Lappee-Jukola 2016

Lappee-Jukola oli 68. Jukolan ja 39. Venlojen viesti, jonka järjesti Lappeen Riento 18.-19.6.2016 Lappeenrannan Raipossa. Kilpailuun ilmoittautui 1387 Venla- ja 1707 Jukola-joukkuetta. Ilmoittautuneiden kilpailijoiden määrä oli Jukolan historian toiseksi suurin, 17497 suunnistajaa. Lähteneitä joukkueita oli Venloissa 1358 ja Jukolassa 1683 eli yhteensä 17213 suunnistajaa.

Kilpailukeskus rakentui Lappeenrannan Raipon kylän eteläpuolelle avaralle peltoaukealle. Venäjän rajalle oli matkaa noin 10 kilometriä. Maasto oli hyväpohjaista rapakivialuetta, jossa kasvillisuus oli paikoin tiheää. Tarkat rastipisteet tiheillä alueilla aiheuttivat jokaiselle joukkueelle haasteensa. Venlojen viestin alussa alkanut sade piiskasi vaakatasossa kilpailijoita aina läpi Jukolan yön, joka lisäsi kilpailun vaativuutta. Myös otsalamppuja jouduttiin käyttämään jo ensimmäiseltä osuudelta alkaen.

Jukolan viestin voitti Tampereen Koovee, jonka voitto oli historiallinen, sillä edellisestä Kooveen voitosta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Venlojen viestin voittoa juhli norjalainen Halden SK.

Jukolan viestin sanoma suunnistettiin Suomen Bioenergia ry:lle. Sanoman vastaanotti Bioenergian aluejohtaja Hannu Salo.

Kilpailun suojelijana toimi Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen.

Kilpailunjohtajana toimi Juha Heimala. Ratamestari ryhmän muodosti kansanedustaja Ari Torniainen poikiensa Ilkan (Venla ratamestari) ja Heikin (Jukolan ratamestari) kanssa. Kilpailukartan tekijöinä olivat Rauno Asikainen ja Jussi Silvennoinen.

Venlojen viesti 2016

Venlojen viestin voittoa lähti puolustamaan ruotsalainen Domnarvets GoIF, jolta kuitenkin puuttui riveistään edellisvuoden ankkuri Emma Johansson. Kun vielä kevään 10Milan voittanut tanskalainen OK Pan-Århus oli mukana täysin kakkosmiehistöllä, ei suurta voittajasuosikkia ollut. Muutaman vuoden tauon jälkeen moni uskoi suomalaisvoittoon, sillä varsinkin SK Pohjantähden suunnistajat Marika Teinin johdolla olivat menestyneet alkukauden kisoissa. Myös Tampereen vahvat joukkueet Pyrintö ja Koovee omasivat voittoon saakka riittävän kaluston. Kovimmat ulkomaaliset olivat ennakkoon edellisvuoden kakkonen Alfta ÖSA OK, Göteborg Majorna OK ja Halden SK.

1. osuus 7,1 km

Venlojen aloittajat vauhdissa.

Naisten ensimmäisellä osuudella oli mittaa 7,1km ja sille ryntäsi 1387 joukkuetta. Ensimmäiset väliajat saatiin kahden kilometrin kohdalta, ja kuten aina ennenkin alkumatkasta useampi kärkijoukkueista sortui virheisiin. Ensimmäisenä väliaikarastilla leimasi Haldenin kakkosjoukkueen Kine Hallan Steiwer, josta Keuruun Kisailijoiden maajoukkuesuunnistaja Sari Anttonen oli jäänyt 11 sekuntia. Letka oli lähes katkeamaton, mutta yli 2 minuutin päähän olivat vajonneet virheitä tehneet IFK Göteborgin Isia Basset, Hiidenkiertäjien Annika Rihma ja Lynxin Sara Karvonen. Nydalensin Hanne Növik oli puolestaan jäänyt jo yli neljä minuuttia kärjestä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,0 km väliaikarastilla

Pidempi kuudes väli laittaa kärkiletkan eri reitinvalinnoille, mutta suurempia eroja toteutusten välillä ei nähdä. Myöskään oikean hajonnan löytäminen ei tuota GPS-seurattaville joukkueille ongelmia. 4,8 kilometrin väliaikapisteelle tullaan Kalevan Rastin kakkosjoukkueen Silja Kauppisen johdolla.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,8 km väliaikarastilla

Osuuden viimeiset reilut kaksi kilometriä tarjoavat vain yhden hajontarastin, jossa ei virheitä nähdä. Näin vaihtoon saavutaan lähes yhtenäisenä letkana. Kovinta vauhtia lopussa pitää Falköpings OK:n Sara Hagström, josta Haldenin Sabine Hauswirth jää 4 sekuntia. Koko osuuden aivan kärjessä keikkunut Anttonen vaihtaa parhaana suomalaisena neljäntenä. Kooveen Johanna Hulkkonen on 10., Alfta ÖSA OK:n Galina Vinogradova 15., Pyrinnön Lotta Karhola 22., Pohjantähden Heini Wennman 37. ja Göteborg Majornan Viktoria Ernstsson 49., mutta vain 1.47 kärkeä perässä.

Falköpings OK:n Sara Hagström ensimmäisenä loppusuoralla.

