Joensuu-Jukolan kilpailukartat painoon – kilpailukieltoaluetta tarkennettu

Joensuu-Jukolan harjoitus- ja kilpailukieltoaluetta on päivitetty 21.2. Tie 514 on käytettävissä koko tapahtuman ajan. Tie 512 tullaan sulkemaan tien 514 ja Konnunvaaran väliseltä osalta myöhemmin ilmoitettavana ajanjaksona.

Kilpailukartta ja radat ovat suunnistuskilpailun tärkein asia ja suurin salaisuus. Joensuu-Jukola tarjoaa aitoa suunnistusta eli taidollisia ja fyysisiä haasteita erinomaisella kartalla. Joensuu-Jukolan kilpailukartan on tehnyt Jussi Silvennoinen, jonka käsialaa ovat olleet myös 2014 ja 2015 vuosien Jukolan viestin kartat. Silvennoisen kartoitusosaamista on hyödynnetty myös Ruotsissa ja Ranskassa. Kahden viime vuoden iso työprojekti on vienyt Silvennoinen kartoittamaan Kalevan Rastin parhaan ja pahimman vastustajan eli Halden SK:n karttoja Norjaan.

Suunnistuskarttojen tekeminen on helpottunut tekniikan kehittyessä ja pohja-aineistojen parantuessa. Kartta on kuitenkin tekijänsä näkemys maastosta ja kahden eri kartoittajan kartta samasta alueesta on aina erilainen. Kartan tekemisessä tasapainoillaan yksityiskohtien määrän ja luettavuuden välillä. Silvennoisen kartoitustyyliä voi kuvailla poikkeuksellisen selkeäksi ja pidetyksi.

Joensuu-Jukolan kilpailukartat painaa joensuulainen painotalo PunaMusta helmikuun aikana ja kartat pussitetaan karttamuoveihin maaliskuun lopussa. Suunnistaja saa kartan käteensä vasta kilpailusuorituksen aikana.

– Moni kuulisi mielellään jo kaikki tarkat suunnitelmat – minkä näköinen on kisakartta, missä on ykkösrasti tai missä ovat TV-rastit. Moni salaisuus ja hajonnat paljastuvat kuitenkin vasta kisaviikonloppuna viestien jälkeen, muistuttaa Jussi Silvennoinen.

Suomi 100 Venlojen juhlaviestin ja Jukolan radat ovat Petri Vainion ja Simo Martomaan yhteistyön tulos. Tärkeän panoksen on tuonut myös ratavalvoja Jarmo Puttonen Vaajakosken Terästä. Joensuu-Jukolan radat ovat vaativat ja urheilullisesti oikeudenmukaiset, mikä on varmistettu koejuoksuilla kahtena edellisenä kesänä oman seuran huippusuunnistajien voimin.

Joensuu-Jukola tarjoaa keväällä myös laadukkaita harjoituksia, joita ovat suunnitelleet Kalevan Rastin huippusuunnistajat Mari Väänänen, Thierry Gueorgiou, Jan Procházka, Santeri Silvennoinen ja Aaro Asikainen.

– Menestyvät joukkueet ymmärtävät maastotyypin täydellisesti ja huomioivat reitinvalinnoissaan maaston kulkukelpoisuuden. Rinnesuunnistus on ehdottomasti ratkaisevin taito vaaramaastossa, kertoo Thierry Gueorgiou.

Parhaat joukkueet tutustuvat maastotyyppiin leireillä jo edellisenä syksynä ja uudestaan keväällä. Ulkomaalaisjoukkueet saapuvat Joensuuhun muutamaa päivää ennen kisaa hakeakseen maastotyyppituntumaa.

Joensuu-Jukolan harjoitusmahdollisuudet.