Valio-Jukola 2012

Jukolan viestin tarina 2012

35. Venlojen ja 64. Jukolan viestin järjestelyistä vastasivat Keravan Urheilijat ja Pihkaniskat Vantaalta. Kilpailukeskus rakentui noin 15 kilometrin etäisyydelle Helsingin keskustasta Hakunilan urheilukeskukseen. Ensimmäisen kerran Jukolan historiassa kilpailu nimettiin yhteistyökumppanin mukaan. Valio-Jukolassa saavutettiin hienot uudet osanottajaennätykset, kun Venlojen viestiin lähti 1204 ja Jukolan viestiin 1665 joukkuetta. Yhteensä osanottajia oli 16471, joka oli noin 1500 suunnistajaa enemmän kuin Kytäjä-Jukolassa vuonna 2010. Myös kilpailukeskuksessa oli ennätysmäärä ihmisiä. Poliisin arvion mukaan Jukolan lähdön aikaan Hakunilassa oli noin 50 000 ihmistä eli Helsingin olympiastadion olisi ollut täynnä vastaavassa tilanteessa.

Valio-Jukolassa kilpailu palasi juurilleen, sillä ensimmäisen Jukolan viestin lähtöpaikalle Ruskeasannalle oli matkaa noin kymmenen kilometriä ja maaliin Tapanilaan noin viisi kilometriä. Vaikka kilpailukeskus sijaitsi historiallisen lähellä Helsingin keskustaa, ei Sipoonkorven eteläosan maasto ollut helppo. Pienipiirteinen maasto erinomaisilla radoilla aiheutti lukuisia, jopa megaluokan virheitä huippujoukkueille. Kilpailun ratkaisut tapahtuivat maastossa ja parhaiten menestyivät ne joukkueet, jotka välttivät suuret virheet kilpailun aikana. Venlojen viestin voitti norjalainen Halden SK ja Jukolan viestin voitti joensuulainen Kalevan Rasti.

Kilpailunjohtajana toimi Jukolan viestin legenda Veikko Kostiainen. Hän on tehnyt mittavan Jukola-uran kilpailijana, järjestäjänä ja Kaukametsäläisten jäsenenä. Kostiainen on toiminut mm. Kaukametsäläisten hallituksessa yhtämittaisesti vuodesta 1979 alkaen. Hän oli myös vuoden 1995 Sipoossa järjestetyn Jukolan viestin kilpailunjohtaja.

Veikko Kostiainen

Kilpailunjohtaja Veikko Kostiainen Valio-Jukola 2012 avajaisissa Kuva: Dmitry Muraviev/Valio-Jukola 2012

Valio-Jukolan suojelijaksi oli kutsuttu Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas. Kilpailu suunnistettiin pääosin uuden Sipoonkorven kansallispuiston alueella, jonka suurin maaomistaja on Metsähallitus.

Kilpailukeskuksen sijoittaminen Hakunilaan vaati muutamia uusia ratkaisuja, joista käytiin pitkiä, mutta perusteltuja keskusteluja. Maali- ja vaihtoalueen kapeus aiheutti sen, että perinteistä vaijereihin rakennettua lähtöaluetta ei ollut, vaan kartat jaettiin kaksi minuuttia ennen lähtöä käteen. Lähtöjärjestelyjä suunniteltiin ja harjoiteltiin koko kevään ajan. Käytäntö toimi hyvin ja näin saatiin lähtijät 30 hengen riviin, kun aikaisempi ratkaisu olisi antanut tilaa 20 kilpailijalle. Kapea kilpailukeskusalue alue aiheutti myös sen, että K-pisteelle oli matkaan 1200 metriä. Pitkä viitoitus K-pisteelle oli ratamestareiden ratkaisu, jolla kilpailukeskukseen tuleva kapea maastoalue saatiin pyhitettyä loppurasteille.

Kartan oli laatinut Venlojen viestin ratamestarina toiminut Pekka Rytkönen.

VENLOJEN VIESTI

Valio-Jukola. Venlojen 1.osuus

Venlat laskeutumassa rinnettä. Edessä Tampereen Pyrinnön 16-joukkueen Heidi Kerkola (812) ja Asikkalan Raikkaan 4-joukkueen Heli Vainio-Korhonen (522). Kuva: Valio-Jukola 2012 kuva-arkisto

Lauantaina 16.6. klo 14.00 Suomenlahden Meripuolustusalueen komentaja kommodori Markus Aarnio ampui lähtölaukauksen, jossa 1204 Venlaa kirmasi pitkää alkuviitoitusta K-pisteelle. Matkaa ensimmäisellä osuudella oli 5,7 – 5,8. kilometriä. Jo alusta lähtien Jämsän Retki-Veikkojen Merja Rantanen otti tuntuman kärkeen leimaten ensimmäisen kerran kärjessä 4.1 km kohdalla. Vaihtoon maajoukkuesuunnistaja ja moninkertainen MM-mitalisti Rantanen tuli selvästi ensimmäisenä. Samalla vuoden 2013 Jämsä-Jukola sain erinomaista mainosta, kun Rantanen on mukana seuraavan viestin järjestelyissä. TV-haastattelussa Rantanen muisti lähettää tervetulotoivotukset seuraavan vuoden Jukolaan.