Tilanne 1. vaihdossa

1. osuuden GPS-seuranta

2. osuus 6,7 km

Toisella osuudella on mittaa 6,7 kilometriä. Ensimmäiset rastit osoittautuvat monille haastaviksi. Isoja virheitä tekevät Domnarvetin, Järlan, Tisarenin, Bäkkelagetsin ja Fredrikstadin suunnistajat. Myös Lynxin Anne-Mari Leskisellä, KR:n Monika Topinkovalla ja Paimion Salla Fageruddilla on vaikeuksia. Pohjantähden Marttiina Joensuu ei löydä ykkösvälin alussa kunnon reittiä ja jää kärjestä kolme minuuttia. Keulan nappaa Södertäljen Moa Leijon-Lind yhdessä Alftan Sara Eskilssonin kanssa. Pyrinnön Sonja Kyrölä on jäänyt kaksikosta ensimmäisessä väliajassa minuutin.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 1,7 km väliaikarastilla

Osuuden puolivälissä tehdään historiaa, kun ensimmäistä kertaa Jukolan ja Venlojen historiassa kilpailijat juoksevat kisakeskuksen läpi. Ensimmäisenä sen tekee Leijon-Lind, jota takaa-ajajat ovat hieman saavuttaneet. Seuraavalle rastille omaa hajontaansa koukkaavat Haldenin Hollie Orr, Kyrölä ja Lidingön Annica Gustafsson. Seuraavalla välillä nähdään erilaisia valintoja. Göteborg Majorna ja Alfta ajavat Södertäljen kiinni. Taaempana Stura Tunan Johanna Erlandsson ja Kyrölä ajautuvat tiheikössä liikaa sivuun. Rastilla Pyrintö on jo kolme minuuttia kärkeä perässä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,9 km väliaikarastilla

Viimeinen hajonta tuottaa ongelmia kärkijoukkueista vain Domnarvetsin Karolina Höjsgaardille. Kooveen Ulrika Uotila ja Haldenin Orr puolestaan seikkailevat pyrkiessään kolmanneksi viimeiselle. Vaihtoon ensimmäisenä syöksyy osuuden nopeinta vauhtia pitänyt OK Kåren Kajsa Risby, josta Majornan Anna Forsberg jää 16 sekuntia. Leijon-Lind tuo Södertäljen vaihtoon kolmantena 42 sekuntia kärjestä. Seuraavana vaihtavat Alfta ÖSA ja MSParma. Kuudentena tulee Lidingö, mutta heillä eroa kärkeen on jo 2.38. Halden, Pohjantähti, Koovee ja Pyrintö vaihtavat 13 sekunnin sisällä sijoilla 8-12. Kärkeen eroa on kolmisen minuuttia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2. vaihdossa

2. osuuden GPS-seuranta

3. osuus 6,0 km

Kolmas osuus on viestin lyhin ja sillä on mittaa kuusi kilometriä. Alkumatkasta nähdään taas paljon virheitä. Majornan Lina Strand ei kestä kärkipaikan painetta ja pummaa pari minuuttia. Alfta ÖSA:n Josefine Engström kiertää väärän ykkösen ja hitaimman hajonnan, mutta on silti väliajoissa kärjessä. Starnd on vajaan minuutin päässä, mutta heti perässä ovat hyvin aloittaneet Pohjantähden Sofia Haajanen, Haldenin Anni-Maija Fincke, Pyrinnön Venla Harju ja Lidingön Helena Karlsson. Puoliminuuttia tästä letkasta leimaa Parman Tuulia Vikberg, jolle virhettä on tullut jo pari minuuttia. GPS-viihdettä tarjoavat kunnolla Domnarvets, Bäkkelagets, Kangasala Sk, IFK Göteborg, Stura Tuna ja Hiidenkiertäjät


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,7 km väliaikarastilla

Haldenin Fincke vetää Haajasen kanssa takana tulijoita sellaisella vauhdilla, että kuusikko Halden, Pohjantähti, Paimio, Majorna, Lidingö ja Pyrintö ajaa auttamatta Alftan kiinni, kun Engström ottaa kiertävän reitinvalinnan kahdeksennelle rastille.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,6 km väliaikarastilla

Loppumatkalla suunnistajille tarjotaan hajontaa vain kahdessa kohdassa ja kun kummassakin hajonnat ovat lähekkäin, ei eroja suunnistuksessa kärkiseitsikkoon synny. Mutta vauhdillisesti Fincke ja Haajanen takovat niin kovaa, että muiden on antauduttava. Vaihdossa osuuden pohjat samalla ajalla juoksevan kaksikon eroa on kuusi sekuntia Haldenin hyväksi. Majornan Starnd pysyy näköetäisyydellä ja vaihtaa 13 sekuntia Haajasesta. Alftan Engström, Paimion Inga Dambe, Pyrinnön Harju ja Lidingön Karlsson joutuva antautumaan yli 40 sekuntia, mutta ovat kuitenkin hyvin vielä pelissä mukana. Sen sijaan kahdeksantena vaihtoon saapuva MS Parma on jäänyt kärjestä jo lähes kolme minuuttia ja voittotaistelusta armottomasti liian kaukana.

