Nuorten Jukola 2014

Eerolat Tampereen Pyrinnön ratkaisijoina

Perinteikäs Jukolan viestin järjestäjäseura Kankaanpään Suunnistajat isännöivät 29. Nuorten Jukolaa. Kilpailukeskus rakentui upean Kankaanpään liikuntakeskuksen alueelle. Radat ulottuivat myös vuoden 1975 ”Räntä-Jukolan” kallioalueelle. Räntäsateesta ei ollut Nuorten Jukolassa tietoakaan, vaan kilpailu saatiin suunnistaa ihanteellisessa poutasäässä. Kilpailunjohtaja Erkki Katajiston organisaatio järjesti erinomaisen Jukolan. Ratamestarina toimi Reijo Mäkilä, jonka laatimat radat saivat varauksetonta kehua. Radat sisälsivät sopivasti vauhdikasta reitinvalintaa ja toisaalta vaativia suunnistustehtäviä. Kilpailun suojelijana toimi Kankaanpään oma huippuhiihtäjä Ristomatti Hakola, jolla oli myös NuJu-kokemusta juniorivuosilta.

Kilpailuun ilmoittautui 181 joukkuetta neljästä maasta. Uutena maana oli mukana Italia. Ennakkokaavailuissa ennakkosuosikin viitat asetettiin Tampereen Pyrinnön, Helsingin Suunnistajien ja Ounasvaaran Hiihtoseuran joukkueille. Myös ruotsalaisjoukkueita Stora Tuna IK ja OK Ravinen olivat mukana nimekkäillä joukkueilla.

Ensimmäinen osuus ei tarjonnut suuria yllätyksiä, sillä Ounasvaaraa lukuun ottamatta kärjessä porhalsivat ennakkoon vahvimmat joukkueet. MS Parman Akseli Ruohola hallitsi avausosuutta ensimmäiseltä väliaikarastista alkaen. 3,2 kilometrin väliaikarastilla eroa oli toisena olevaan joukkueeseen jo 40 sekuntia. Lopussa Ruohola ajettiin lähes kiinni. Eroa toisena vaihtaneeseen Kajaanin Suunnistajien Tommi Härköseen oli kuusi sekuntia ja kolmantena vaihtaneeseen Kymin Suunnistajien Antti Pasiin yhdeksän sekuntia.

NuJu 2014 Lähtö

Aloitusosuuden kilpailijat valmistautumassa karttojen vastaanottoon ennen lähtöä.(Kuva: Jari Vaara/KanSu)

Tilanne 1.osuuden jälkeen
1. osuuden väliajat

.Toisella osuudella Tampereen Pyrinnön maajoukkuesuunnistaja Teemu Eerola nosti Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkueen lopullisesti kärkipaikalle. Kymin Suunnistajat jatkoivat hienoa viestiään Antti Väyrysen vaihtaessa toisena 47 sekuntia Eerolan jälkeen. Helsingin Suunnistajien Tuomas Heikkilä kuroi TP:n eroa hieman kiinni vaihtaen kolmantena 1.22 minuuttia kärjestä. Osuuden nopein oli Heikkilä, toiseksi nopein OK Orientin Emil Sevelius ennen Teemu Eerolaa.

Tilanne 2.osuuden jälkeen
2. osuuden osuusajat
GPS-seuranta 2.osuudelta

Kolmas osuus muodostui viestin ratkaisuosuudeksi. TP:n Lotta Eerola karkasi muilta karkuun ja tuli vaihtoon 3.10 minuuttia ennen Helsingin Suunnistajien Venla Turakaista. Kolmantena vaihtanut ruotsalainen yhdistelmäjoukkue Stora Tuna/OK Kåre oli jäänyt jo yli viisi minuuttia. Osuusajoissa nopein oli huiman nousun tehnyt Kouvolan Suunnistajien Elisa Mattila, joka nosti joukkueensa sijalta 44. sijalle 11. TP:n Lotta Eerola oli toiseksi nopein ja kolmas oli Stora Tuna/OK Kåren Alva Ringi.
Tilanne 3.osuudella
3.osuuden osuusajat

Eerolan sisarukset jatkoivat Tampereen Pyrinnön voittokulkua myös neljännellä osuudella. Mikko Eerola säilytti yli kolmen minuutin etumatkan Helsingin Suunnistajien Ville Mannoseen. Kolmanneksi nousi Stora Tuna OK:n Viktor Svensk, joka suunnisti ylivoimaisesti nopeimman osuusajan. Tampereen Pyrinnön vahvaa päivää täydensivät seuran kakkos- ja kolmosjoukkueet, jotka vaihtoivat sijoilla 5. ja 6. Osuusajoissa Svenskin jälkeen toisena oli TP 2-joukkueen Vili Mähönen ja kolmas oli Hämeenlinnan Suunnistajien Jussi Jalonen.

