Nuorten Jukolan 2013 voitti MS Parma

Nuorten Jukolan 2013 voittajaksi suunnisti MS Parman joukkue. Hopeaa otti Helsingin Suunnistajat ja pronssia Tampereen Pyrintö. Voittajajoukkueen aika  3:13:53 oli noin 10 min enemmän kuin ratamestarit olivat etukäteen arvioineet. Kilpailuun otti osaa 181 joukkuetta. Ulkomaalaisia joukkueita oli 14, eniten Venäjältä kuusi kappaletta.

Maaston pienipiirteisyys ja useat lähekkäin olleet rastit tekivät kisasta vaikean, niinpä hylättyjä suorituksia tuli  lukuisia.

Isot Hipot joukkueen ankkuri Mårten Boström sai pistää kaiken peliin kirikamppailussa ja niin siinä kävi, että Navin Joonas Ahola voitti loppusuoralla maailmanmestarin. Mårten oli innolla mukana tapahtumassa ja fanikortit menivät kuin kuumille kiville. Samalla moni nuori suunnistaja sai huipputason vinkkejä harjoitteluunsa ja tavoitteita pitkälle tulevaisuuteen.

Kilpailut vietiin läpi upeassa kirkkaassa auringonpaisteessa ja kesäisissä lämpötiloissa, vaikka oltiin elokuun loppupuolella.

Kiitos kaikille osallistujille.