Tilanne 3. vaihdossa

3. osuuden GPS-seuranta

4. osuus 9,1 km

2016 vuoden Venlojen viestissä ankkureille tarjoillaan 9,1 kilometrin osuus. Hieman yllättäen ensimmäisenä voittokamppailusta pelaa itsensä ulos Göteborg Majornan sveitsiläinen maailmanmestari Judith Wyder, joka pummaa useamman minuutin ykköstä. Sen sijaan Haldenin Mari Fasting ja Pohjantähden Marika Teini etenevät tarkasti ja repivät eroa seuraaviin, 1,7 kilometrin väliajoissa Alftan Natalia Gemperle ja Pyrinnön Saila Kinni ovat 1.15 perässä. Lidingön Anna Bachmanin ja Paimion Saara Norrgrannin alku on myös hieman hankala ja heidän eronsa kärkeen on jo 1.54 ja 2.18. Päivän hienoimmat GPS-kiemurat esittää Södertäljen Vendula Horcickova, joka käy tutkimassa kymmenen minuutin virheen aikana miesten rastien sijainteja ja tiputtaa joukkuettaan samalla 44 sijaa.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 1,7 km väliaikarastilla

Seuraavalla hajonnalla Pohjantähdelle tarjotaan tilaisuutta päästä hieman edelle, mutta Teini seuraa Fastingia melkein tämän hajonnalle saakka eikä lähde heti polulle. Gemprele tulee takana paremmin ja typistää eron 45 sekuntiin. Kinni ottaa polkuvalinnan ja jää lisää puoli minuuttia. Norrgram takertelee jo rastivälin alussa ja Wyder ajaa paimiolaisen kiinni. Kärkeen kaksikolla on kuitenkin matkaa yli kolme minuuttia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3,7 km väliaikarastilla

Ennen yleisöväliä nähdään kisan erikoisin virhe, kun Fasting tempaisee väärän tien yli lammen rantaan. Näin Teini on yhtäkkiä yksin kärjessä. Gemperle nappaa Fastingin kiinni ja kaksikko on yleisön edessä 25 sekunnin päässä Pohjantähdestä. Wyder ja Norrgran ajavat puolestaan Bachmanin kiinni.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,4 km väliaikarastilla

Yleisövälin jälkeen Teini kaartaa liikaa vasemmalle mäkeen. Gemberle ei puolestaan huomaa kun Fasting poimii kaksikon rastin ja jatkaa tielle saakka tämän mukana. Näin Fasting karistaa venäläisen kannoiltaan ja kun Teini hukkaa aikaa omalla rastillaan nousee Halden johtoon. Kinni tulee puolestaan sujuvasti, nousee kolmanneksi ja seuraavalla välillä saa jo Teinin näkyviin. Wyder tapaa metsässä Gemberlen ja jää tämän kanssa kartoittamaan rastin ympäristöä hetkeksi. Näin Paimio ja Lidingö siirtyvät sijoille neljä ja viisi. 14. rastin väliajassa Haldenin johto on 44 sekuntia Pohjantähteen ja 1.03 Pyrintöön. Paimio on 3.04 perässä ja Lidingö 3.25. Majorna ja Alfta ovat jo neljä minuuttia kärjestä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 5,6 km väliaikarastilla

Seuraavalla hajonnalla kärkinelikko ei tee virhettä, mutta Lidingö, Alfta, ja Majorna koukkaavat rastia ja osuuden ylivoimaisesti kovinta vauhtia pitänyt Stura Tunan Tove Alexsandersson saa kolmikon kiinni.


HTML5-canvas not supported

17:lle rastille mennessä Kinni ja Teini hakevat kiertävän valinnan ja saavat hieman Fastingia kiinni. Eroa on silti minuutti. Alexandersson puolestaan hukkaa saavuttamansa joukkueet, kun juuttuu hitaalle hakkuuaukealle. Norrgrann puolestaan koukkaa hieman 18. rastia ja hänet ajetaan Majornan, Lidingön ja Alftan toimesta kiinni. Halden puolestaan tekee pienen pienen virheen 19:lle ja kun seuraavan välin alku ei suju, ovat suomalaisjoukkueet jo puolen minuutin päässä. Taaempana sekä Alexsandersson ja Kooveen Svetlana Mironova saavuttavat kakkosryhmän.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 7,1 km väliaikarastilla

Viimeiset neljä rastia eivät kuitenkaan tuota ongelmia Fastingille vaan Haldenin nelikko saa rauhassa tuuletella loppusuoralla Venlojen viestin voittoa. Taistelu kakkossijasta ratkeaa Pyrinnön eduksi kun Kinni näyttää maajoukkuekaverilleen lopun väleillä kantapäitä. Maalissa eroa kaksikon välillä on 15 sekuntia. Halden oli ylittänyt maalilinjan 53 sekuntia ennen Pyrintöä. Neljäs sija ratkeaa puolestaan kolmanneksi viimeisellä. Kooveen Mironova vetää suorimmin rastille ja pääsee sen jälkeen muista eroon. Wyder tulee viimeiset juoksuvälit lentämällä, mutta ei aivan tavoita venäläistä. Näin Kooveelle neljäs sija 3.38 Haldenista. Majorna jää vain sekunnin enemmän. Kuudenneksi tulee Alfta ÖSA kun Gemperle nitistää Alexanderssonin, Bachmanin ja Norrgrannin. Stura Tuna on siis seitsemäs, Lidingö kahdeksas ja Paimio yhdeksäs. Nelikon keskinäinen ero on maalissa 11 sekuntia, mutta Koovee ja Majorna olivat karanneet lähes puolen minuutin päähän. Kymmenenneksi joukkueensa ankkuroi IFK Göteborgin suomalainen Kirsi Nurmi. Ankkureista nopein on Tunan Alexandersson.


HTML5-canvas not supported

Haldenin voittajajoukkueen lennokas maaliintulo.

