Kuopio-Jukola 2014

Veikeä kokemus – lumoava elämys

Kuopio-Jukola oli 66. Jukolan ja 37. Venlojen viesti, jonka järjesti Kuopion Suunnistajat 14.-15.6.2014 Vehmersalmen Rytökylässä. Kilpailu järjestettiin teemalla ”Veikeä kokemus – lumoava elämys”. Kilpailuun ilmoittautui 1232 Venla- ja 1628 Jukola-joukkuetta. Ilmoittautuneiden kilpailijoiden määrä oli Jukolan historian toiseksi suurin, 16324 suunnistajaa. Suomalaisia joukkueita ilmoittautui ennätysmäärä. Lähteneitä joukkueita oli Venloissa 1211 ja Jukolassa 1590 eli yhteensä 15974 suunnistajaa.

Kilpailukeskus rakentui Kuopion Vehmersalmen Rytökylään. Kallaveden rannalla pellolla sijainnut kilpailukeskus oli tasainen ja kilpailuviikon sateiden jäljiltä varsin liejuinen. Tasaisen kilpailukeskuksen eteläpuolella avautui savolainen vuoristo, jonka korkein kohta Mönkkölänmäellä oli lähes 100 metriä Kallavettä korkeammalla. Kilpailumaasto oli vaativa niin fyysisesti kuin taidollisesti.

Itse kilpailussa ennakkosuosikit tanskalainen OK Pan Århus Venloissa ja Kalevan Rasti Jukolassa eivät antaneet muiden yllättää, vaan korjasivat voitot. OK Pan Århus sai toisen kiinnityksen Venlan lautanen-kiertopalkintoon. Jukolan viestissä Kalevan rasti sain uuden kiertopalkinnon Lukkarin opin palkintokaappiinsa.

Jukolan viestin sanoma suunnistettiin Itä-Suomen yliopistolle ja Kuopion muille oppilaitoksille, jotka ovat merkittäviltä osin vastanneet terveyden, hyvinvoinnin ja ravitsemustieteen opetuksesta Suomessa. Sanoman vastaanotti Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen ja Savonia ammattikorkeakoulun koulutuspäällikkö Esa Viklund.

Kilpailun suojelijana toimi Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka puolisonsa Jenni Haukion kanssa vietti Jukolan yön kilpailua seuraten. Jukolan perinteiden tapaan he majoittuivat myös teltassa.

Kilpailunjohtajana toimi Jouko Kaihua ja ratamestareina Juhani Jetsonen (Jukola) ja Vesa Tiihonen (Venlat). Kilpailukartan tekijä oli Jussi Silvennoinen Joensuusta.

VENLOJEN VIESTI

Kuopion Venlojen viestissä ykkössuosikin viittaa kantoi ennen kilpailua edellisvuoden mestari tanskalainen OK Pan Århus. Seura oli voittanut keväällä naisten 10Milan ilman Jämsän ankkuria Emma Klingenbergiä, joka Kuopiossa suunnisti tanskalaisten avausosuuden. Lisäksi edellisvuodesta joukkue oli saanut riveihinsä Signe Söesin. Paperilla on harvoin nähty näin vahvaa venlayhdistelmää, vaikkei savolaismaasto mitään kotikenttäetua tanskattarille tuonut. Sen sijaan maaston oletettiin sopivan erityisen hyvin Tampereen Pyrinnölle, joka samalla nelikolla suunnisti voiton Kytäjän haastavassa maastossa 2010, ja SK Pohjantähdelle, jonka joukkueesta kolme oli kantanut Suomen maajoukkuepaitaa kevään aikana. Myös OK Linnellä, OK Tisarenilla ja Haldenilla uskottiin olevan mahdollisuudet voittoon.

Kuopio-Jukola 2014. Venlojen lähtö

Venlojen lähtö. (c) Pentti Sormunen / Kuopio-Jukola 2014.

Avausosuudella oli mittaa viisi kilometriä ja kuten usein ennenkin heti ensimmäisellä rastilla tapahtui viestin kannalta merkittäviä virheitä, vaikkei ratamestari Vesa Tiihonen käyttänytkään usein nähtyä neljän hajontaa heti alussa. Suurimmissa vaikeuksissa ennakkosuosikeista on OK Linnen Rebecka Olsson, joka ajautuu ensin väärälle hajonnalle ja tippuu kahden minuutin päähän kärjestä.