Avausosuuden nopein oli Jämsän Retki_Veikkojen Merja Rantanen. Kuva: Valio-Jukola kuva-arkisto

Avausosuudella koettiin kilpailun suurin draama, kun ennakkosuosikin Tampereen Pyrinnön Riina Kuuselo nappasi vaihdossa joukkueen numero 1 eli Domnarvets GoIF:n kartan ja vei sen kakkososuuden viestinviejälle Anni-Maija Finckelle. Tampereen Pyrinnön kilpailunumero oli 2, joten tästä seurasi sääntöjen mukaisesti hylkäys. Onneksi vaihtohenkilöstö oli ratavalvoja Pasi Liitäisen myötävaikutuksella hereillä ja virhe havaittiin heti, eikä Domnarvets kärsinyt suurta ajallista vahinkoa varakarttapisteellä.

Tilanne 1. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Toisella osuudella Paimion Rastin kokenut Vroni König-Salmi nosti joukkueensa jo alkumatkasta kärkijoukkoon ja vaihtoi ensimmäisenä ennen Leksands OK:ta. Osuudella osuuden nopeinta vauhtia piti SK Pohjantähden Heini Wennman , joka nosti erinomaisella suunnistuksella oululaiset kolmanneksi. Wennman lähti osuudelleen sijalta 39.

Tilanne 2. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Valio-Jukola 2012. Venloja

Harrastajajoukkueiden määrä on noussut myös Venlojen viestissä. Tässä letkassa nautitaan metsässä olosta. Kuva: Dmitry Muraviev/Valio-Jukola 2012

Kolmannella osuudella Paimion Katri Lindeqvist säilytti kolmannen sijan ja Paimio oli mukana voittotaistelussa. Suurin voittajasuosikki Halden SK nousi Mari Fastingin suorituksella johtoasemaan, mutta voittotaistelussa olivat paimiolaisten lisäksi tanskalainen myös OK Pan Århus. Tanskan maajoukkuesuunnistaja Ida Bobach oli nostanut osuuden nopeimmalla suorituksellaan tanskalaiset toiseksi. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin vaihtoivat edellisen vuoden voittaja Domnarvets, SK Pohjantähti ja Sävedalens. Myös heillä oli mahdollisuudet kärkisijoille.

Tilanne 3. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Ankkuriosuus oli jännittävä, mutta loppujen lopuksi Haldenin Anne Marie Hausken Nordberg säilytti omalla vakuuttavalla suunnistuksella asemansa. Paimio ja Pan Århus olivat hyvissä asemissa aina 7. rastille saakka, kunnes pitkällä 7-8 rastivälillä Haldenin Hausken Nordberg otti rohkeasti pohjoisen kiertovaihtoehdon. Suoraan lähteneet Paimion Inga Dambe ja Pan Århusin Maja Alm eivät pysyneet suunnassa ja ajautuivat loppujen lopuksi samalla polulle rastin taakse kuin Hausken Nordberg. Tällä ratkaisulla norjalainen oli saanut noin puolen minuutin eron. Lopussa Almin voimat alkoivat ehtyä, mutta Dambe ajoi vielä Haldenin kiinni. Sotungin tien ylityksessä voitto oli kahden kauppa, mutta Hausken Nordbergin fysiikka ja suunnistus kestivät. Damben viimeinen yritys 16 – 17 välillä pellon kautta oli hitaampi ja voitto meni kevään Tvåmilan tapaan Halden SK:lle. Paimion Rasti oli toinen ja tanskalainen OK Pan Århus oli kolmas.

Lopputulokset
GPS-seuranta ankkiurisuudelta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Ankkuriosuuden ylivoimaisesti parasta vauhtia piti Asikkalan Raikkaan Minna Kauppi, joka oli peräti 3.41 minuuttia Hausken Nordbergia nopeampi. Niin kuin Iltalehti kirjoitti, Kauppi tööttäili AR:n osuudellaan 23 joukkueen ohi sijalle 11.