4. osuuden GPS-seuranta

Lopputulokset

Jukolan viesti 2016

Jukolan viestin suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuivat tutut menestyjät Kalevan Rasti sekä Halden SK. Kaksikon suurimmaksi haastajaksi uumoiltiin Kooveeta, joka oli jatkanut edellisenä syksynä kovia satsauksiaan siirtomarkkinoilla. Tällä kertaa tamperelaisten haaviin olivat jääneet tämän hetken maailman ehkä paras suunnistaja Daniel Hubmann sekä paras yösuunnistaja Oleksander Kratov. Näin ollen Koovee lähti Jukolaan jopa suurimpana suosikkina, olihan seurassa jo entuudestaan mm Jani Lakanen sekä virolaiset Sildin veljekset. Hubmannin siirtyminen Kooveehen ja toisen sveitsiläisen Baptiste Rollierin vaihto Kalevan Rastiin tiesi auttamatta sitä, että edellisvuoden mestarin Kristiansand OK:n mahdollisuudet voiton uusimiseen olivat hyvin pienet. Ruotsalaisista suurimmat menestysodotukset olivat 10Milan keväällä voittaneella Södertälje Nykvarn Orienterilla sekä samassa viestissä niukasti kakkoseksi jääneellä IFK Göteborgilla. Myös vuoden 2014 vuoden Jukola-kolmonen IFK Lidingö oli monen papereissa vahva voittajasuosikki.

1. osuus 10,7 km

Jukolan viestin aloittajat lähtivät matkaan hurjissa olosuhteissa.

Lauantai-iltana klo 23.00 säntäsi 1683 aloittajaa sateessa ja tuulessa pimeään ja märkään metsään 10,7 km pituiselle osuudelle. Pitkään aikaan ei ole avausosuutta viety yhtä pimeissä olosuhteissa, mutta se ei alkukilometreillä menoa haitannut – ensimmäiselle väliaikarastille 2,7 km kohdalle kärki saapui nimittäin alle 14,5 minuutin. Ykkösvälin suoralla reitinvalinnalla kärkeen pääsi kahdeksan joukkueen porukka, jota veti Angelniemen Miika Kirmula. Yhtenäinen pääjoukko oli jäänyt kärkiporukasta vajaan minuutin. Kovimmista joukkueista ensimmäiset rastit eivät sujuneet Ikaalisten Nousevan-Voiman Mikko Knuuttilalta eikä IFK Göteborgin Fredrik Edeniltä. Eden leimasi 4 minuuttia kärjestä ja Knuuttila peräti 5.22 Kirmulan jälkeen.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,7 km väliaikarastilla

Seuraava väliaikarasti odottikin jo 1,3km päässä. Kirmula sortui omalla hajonnallaan virheeseen ja näin kärkipaikan nappasi Tampereen Pyrinnön nuori sveitsiläinen Pascal Buchs ennen Kalevan Rastin Aaro Asikaista. Knuuttila ja Eden jatkoivat virheiden tekoa. Ongelmia oli myös Kristiansandin, OK Denselin, Stura Tunan sekä Helsingin Suunnistajien aloittajilla.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,0 km väliaikarastilla

Seuraavalla hajontarastilla Asikainen joutuu koukkaamaan kärjestä omalle lipulleen ja Hiidenkiertäjien Mikko Patana ja Buchs jatkavat omalleen sujuvammin. Sitä seuraava koituu kuitenkin sveitsiläinen kohtaloksi: aivan vierestä ohi ja parin minuutin virhe. Patana kuittaa hienosti ja pääsee pienelle karkumatkalle. Myös IFK Moraksen ja NTNUIn aloittajat tekevät rastille virheet.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 7,0 km väliaikarastilla

Ennen yleisöväliä Patana saa kierrettäväkseen hieman hitaamman hajonnan ja kun rastillekin tulee pieni koukku, ajavat muut hänet kiinni. Ensimmäisenä yleisön eteen paukahtaa Lidingön kakkosjoukkueen Nicolas Simonin. Kärki on kuitenkin kasassa sillä 20 joukkuetta leimaa 36 sekunnin sisällä. Lähes katkeamaton pääletka alkaa minuutin myöhemmin.

Tilanne 7,7 km väliaikarastilla

Ensimmäistä kertaa Jukolan viestin historiassa kilpailijat juoksivat kilpailukeskuksen läpi.

Historiallisen yleisövälin jälkeen tarjotaan osuuden viimeinen hajontarasti. Rehns BK:n Jerker Lysell poimii omansa muita selvästi nopeammin ja pääsee karkumatkalle. Kun loppumatka ei paremmin sprinttisuunnistajana tunnetulle Lyselille ongelmia tuota, karauttaa ruotsalainen 46 sekunnin johdossa ensimmäiseen vaihtoon. Seuraavaksi vaihtoleiman ottaa Haldenin kakkosjoukkueen espanjalainen Antonio Martinez Perez. Heti perässä vaihtaa Angelniemen Kirmula. Aaro Asikainen tuo KR:n vaihtoon yhdeksäntenä 1.11 kärjestä. Kooveen Topi Anjala on 28., Haldenin Andreas Ruedlinger 29. ja Lidingön Julian Dent 48. Erot ovat varsin maltillisia sillä sadas joukkue on jäänyt kärjestä alle viisi minuuttia.

