Maasto ja kartta

 

 

Maastokuvaus

Napapiiri-Jukola suunnistetaan Rovaniemellä. Kilpailukeskus sijaitsee Mäntyvaaran raviradalla aivan kaupungin välittömässä läheisyydessä. Kilpailualuetta hallitsee laaja, pääosin loivapiirteinen mäkialue Vennivaara, jonka korkein kohta kohoaa jopa yhtä Rovaniemen tunnetuinta maamerkkiä Ounasvaaraakin korkeammalle. Maaston matalimman ja korkeimman pisteen välillä on noin 130 metrin korkeusero.

Maastollisesti alue on monipuolinen. Maaston eteläosan kuivat kankaat, laajat suoalueet sekä paikoin rehevämmät ojanotkot ja nuoret metsät vaihtuvat pohjoiseen mentäessä jylhäksi länsilappilaiseksi vaaramaastoksi laakeine avokallioineen.

Puustollisesti alue on tyypillistä lappilaista havupuuvaltaista talousmetsää. Maastopohja on pääosin nopeakulkuista kangas- ja kalliomaata, jota suot, rehevämmät alueet ja kivikkoisuus paikoin hidastavat.

 

Kilpailukartta

Otteita Matti Kivelän tekemästä Napapiiri-Jukolan kartasta. Kilpailukartan mittakaava 1:10 000, käyräväli 5m.

Kuvia kilpailumaastosta

 

 

  

  

  

  

  

Kuvat: Matti Kivelä