HTML5-canvas not supported

Yhteisen rastin jälkeen onkin vuorossa viestin ainoa neljän hajonta. Suurin osa kärkijoukkueista selvittää sen ongelmitta, mutta Haldenilla Hiisirastilla, Angelniemen Ankkurilla ja IFK Moralla on vaikeuksia. Pahiten hukassa on kuitenkin viime vuoden seitsemäs Domnarvets GoIF, jonka aloittaja Elin Dahlin etsii rastiaan yli viisi minuuttia. Näin vuoden 2011 Venlojen voittajajoukkue on jäänyt ensimmäisellä kahdella kilometrillä kahdeksan minuuttia ja menestyshaaveet saadaan ruotsalaisseuran leirissä haudata


HTML5-canvas not supported

Tilanne 1. osuuden 1. väliaikarastilla 2,1 km

Viimeisellä kolmella kilometrillä naisilla on kahden hajonta ainoastaan yhdessä kohtaa, mikä ei aiheuta millekään joukkueelle suuria ongelmia ja näin vaihtoon tullaan lopulta pääosin samoissa asemissa kuin ensimmäiselle väliaikarastille. Vaihtoleimaukseen kerkeää ensimmäisenä suurimman osan osuutta Venla-joukkua vetänyt Lynxin Karoliina Sundberg. 10 sekunnin päässä vaihtavat Tampereen Pyrinnön Anni-Maija Fincke sekä saman kaupungin KooVeen Liisa Anttila. Suomalaissuosikit avaavat loistavasti, sillä Pohjantähden Heini Wennman on neljäs vain sekunnin Finckestä. Tisaren on vaihdossa kymmenes 20 sekuntia Lynxistä ja OK Pan Århusin Emma Klingenberg 19. minuutin kärjestä.

Tilanne 1. vaihdossa

Rastiväliajat

GPS-seuranta 1.osuudella

Reittihärveli

2. osuus

Toisen osuuden alussa Pan Århusin Signe Soes juoksee ensin kärjen kiinni ja karauttaa 1. rastin nopeamman hajonnan turvin muilta karkuun. Paimion Rastin Salla Fageruddille tarjotaan samaa hajontaa, mutta Fagerudd ajautuu liikaa toisen hajonnan suuntaan eikä pysty hyödyntämään mahdollisuutta


HTML5-canvas not supported

Seuraava hajonta tuottaa toisellakin osuudella osalle vaikeuksia. Fredriksand, Hiisirasti, Järla ja Angelniemi sortuvat virheisiin. Kärkitaiston osalta merkittävin virhe on OK Linnen Inga Kazlauskaiten sahaaminen rinteessä. Ylimääräistä kuluu yli kaksi minuuttia ja upsalalaiset tippuvat lähes seitsemän minuutin päähän kärjestä


HTML5-canvas not supported

Pan Århusin Signe Soes Kuopio-Jukola 2014 Venlojen viestissä

Pan Århusin Signe Soes Venlojen viestissä (c) Heikki Puustinen / Kuopio-Jukola 2014

Tilanne 2. osuuden 1. väliaikarastilla 2,1 km

Ensimmäisen osuuden tapaan loppuosuus ei tarjoa suuria muutoksia tilanteeseen. Signe Soes tuo tanskalaiset yksin kärjessä vaihtoon osuuden nopeimmalla ajalla. Seuraavina vaihtavat Kalevan Rastin Amelie Chataing ja IFK Lidingön Anna Bachman, jotka ovat myös osuuden seuraavaksi nopeimmat. Eroa Pan Århusiin on 50 sekuntia. Neljäntenä kartan luovuttaa Pyrinnön Riina Kuuselo. OK Tisaren vaihtaa seitsemäntenä ja SK Pohjantähden Marttiina Joensuu kahdeksantena kaksi minuuttia kärjestä. Kazlauskaite tuo Linnen vaihtoon sijalla 38 seitsemän minuuttia Århusista.