Tilanne 1. vaihdossa

1. osuuden GPS-seuranta

2. osuus 12,8 km

Toisella reilu kaksi kilometria ensimmäistä pidemmälle yöosuudella tahtipuikon alkumatkasta nappasi Järlan Olle Boström. Ensimmäisessä väliajassa Boströmin mukana olivat Malungs OK Skogsmårdarnan Jakob Lööf, Haldenin kakkosjoukkueen konkari Mats Haldin ja OK Linnen Jan Troeng. Kalevan Rastin Hannu Airila ottaa väärän reitinvalinnan omalle hajonnalleen sekä tekee virheen ennen tietä. Näin kärki karkaa joensuulaisilta 1,5 minuutin päähän. Myös Haldenin ykkösjoukkueen Jarkko Huovilan matka alkaa hitaammalla valinnalla ja pienellä koukulla ja Halden on reilu kaksi minuuttia kärkeä jäljessä.

Tilanne 2,4 km väliaikarastilla


HTML5-canvas not supported

Seuraava hajonta ei tuota kärkijoukkueille vaikeuksia, ainoastaan hieman taaempana Stura Tunan Jesper Svensk tekee omia kiemuroitaan. Väliaikarastilla johdon nappaa Kooveen Lauri Sild, joka on edennyt alkuosuuden kaikista vauhdikkaimmin. Heti perässä leimaavat Järla, Linne, Malungs, Haldenin kakkonen sekä OK Trianin Jörgen Wickholm

Tilanne 3,8 km väliaikarastilla


HTML5-canvas not supported

Tämän jälkeen Järla ja Linne jatkavat kaksin kärjessä, 10Milan pitkän yön aikanaan valloittaneen Boströmin toimiessä vetäjänä. Takaa-ajoryhmä kasvaa, sillä Koovee ja Trian ajetaan kiinni useamman joukkueen voimin. Seuraava hajonta kutistaa takaa-ajoryhmästä Södertäljen ja Paimion Rastin. Taaempana hankaluuksia on IFK Göteborgilla, Tyrvingillä ja Lillomarkalla.

Tilanne 6,6 km väliaikarastilla


HTML5-canvas not supported

Yleisövälille tullaan Järlan ja Linnen johdossa. Seuraavat ovat reilun minuutin päässä. Ennen yleisörastia Hiidenkiertäjien Andreas Hall tekee omalle hajonnalleen pienen koukun ja tippuu Sildin peesistä, mutta pystyy yleisövälin jälkeen hinaamaan itsensä takaisin letkaan. Myös Södertäljen Kent Ohlsson saavuttaa ryhmän.

Tilanne 7,3 km väliaikarastilla

Yleisövälin jälkeen Boström ja Troeng koukkaavat hieman rastia ja Lauri Sild kutistaa eron jo alle minuuttiin eivätkä yhdeksän seuraavaa joukkuettakaan ole kaukana. NTNUIn Simen Aamodt esittää hienoimmat kiemurat.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 8,5 km väliaikarastilla

Väliaikarastin jälkeen nähdään tämän vuoden Jukolan erikoisuus, sillä seuraava hajonta on hajontapari ankkuriosuuden kesken. Ensimmäistä kertaa Jukolan historiassa pimeä ja valoisa osuus on sekoitettu keskenään. Loppulenkki kasaa kärjen. Ensin Sild saa kiinni kärkikaksikon. Tämän jälkeen Boström koukkaa omalle hajonnalleen ja tippuu seuraavaan ryhmään, joka kuitenkin ajaa Kooveen ja Linnen kiinni ennen vaihtoa. Näin kisakeskuksen märälle pellolle saapuu minuutin sisällä peräti 27 joukkuetta. Troeng kirii kahdella viimeisellä välillä osuuspohjat ja näin OK Linne vaihtaa ykkösenä kaksi sekuntia ennen Sildiä. Airila on vaihtoleimauksessa kolmas 8 sekuntia kärjestä ja heti perässä Boström. Osuuden nopeinta vauhtia pitää kärkiletkassa vaihtava KR kakkosen Simo-Pekka Fincke, joka on reilu 2,5 minuuttia ykkösen Airilaa nopeampi.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2. vaihdossa

2. osuuden GPS-seuranta

3. osuus 14,1 km

Kolmas osuus on jälleen kerran pisin yöosuus ja mittaa pätkälle on laitettu 14,1km. Ensimmäisellä välillä kärkiletka ottaa oikean kierron ja eroja alkaa syntyä. Haldenin Olav Lundaness ja Kalevan Rastin Babtiste Rollier polkevat muilta karkuun ja ovat ensimmäisellä väliaikrastilla 20 sekuntia ennen Linnen Rasmus Anderssonia. Kärkiryhmästä pahiten ongelmissa on Moran Zsolt Lenkei. Taaempana Pyrinnön Elias Kuukka ja Paimion Fredric Portin aloittavat takaa-ajon.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,4 km väliaikarastilla

Seuraavalle hajonnalle KR:n uusi sveitsiläisvahvistus Rollier tekee virheen ja Lundanes karkaa yksin kärkeen. Myös Kooveen Timo Sildillä, Terän Aki Saarella, OK Ravinenin Gustav Bergmanilla ja Stura Tunan Joakim Svenskillä on vaikeuksia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3,8 km väliaikarastilla

Moninkertainen maailmanmestari Lundanes ei kuitenkaan saa etelä-karjalaisessa metsässä itseään sellaiseen lentoon, jotta Halden kunnolla karkaisi, kuten moni varmasti odotti, vaan takaa-ajajat pysyttelevät minuutin päässä. Myös kolmasosuus sisältää hajontaparin ankkuriosuuden kanssa, mutta hajonta ei tuota vaikeuksia kärkijoukkueille. Seuraavalla välillä reitit hieman eroavat, mutta eroja ei synny.