Venlojen viestin voittajat Halden SK

Venlojen viestin voittajat Halden SK:n Vendula Klechova (oik), Isa Maria Näss Björgul, Mari Fasting ja Anne Marie Hausken Nordberg. Kuva: Nina Saksman/Valio-Jukola 2012

JUKOLAN VIESTI

Jukolan viestin voittajasta ei pitänyt ennakkokaavailujen perusteella olla epäselvää. Norjalainen Halden SK oli suurin ennakkosuosikki. Keskustelun aiheena oli, miten paljon Halden SK voittaa seuraavaa joukkuetta? Haldenin suosikkiasemaa vahvensi tieto myös siitä, että Kalevan Rastin Thierry Geourgiou ei voinut jalan rasitusvamman takia osallistua viestiin.

Venlojen viestin jälkeen etelästä puhaltanut tuuli loi taivaan ylle paksun pilviverhon ja pari pisaraa vettäkin virkisti 1665 Jukolan Jussia lähtöalueella. Oli tulossa pimeä ja kenties märkä yö. Jukolan avaajat ampaisivat kontra-amiraali Antero Karumaan ampumalla lähtölaukauksella Jukolan avausosuudelle. 1200 metrin kovavauhtisen viitoituksen jälkeen tarjottiin suhteellisen lyhyt rastiväli, joka aiheutti ensimmäiset virheet. Kuin tulevaa enteilläkseen Haldenin Mattias Karlsson teki noin minuutin pummin ykkösellä. Loistavasti Karlsson kokosi kuitenkin itsensä ja hivutti joukkueensa avausosuudella toisena vaihtoon. Avausosuuden nopein oli Turun Metsänkävijöiden Edgars Bertuks. Jo avausosuus oli kokonaan pimeä ja lamppua jouduttiin historiallisesti käyttämään aina viidennelle osuudelle asti.

Tilanne 1. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Turun Metsäkävijöiden Edgars Bertuks oli avausosuuden nopein.

Turun Metsäkävijöiden Edgars Bertuks oli avausosuuden nopein. Toiselle osuudelle lähti Sami Hämälistö. Kuva: Petri Hiironen/Valio-Jukola 2012

Toisella osuudella IFK Göteborgin Eskil Kinneberg ohitti 49 joukkuetta ja nosti ruotsalaiset kärkeen kuuden sekunnin erolla Halden Erik Axelssoniin. Kalevan Rasti Jarkko Huovila myös kuuden sekunnin päässä kolmantena. Toisella osuudella ennakkosuosikeista menettivät lopullisesti paikkansa Vaajakosken Terä, joka vaihtoi 26:ntena (ero -8.18 min), Vehkalahden Veikot (29./-8.25 min) ja OK Linne (45./-10.55 min).

Tilanne 2. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Kolmas osuus eli 14,1 km pitkä yö ei tarjonnut vielä ratkaisua voiton osalta, vaan ennakkosuosikit pitivät tuntuman kärkeen. Toisaalta Kalevan Rastin Simo-Pekka Fincken rastilta 19. alkanut ällistyttävä loppuveto aiheutti yli puolen toista minuutin eron toisena vaihtaneeseen Malungs OK Skogsmordarnan Erik Rostiin sekä Haldenin Emil Wingstedtiin. Neljäntenä vaihtoi Södertälje Nykvarn. OK Orionin Olexandr Kratov nosti joukkueensa viidenneksi osuuden nopeimmalla ajalla.

Tilanne 3. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Neljännelle osuudelle pääsi Kalevan Rastin Hannu Airila näköetäisyyden ulkopuolella. Keravan Urheilijoiden kasvatti Airila tykitti kotiseutulaisiaan ilahduttaen Sipoonkorven metsissä sellaista vauhtia, että muiden joukkueiden oli antauduttava. Osuuden nopeimmalla ajalla Airila jätti toisena vaihtaneen Malungsin 3.39 minuutin päähän. Kolmantena vaihtoi hyvää nousua tekevä Deltan Janne Heikka. Neljäs osuus sinetöi Haldenin voiton mahdollisuudet. Jalkavaivoista kärsinyt Marcus Millegård nyrjäytti nilkkansa matkan varrella, joka sotki keskittymisen suunnistukseen totaalisesti. Rastilla 10 Millegård teki yhden Jukola-historian suurimmista pummeista. Rinteessä olleen jyrkännerastin etsimiseen Millegård käytti peräti 8 minuuttia. Vaihdossa Halden oli 11. yli 15 minuuttia Kalevan Rastia jäljessä.

Tilanne 4. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Hannu Airila, KR

Hannu Airila repäisi neljännellä osuudella lopullisesti Kalevan Rastin karkumatkalle. Media oli tietenkin kiinnostunut sankarin mietteistä. Kuva: Mikael Ahlfors/Valio-Jukola 2012

Viidennellä osuudella Kalevan Rastin Jere Pajunen kasvatti eroa Malungsin David Anderssoniin lähes minuutilla ja viesti alkoi saada ratkaisun makua. Tiedettiinhän, että KR:lla oli maailman luokan suunnistajia lopussa, vaikka Thierry Geourgiu ei ollutkaan mukana. Kolmantena vaihtoi Deltan Olle Kärner yli 10 minuuttia kärjen jälkeen. Toisen osuuden romahduksen jälkeen Vehkalahden Veikot jatkoi nousuaan Tero Föhrin toimesta. Föhr nosti osuuden nopeimmalla ajalla VeVe:n jo neljänneksi. Halden ei saanut kurottua eroa kuin minuutin Kalevan Rastiin, vaikka Mats Haldin nosti norjalaiset kuudenneksi.