Tilanne 2. osuuden vaihdossa

Rastiväliajat

GPS-seuranta 2.osuudella

3. osuus

Kolmasosuus alkaa korkaamattomilla ykkösrasteilla, joille ei kuitenkaan suurempia virheitä nähdä. Sen sijaan kolmannen (1.-2. osuuden neljännen) rastin hajonnalla OK Hällen, Koovee pelaavat itsensä ulos kärkipaikoilta. Pahiten rinteessä on hukassa Fredrikstad.


HTML5-canvas not supported

Viidennen rastin jälkeen kolmannen osuuden venlat pääsevät uuteen maastonosaan. Pyrinnön Venla Niemi saa Århusin Maja Almia kokoajan hieman kiinni, mutta hyvä takaa-ajo tyssää kahdeksannen rastin virheeseen. OK Linnen Cathrine Taylor latoo osuuttaan ylivoimaista tahtia, mutta sortuu vajaan minuutin virheeseen seitsemännellä rastilla.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3. osuuden 4. väliaikarastilla 4,0 km

Pitkällä yhdeksännellä välillä kärkijoukkueiden reitit eroavat. Paimion Saara Norrgrann suunnistaa sujuvasti ja ohittaa Niemen. Sen sijaan MS Parman Tuulia Vibergillä on vaikeuksia ja vauhtia haetaan kymmeneltä rastilta.


HTML5-canvas not supported

Vaihdossa Maja Alm on 2.40 ennen Norrgrannia, jonka heti perässä vaihtaa Niemi. Seuraavaksi ankkurinsa lähettää matkaan OK Tisarenin Lilian Forsgren, IFK Lidingön Ausrine Kutkaite ja Pohjantähden Marika Teini. Tämä kolmikko on jäänyt Pan Århusista jo neljä minuuttia. 16 sekuntia Teinin jälkeen vaihtoon syöksyy Linnen Taylor, joka on minuutin virheestään huolimatta osuudella ylivoimainen; toiseksi nopeimman ajan juossut Paimion Norrgrann häviää yli kaksi minuuttia britille. Kolmanneksi nopein on kärjessä edennyt Alm

Tilanne 3. vaihdossa

Rastiväliajat

GPS-seuranta 3.osuudella

4. osuus

Ankkuriosuus alkaa kärkipään seuroilta hyvin, ainoastaan OK Hällenin Linnea Gustafsson pilaa joukkueensa mahdollisuudet top10-sijoitukseen ensimmäisen rastin virheellään.


HTML5-canvas not supported

Myöskään kolmannen rastin hajonta ei tuota vaikeuksia kovimmille ankkureille, mutta Paimion Rastin Inga Dambe tekee virheen neljännelle rastille ja joutuu luovuttamaan toisen sijansa Tampereen Pyrinnön Saila Kinnille. Taaempana Kooveen Henna Skog ja IGTISAn Irina Nyberg ovat vaikeuksissa nelosrastien kanssa ja näin kaksi joukkuetta on jälleen ulkona taistelusta kärkikymmenikköön pääsemisestä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4. osuuden 1. väliaikarastilla 2,1 km

Neljänneltä rastilta alkavalle ankkureiden putkiosuudelle lähtee Pan Århusin Ida Bobach turvallisessa 3,5 minuutin johdossa ennen Kinniä. Dambe on puolestaan jäänyt Pyrinnöstä vajaan minuutin ja heti perässä ovat Pohjantähti, Tisaren, Linne ja Lidingö.

Tilanne 4. osuuden 1. väliaikarastilla 2,1 km

Väliaikarastin jälkeen useampi kärkiankkuri on vaikeuksissa hahmottaa, mikä rasti on seuraava. Bodach kiitää peltoa pitkin kahdeksannen rastin suuntaan 100 metriä ennen kuin huomaa virheensä ja Kinni tekee tiellä muutaman kymmenen metrin edestakaisin juoksentelut. Pahiten käy Dambelle, joka kerkeää suunnistaa lähes kahdeksannelle saakka, ennen kuin ymmärtää lähteä oikealle rastille. Näin Paimio tippuu karulla tavalla pois taistelusta toisesta sijasta. Hiidenkiertäjien Julia Novikova ei huomaa virheettään edes rastilla vaan suunnistaa tyytyväisenä kaksi rastia väärään suuntaan, ennen oikean suunnan löytämistä


HTML5-canvas not supported

Ankkurit ottavat putkiosuudella paljon eri reitinvalintoja, mutta tilanne pysyy jotakuinkin samana. Ainoastaan Lidingön Annica Gustafsson häviää selvästi viitosen reitinvalinnallaan. Kahdeksannella rastilla Århus johtaa selvästi ennen Pyrintöä. Kolmannesta sijasta taistelevat Tisarenin Simone Niggli, Linnen Annika Billstam ja Pohjantähden Sofia Haajanen.