Tilanne 5,6 km väliaikarastilla

14. rastille jo minuutin päähän takaa-ajoryhmästä päässeet TP ja PR sortuvat virheeseen ja kärjen tavoittaminen alkaa näyttää kaksikon osalta haastavalta. Seuraavalla välillä Ravinenin Bergman ottaa eri reitinvalinnan kuin muu ryhmä ja karkaa porukalta. Bergman pääsee aivan Lundanesin kannoille, mutta kun ruotsalainen ei seuraavalla välillä löydä hyvää ojanylityspaikkaa, karkaa Halden jälleen ja Bergman ajetaan kiinni. Ikaalisten Nousevan-Voiman Eetu Savolainen juoksee alkuosuuden hyvin, mutta tekee oman ratkaisun 14-välillä, juuttuu tiheikköön ja tippuu ryhmästä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 8,2 km väliaikarastilla

Yleisön edessä Lundanesin etumatka on 37 sekuntia Bergmaniin, jonka jälkeen minuutin sisällä leimaa 15 joukkuetta.

Tilanne 10,9 km väliaikarastilla

Loppulenkillä pitkän osuuden fyysinen rasitus alkaa vaikuttaa ja takaa-ajajaryhmä hajoaa. Ravinen ja Koovee nappavat viimeinkin Haldenin kiinni ja kolmikko saapuu vaihtoon yhdessä Bergminin vetämänä. Muu ryhmä, jossa painaltaa 13 joukkuetta saapuu vaihtoon vajaat minuutti myöhemmin. Terän Saari tekee ison virheen yleisövälin jälkeen ja putoaa 20:nneksi 4,5 minuuttia kärjestä. Osuuden nopeimmat ovat sekunnin erolla Paimion Portin
ja Pyrinnön Kuukka, jotka vaihtavat 3.17 Bergmanin jälkeen sijoilla 17 ja 18. Kuukalle tarjotaan parempaakin, mutta nuori pyrintöläinen tekee virheen loppulenkillä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3. vaihdossa

3. osuuden GPS-seuranta

4. osuus 8,6 km

Neljäs osuus on Lappee-Jukolassa 8,6km mittainen. Kotiseuduillaan suunnistava Kooveen Jani Myllärinen päättää ottaa unelman Jukola-voitosta omiin käsiinsä ja karkaa alun hajonnalla pahimmilta kilpakumppaneiltaan. Ainoastaan Ravinenin Assar Hellsrtöm pysyy Myllärisen vauhdissa. Kalevan Rasti Jan Prochazka käy väärällä ykkösellä ja jää reilun minuutin lisää. OK Linnen Mats Troeng tekee puolestaan vielä enemmän koukkuja.
Vaativalla alulla parasta GPS-viihdettä esittävät jälkijoukkojen Kristiansandin Ståle Gjelsten, Rykmentin Tuomas Tervo, Terän Jonne Lakanen ja AngAn Heikki Toivio.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,0 km väliaikarastilla

Seuraavat kilometrit sujuvat kärkijoukkueilta suhteellisen virheettömästi. Myllärinen jatkaa kärjessä vahvaa menoaan, mutta Haldenin Håkon Raadal Björlo pysyy minuutin etäisyydellä. Prochazka saa suunnistuksesta kunnolla kiinni, nostaa KR:n kolmanneksi ja alkaa kuroa eroa pienemmäksi. Lidingön Erik Ivarsson Sandberg ja OK Trianin Victor Mansner sen sijaan ajautuvat muun porukan mukana väärälle hajonnalle ja menettävät näin reilun minuutin. Taaempana Troeng ja Tervo jatkavat katsojien viihdyttämistä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 6,5 km väliaikarastilla

Loppumatka ei tuota kärkijoukkueille vaikeuksia ja vaihtoon saavutaan Kooveen johdossa. Toisena suunnistava Halden on 56 sekuntia perässä. KR on vain 20 sekuntia Haldenista ja seuraavat seitsemän joukkuetta puolen minuutin sisällä järjestyksessä Järla, Malungs, MS Parma, Södertälje, Hiidenkiertäjät, Koovee 2 ja Rehns. Osuuden nopein on IFK Göteborgin Vetle Ruud Bråten, joka ottaa kärkeä kiinni 2,5 minuuttia ja vaihtaa kolmantenatoista.

Kooveen Jani Myllärinen antaa kartan ensimmäisenä 4. vaihdossa.

Tilanne 4. vaihdossa

4. osuuden GPS-seuranta

5. osuus 8,7 km

Viides 8,7km osuus alkaa samalla hajonnalla kuin neljäskin. Kooveen paidassa juokseva Suomen kaikkien aikojen menestynein miessuunnistaja Jani Lakanen on lopultakin lähellä ensimmäistä suurviestivoittoaan. Lakanen aloittaa virheittä, mutta Haldenin Eirik Kampstrup Hovind imee 18 sekuntia eroa kiinni ja Halden on ensimmäisellä väliaikarastilla vain 38 sekuntia Kooveesta. Kalevan Rastin Fabian Hertner rynnii jo ensimmäisen välin alussa Haldenin jo kiinni, mutta rysäyttää rastiaan pitkäksi ja jää puoli minuuttia lisää kärkeen. Väliin kiilaavat Malungs, Kooveen kakkosjoukkue ja Parma. Myös Södertälje ja Järla menettävät aikaa, kun ajautuvat väärälle ykköselle.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,0 km väliaikarastilla