Tilanne 5. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr ja Jonne Lehto.

Vehkalahden Veikkojen Tero Föhr oli viidennen osuuden nopein. Viidennelle osuudelle lähti Jonne Lehto. Kuva. Kimmo Hirvonen/Valio-Jukola 2012

Kuuden osuus noudatti neljännen ja viidennen osuuden kulkua. Aamun valjettua oli tiedossa, että enää ei isoja pummeja tultaisi tekemään. KR:n ranskalaisvahvistus Philippe Adamski poimi rastit rauhallisesti yksi kerrallaan ja kasvatti eroa Malungsin suomalaisvahvistukseen Johan Bäckmaniin taas parilla minuutilla. Eroa oli nyt 6.05 minuuttia. Delta jatkoi kolmantena vajaat 10 minuuttia kärjestä ja VeVe oli neljäs.

Tilanne 6. vaihdossa
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

KR:n Fabian Hertnerin ilme on vapautunut, kun kuudennen osuuden Philippe Adamski antaa kartan hänelle.

KR:n Fabian Hertnerin ilme on vapautunut, kun kuudennen osuuden Philippe Adamski antaa kartan Hertnerille selvässä johtoasemassa. Kuva. Kimmo Hirvonen/Valio-Jukola 2012

Ankkuriosuus ei tarjonnut suurta dramatiikkaa. KR:n sveitsiläinen Fabian Hertner jatkoi joukkueensa taktiikkaa ja vältti suuret virheet. Rauhallinen ja varma suoritus takasi Kalevan Rastille ylivoimaisen yli kahdeksan minuutin voiton ennen hienoista yllättäjää ruotsalaista Malungs OK Skogsmårdarnaa, jonka ankkuri William Lind kesti hyvin Halden ankkurin Olav Lundanesin lähentelyn. Halden nousi Lundanesin hyvän suorituksen ansiosta kolmanneksi ohi Deltan Valentin Novikovin (4.), Södertälje Nykvarnin Scott Fraserin (5.) ja Vehkalahden Marc Lauensteinin (6.). Vaajakosken Terä oli seitsemäs.

Lopputulokset Jukolan viestissä
GPS-seuranta
Rastiväliajat
Reittihärveli

Kalevan Rastin voittajajoukkue

Kalevan Rastin voittajajoukkue oikealta alhaalta: Kiril Nikolov, Jarkko Huovila, Simo-Pekka Fincke, Hannu Airila (oik. ylh.) Jere Pajunen, Philippe Adamski ja Fabian Hertner. Kuva: Dmitry Muraviev/Valio-Jukola 2012

Valio-Jukola 2012 ratkesi siihen, että Kalevan Rasti teki vähiten huippujoukkueista virheitä. Aikaisemmin KR:n taktiikka oli rakennettu maailman parhaan suunnistajan Thierry Geourgiun varaan. Nyt hänen poissaolonsa vaikutti koko joukkueeseen niin, että kaikkien joukkueen jäsenten oli nostettava tasoaan. Toinen onnistuja oli ruotsalainen Malungs OK Skogsmårdarna, joka KR:n tavoin pystyi suoriutumaan viestistä ilman suuria virheitä.

Ennakkosuosikin asema ja Marcus Millegårdin epäonni horjuttivat Haldenin asemaa yöosuuksilla. Suuria virheitä tuli liikaa. Lopun nousu oli kuitenkin osoitus siitä, että maailman luokan ankkuri voi paikata muiden virheitä. Olav Lundanes oli osuuden toiseksi nopein ja Ikaalisten Dimitri Tsvetkov oli ankkureiden nopein.

Valio-Jukola 2012 logo

Perustiedot

Päivämäärä:
16.-17.6.2012

Paikka:
Hakunila, Vantaa

Järjestäjät:
Keravan Urheilijat, Pihkaniskat

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Veikko Kostiainen

Ratamestariryhmän johtaja:
Eero Nevalainen

Kilpailunvalvoja:
Heikki Peltola

Ratavalvoja:
Pasi Liitiäinen (OK Orient)

Kilpailun suojelija:
Jyrki Kangas, Metsähallituksen pääjohtaja

Valio-Jukola 2012 sivusto

Tulokset

Reittihärveli

Kuvia

Valio-Jukolan kuvagalleria