Tilanne 4. osuuden 3. väliaikarastilla 4,9 km

Pitkällä yhdeksännelle rastivälillä ratkeaa kolmas sija, kun Linnen Billstam karkaa Niggliltä ja Haajaselta omalle hajonnalleen ja saa samalla reilun minuutin eron takaa-ajajiin. Myös Haldenin Mari Fasting hyötyy samasta hajonnasta ja pääsee eroon Paimiosta, Järlasta, Kalevan Rastista ja Lidingöstä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 4. osuuden 4. väliaikarastilla 6,6 km

Viimeisillä neljällä rastilla ei virheitä enää nähdä ja näin OK Pan Århus saa rauhassa tuuletella voittoa maalisuoralla. Lähes neljä minuuttia tanskalaisten jälkeen viitoituksella juhlii toista sijaa Tampereen Pyrintö, josta kovan nousun kahdella viimeisellä osuudella tehnyt OK Linne jää minuutin. Pohjantähden Haajanen saa ison sulan hattuunsa kukistamalla viimeisillä rasteilla Tisarenin Nigglin. Näin oululaisille neljäs sija reilu kuusi minuuttia voittajasta. Halden on puolestaan kuudes. Taistelu seitsemännestä sijasta kääntyy Kalevan Rastille, josta Järlä jää kuusi, Lidingö 26 ja Paimio 31 sekuntia. Ankkuriosuuden nopein on Bobach, jolle Haldenin Fasting jää ainoastaan viisi ja Billstam 18 sekuntia.

OK Pan Århus. Venla-voittaja Kuopio-Jukola 2014

Venla-voittaj OK Pan Århus. (c) Petri Jauhiainen / Kuopio-Jukola 2014

Lopputulokset

GPS-seuranta 4.osuudella

Rastiväliajat

Reittihärveli

JUKOLAN VIESTI

Jukolan viesti 2014 lähtö Hornetin saattamana

Jukolan viestin lähtö Hornetin saattamana. (c) Heikki Puustinen / Kuopio-Jukola 2014.

Ratamestari Juhani Jetsosen ensimmäinen oivallus nähtiin nopeasti sen jälkeen, kun Hornet oli pyyhkäissyt lähtöpellolla rynnistävän aloittajalauman yli – Jukolassa oli käytössä eri k-piste kuin Venlojen viestissä. Näin ei päästy heti alkuun hyödyntämään uria, vaikka lähtösuunta olikin kaikilla osuuksilla lähes sama. Tosin todennäköisesti kahden k-pisteen huomaaminen meni suurimmalta osalta aloittajista ohi. Sen sijaan ensimmäisen välin pituus ei varmasti mennyt – ykköselle oli matkaa yli kolme kilometriä. Edellisen kerran vastaava koettiin Mikkelissä vuoden 2009 Jukolassa, mutta tällä kertaa ykkösiä oli kaksi. Pitkä väli hajoitti reilut 1600 aloittajaa jonkin verran eri reiteille nopeimpien taivaltaessa lähes suoraan.

Jukolan viestin 1.rastiväli. Kuopio-Jukola 2014

Jukolan viestin 1.rastiväli. Kuopio-Jukola 2014

Rastilla nähdään ensimmäiset virheet, kun Järlan Martin Vister pudottelee Lidingön Jo Forseth Indgaardin ja Bäkkelagetsin Carl Godager Kaasin perässä väärälle hajonnalle. Korjaus oikealle rastille ei kestä kauaa, mutta samalla Lidingö ja Bäkkelagets pääsevät kaksin karkumatkalle. Pahimmat virheet tekevät OK Tisarenin Anton Hallor, Göteborg Majornan Andreas Johansson sekä Turun Metsänkävijöiden Janis Krumins, joka käy melkein kakkosrastilla saakka. Oikean kakkosrastin löytäminen tuottaa puolestaan vaikeuksia Haldenin Espen Fiskum ja Tampereen Pyrinnön Anton Kuukalle, joka oli jäänyt jo pari minuuttia ykkösvälin reitinvalinnalla. Kisaviikolla hälytyksen Hiidenkiertäjien ykkösjoukkuetta avaamaan saanut Olli-Pekka Koistinen tekee Kuukan mukana hitaan reitinvalinnan ja jää pari minuuttia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 1. osuuden 1. väliaikarastilla 4,2km