Seuraavat rastit kärkijoukkueet etenevät jokseenkin samaan tahtiin, vaikka hajontaa on reilusti tarjolla. Ainoastaan Järla menettää pelin, kun Mattias Hall ei osaa poimia omaa kahdeksannen rastin hajontaansa . Haldenin Kampstrup Hovind juoksee 12. rastista pitkäksi ja Malungsin Anton Östlin nappaa kakkospaikan. 14. rastia koukkaa puolestaan kolmikko KR, Parma ja Södertälje. Pahiten rasti on kadoksissa Hiidenkiertäjien Olli-Pekka Koistiselta, joka etsii sitä liki kolme minuuttia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4,5 km väliaikarastilla

Loppumatkalla Lakanen pitää kärkipaikkansa ja vaihtaa ensimmäisenä. 53 sekuntia myöhemmin Östlin tuo Malungsin vaihtoon ja 1.10 Lakasen jälkeen vaihtoleimauksen suorittaa Hovind. Kalevan Rasti jää reilu puoli minuuttia lisää Kooveelle, sijoitus nyt neljäs ja eroa tarkalleen 1.44. Viidentenä vaihtaa Södertälje ennen osuuden toiseksi nopeinta Lidingön Öystein Kvaal Österbötä. Eroa kaksikolla on kärkeen hieman yli kaksi minuuttia. Lähietäisyydellä ovat vielä Parma ja Frol IL, jotka ovat noin 2,5 minuuttia kärjestä. Osuuden nopein on Lillomarkan Nicholas Oskarsson.

Tilanne 5. vaihdossa

5. osuuden GPS-seuranta

6. osuus 12,4 km

Kuudes osuus alkaa kuten kaksi edellistä, Kooveen Olexandr Kratov suorittaa ensimmäiset rastit virheettä ja kasvattaa eroa hieman takana tuleviin. Malunginsin
David Andersson pitää kakkossijan mutta jää jonkin verran
lisää. Sen sijaan Haldenin kokenut Emil Wingstedt sotkeentuu etelä-karjalaisessa metsässä täysin. Ruotsalainen kiertää kahden väärän ykkösen kautta ja putoaa yhdeksänneksi lähes 4,5 minuuttia kärjestä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,0 km väliaikarastilla

Seuraavalla hajontarastilla hyvin aloittanut IFK Göteborgin Max Peter Bejmer karauttaa pahasti sivuun. Hiidenkiertäjien Leonid Novikov ja Järlan Espen Hultgreen Weltzien seurailevat innolla edellisen osuuden uria ja varsinkin Weltzien tekee isot kiemurat.


HTML5-canvas not supported

Osuuden seitsemäsrasti tuottaa Anderssonille vaikeuksia ja Kratov karkaa jo 3,5 minuutin päähän toiseksi nousseesta KR:n Jan Petrzelasta. KR:n perässä ovat Malungs ja Lidingö. Myös Södertäljen Ralph Street pummaa seitsemättä rastia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 5,0 km väliaikarastilla

Pitkällä välillä kymmenennelle rastille kärkisuunnistajien valinnat eroavat mutta suuria eroja ei synny. Göteborgin Bejmer tekee jälleenvirheen ja tiputtaa itsensä Haldenin, Trianin ja Parman seurasta.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 7,3 km väliaikarastilla

Seuraava hajonta laittaa kaikki suunnistamaan itsekseen. Pahiten tästä kärsii Malungsin Andersson, joka seuraa liian pitkään Petrzelaa, ennen kuin ymmärtää kääntää omalle rastilleen. Lidingön Mårten Boström on puolestaan omilla rasteillaan hieman hitaampi kuin KR:n tsekki ja näin Kalevan Rasti karistaa Malungsin ja Lidingön kannoiltaan.


HTML5-canvas not supported

Etumatka ei kuitenkaan kestä kauaa, sillä Petrzela tekee virheen 17. rastille ja kolmikko on jälleen kasassa. Kun Kratov etenee kärjessä virheettä on ero kasvanut takaa-ajajiin jo 4,5 minuuttiin.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 10,4 km väliaikarastilla

Vaihtoon Kratov revittää 4.38 ennen Kalevan Rastia, jonka perässä vaihtavat Lidingö ja Malungs. Seuraava parivaljakko on Södertälje sekä kilpailun yllättäjä norjalainen Frol IL. Eroa heillä kärkeen on jo 7.15. Reilu minuutti myöhemmin vaihtavat Halden ja Göteborg. Wingstedt jää osuuden pohja-ajan juosseelle Kratoville yli seitsemän minuuttia ja Haldenin peli voiton suhteen on pelattu jo ennen ankkuriosuutta.