Tilanne 4.osuudella
4. osuuden osuusajat

Viidennellä osuudella kärki eteni jo tutuksi tulleella kaavalla. Tampereen Pyrinnön Salla Pitkänen säilytti kolmen minuutin eron Helsingin Suunnistajiin. HS:n Annika Matilainen suunnisti varmasti kasvattaen eroa takaa tuleviin joukkueisiin. Espoon Suunta nousi kärkitaisteluun mukaan Ella Mahlamäen vaihtaessa kolmantena kuusi minuuttia TP:n jälkeen.  Osuusajoissa nopein oli Vaasan Suunnistajien Cecilia Sjövall ennen Mahlamäkeä. Kolmanneksi nopein oli Pargas IF:n Ida-Marie Cederberg.

Tilanne 5.osuudella
5. osuuden osuusajat
GPS-seuranta 5.osuudelta

Kuudennella osuudella TP:n Anni Haanpää karkasi muilta kilpasiskoiltaan ja kasvatti eron ratkaisevasti lähes seitsemään minuuttiin. Toiseksi nousi osuuden toiseksi nopeimman ajan suunnistanut Turun Suunnistajien Enni Jalava. HS:n Krista Lahtinen vaihtoi kolmantena vain 33 sekuntia Jalavan jälkeen. Osuusajoissa nopein oli Hiisirasti Noora Koskinen, Jalava oli toiseksi nopein ennen Södertälje Nykvarn Orienteerin Anna Kindlundhia.

Tilanne 6. osuudella
6.osuuden osuusajat

TP:n Anton Kuukka pääsi turvallisen tuntuisessa etumatkassa ankkuriosuudelle. Kuitenkaan osuus ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla lukuisten pienten virheiden takia. Kuukan onneksi myös takaa-ajajat sortuivat samanlaisiin virheisiin, eikä TP:n voitto ollut missään vaiheessa uhattuna. Maalissa TP:n seitsikko sai rauhassa lukea sanoman ennen kuin toiseksi tullut Helsingin Suunnistajien Topi Syrjäläinen saapui maaliin. Kolmanneksi nousi huiman lopputaistelun jälkeen Espoon Suunta, jonka ankkuri Lari Pernu päihitti loppurasteilla tasaisesti suunnistaneen Kouvolan Suunnistajien joukkueen. Tampereen Pyrinnön hienoa päivää täydensivät seuran 3- ja 2- joukkueet sijoittuen sijoille kuusi ja yhdeksän. Osuusajoissa menestyivät kärjen takana taistelleet ankkurit. Nopein oli Lynxin Ollipekka Heikkilä ennen Stora Tuna OK:n Jesper Svenskia ja Ounasvaaran Olli Ojanajoa.

Lopputulokset
7.osuuden osuusajat
GPS-seuranta ankkuriosuudelta

Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue juhli 29. Nuorten Jukolan voittoa.

Tampereen Pyrinnön ykkösjoukkue juhli 29. Nuorten Jukolan voittoa.(Kuva: Jari Vaara/KanSu)

NuJu14-logo

Perustiedot

Päivämäärä:
16.8.2014

Paikka:
Kankaanpää

Järjestäjät:
Kankaanpään Suunnistajat

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Erkki Katajisto

Ratamestari:
Reijo Mäkilä

Kilpailunvalvoja:
Tommi Tervakangas

Ratavalvoja:
Seppo Sipilä

Kilpailun kotisivut

Tulokset

Nuorten Jukola 2014

Reittihärveli

Nuorten Jukola 2014

GPS-seuranta

Nuorten Jukola 2014 GPS-tallennukset

Kuvia

Juha Levosen kuvia
Joonas Ruuskasen kuvia