaulut etenevät jopa kivien heittelyyn asti. Silloin Simeoni toruu veljiään: ”Voi te ilkeen-aikaiset, te kalmukit ja koirankuonolaiset! Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme tiellä. Voi te rosvot!”

Suvaitsevaisuus on onnellisen yhteiselomme ehdoton edellytys. Olemme tänään kuljettaneet viestimme Nurmijärven Alhonniitussa Rajamäen Rykmentin isännöimänä korostaaksemme suvaitsevaisuuden ja yhdenvertaisuuden merkitystä kaiken toimintamme lähtökohtana.

Nurmijärvellä 20. elokuuta 2016

 

NUORTEN JUKOLAN SUUNNISTAJAT