Tilanne 6. vaihdossa

6. osuuden GPS-seuranta

7. osuus 16,5,3 km

<p
Kun Kooveella on heittää ankkuriosuudelle moninkertainen maailmanmestari Daniel Hubmann, ei kisakeskuksesta montaa suunnistuksen ystävää löydy, joka uskoisin tamperelaisten menettävän ykköstilan. 16,5 km ankkuriosuus etelä-karjalaisessa metsässä osoittautuu sveitsiläiselle kuitenkin yllättävän haastavaksi. Heti ensimmäisillä rasteilla Kalevan Rastin Thierry Guergioun laittaa ison vaihteen silmään ja supistaa eroa minuutilla. Samaan aikaan startanneet Malungisin William Lind ja Lidingön Fredrik Bakkman jäävät omilla hajonnoillaan hieman ranskalaisesta, mutta ottavat hekin Kooveeta hieman kiinni. Heikoiten kärkikymmeniköstä avaavat Frol IL:n Ulf Forseth Indgaard, Södertäljen Jonas Leandersson ja Parman Sami Hämäläinen.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2,0 km väliaikarastilla

Toiselle väliaikarastille saavuttaessa Hubmann menettää jälleen etumatkaansa. Nyt Guergiuoun on enää kahden minuutin päässä ja matkaa maaliin on reilu kymmenen kilometriä. Myös Bakkman tulee ranskalaisen vanavedessä hienosti ja eroa Hubmanniin on 2.39. Lind on puolestaan jäänyt Bakkmanista 1.09.

Tilanne 5,0 km väliaikarastilla

Pitkällä 10-välillä Koovee ja KR päätyvät samaan valintaan, mutta Lidingön Bakkman löytää hieman nopeamman reitin ja saa Guergioun kiinni. Lind hakee kunnolla tietä alleen ja jää hieman lisää. Taaempana OK Linnen Albin Ridefelt ajaa Parman kiinni ja ilmoittautuu taisteluun top10-sijoituksesta.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 7,1 km väliaikarastilla

Seuraavaksi erot muuttuvat väleillä 14-15-16. Rastille 15 Hubmann menee suoraan, kun Guergioun kiertää nopeammin ajouria pitkin ja leikkaa jälleen erosta lähes minuutin pois. 16. rastilla eroa on enää 1.13. Backmann etenee myös restille 15 suorempaa ja jää ranskalaisesta. Lisäksi ruotsalainen sekoilee hieman 16-välin ojanylityksen kanssa ja jää kokonaisuudessaan 25 sekuntia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 9,1 km väliaikarastilla

Seuraavalla välillä Guergioun valitsee hajonnalleen tiekierron ja suorempaa leikkaava Bakkman nappaa taas ranskalaisen kiinni. Yleisön edessä eroa on puolitoista minuuttia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 9,8 km väliaikarastilla

Yleisön eteen saapuu ensimmäisenä Hubmann, mutta reilu etumatka on pienentynyt merkittävästi.

Yleisövälin jälkeen KR:lla ja Lidingöllä on eri hajonnat. Bakkman selvittää omansa hieman nopeammin, mutta Hubmann on edennyt vielä nopeammin ja Lidingön ero kärkeen on nyt hieman yli kaksi minuuttia. KR on puolstaan 17 sekuntia Lidingöstä. Taistelussa viidennestä sijasta pitkään yhdessä ollut neljän joukkueen ryhmä hajoaa samalla hajonnalla, kun Göteborg ja Halden saavat minuutin eron Froliin ja Södertäljeen.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 11,0 km väliaikarastilla

Pitkällä välillä valinnat eroavat hieman, mutta merkittäviä muutoksia ei tule. KR jää vähän lisää Lidingöstä. 24. rasti tuottaa sitten Hubmannille jonkin verran vaikeuksia ja rastilta lähtö tapahtuu hieman väärään suuntaan. Näin Bakkman saa puristettua eron jälleen alle kahteen minuuttiin. Guergioun alkaa kuitenkin olla ruotsalaisesta jo minuutin perässä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 13,3 km väliaikarastilla

Kilpailun viimeiset hajontarastit kärkijoukkueiden ankkurit suorittavat virheittä ja erot säilyvät ennallaan. Taaempana Trianin Otto Simosas seuraa Linnen Ridefeltiä ja Parman Hämäläistä väärälle hajonnalle ja näin Trianin suomalaisseitsikko tippuu harmittavasti kymmenen kärjen ulkopuolelle.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 14,5 km väliaikarastilla

Hubmann selvittää rastin toisensa perään puhtaasti, mutta kolmanneksi viimeiselle rastille sveitsiläinen tekee pienet kiemurat. Ajan hukkaa ei kuitenkaan tule niin paljoa, etteivätkö manageri Raimo Arvolan suojatit saisi rauhassa juhlia loppusuoralla Jukolan viestin voittoa. Lidingön Fredrik Bakkman juoksee varmasti uransa yhden parhaista suorituksistaan, mutta eroa on maalissa 1.20 tamperelaisten hyväksi. Gueorgioun tuo Kalevan Rastin värit maaliin kolmantena 2.28 voittajasta. Neljäs sija menee Malungsille vaikka Haldenin Magne Dähli melkein Lindin lopussa tavoittaakin. Ero kaksikon välillä on vain 13 sekuntia. Kooveelle Malungs jää 5.44. Göteborgin Eskil Kinneberg joutuu tunnustamaan maanmiehensä lopun kilometreillä vahvemmaksi ja näin Göteborgille kuudes sija. Seitsemäs on Södertälje ennen Frol IL:ää. OK Linnen yhdennäksi ankkuroiva Ridefelt on toiseksi nopein ankkuri samalla ajalla Dählin kanssa. Bakkman on osuusaikojen ykkönen puoliminuuttia kaksikkoa nopeampana. Hiidenkiertäjien kokenut Valentin Novikov tulee lopussa Ridefeltin ohittamaksi, mutta tuo lohjalaiset kymmenenneksi. Seuraavat sijat menevät Parmalle ja Trianille.


HTML5-canvas not supported

Koovee juhlii voittoa loppusuoralla.

7. osuuden GPS-seuranta

Lopputulokset