Väliaikarastin jälkeen aloittajilla on edessään kinkkiset rinnehajontarastit. Suurin osa suuntaa suoraan keskimmäiselle hajonnalle ja osa kenellä ei ole kysesitä arpalippua, sortuvat virheisiin. Kärjessä Godager Kaas karkaa omalla hajonnallaan Forseth Indgaardilta. Virheitä GPS-joukkueista tekevät Malungs, Lillomark, Majorna ja Pyrintö. Pahiten rastit ovat kadoksissa MS Parman Matti Koivistolla, joka tekee ensin neloselle viiden minuutin virheen ja vielä kuutosellekin kolmen minuutin virheen. Näin parmalaisten sijoitus valahtaa yli kolmen sadan yhdeksän minuuttia kärjestä ja haaveet huippusijoituksista siirtyvät seuraavan vuoden Louna-Jukolaan.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 1. osuuden 2. väliaikarastilla 5,1km

Seitsemännelläkin rastilla on vaativa hajonta peitteisessä rinteessä. Tällä kertaa vaikeuksissa ovat Kalevan Rastin Jere Pajunen, Rykmentin Sander Vaher ja Järlan Vister. Seuraava rasti ei puolestaan löydy suoraan Tyrvingin Torbjörn Sagberg. Kun Lidingön Forseth Indgaard tekee pienet koukut yhdeksännelle rastille, on Godager Kaas seuraavalla väliaikarastilla yli minuutin karussa.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 1. osuuden 3. väliaikarastilla 6,5km

Seuraavaksi aloittajat käyvät näyttäytymässä kilpailukeskuksessa, jonka jälkeen on edessä kiipeilyä osuuden viimeisille hajontarasteille. Lähekkäin olevat rastit aiheuttavat monelle joukkueella ajatumisia väärällä hajonnalle. 16. rastilla väärin valitsee Vehkalahden Veikkojen Jarkko Liuha. Lidingön Forseth Indgaard, Paimion Rastin Lasse Suonpää, Stora Tuna Ivan Sirakov ja NTNUI:n Isak Bergset puolestaan 17. rastilla ja Vaajakosken Terän Antti Anttonen, Södertäljen Ralph Street, Malungsin Jakob Lööf sekä IFK Göteborgin John Persson 18. rastilla


HTML5-canvas not supported

Vaihtoon saapuu ylhäisessä yksinäisyydessa Bäkkelagetsin Carl Godager Kaasi. Vuoden 2010 keskimatkan maailmanmestari on vaihdossa 1.16 edellä lopussa jälleen muilta karanneelta Lidingön Forseth Indgaarilta. Kolmantena vaihtoleimauksen suorittaa Pargas IF:n Tobias Henriksson minuutin Lidingöstä. Halden vaihtaa kuudentena, Terä 12:ntena ja Pajunen tuo Kalevan Rastin vaihtoon 20:ntena 3.25 kärjestä.

Tilanne 1. vaihdossa

2. osuus 11,5 km

Kuopio-Jukolan erikoisuus oli ”pitkän yön” sijoittuminen jo toiselle osuudelle. Tämän vuoksi myös osuuden taso oli edellisvuosien toisia osuuksia selvästi kovempi. Osuus alkoi ykkösen tapaan pitkällä ykkösvälillä, jossa Lidingön Anders Carlsson ohitti Bäkkelagetsin ja otti itselleen selvän johtopaikan. Takaa-ajajissa Kooveen Topi Anjala laittoi loikkarin päälle ja nousi toiseksi. Kärkijoukkueet selvittivät ykkösen pääasiassa hyvin, vaikka osa toisen hajonnan kautta. Ainoastaan OK Linnen Josef Nordlund oli aivan hukassa häviten kärjelle välillä peräti yhdeksän minuuttia. Sen sijaan toista kakkosrasteista koukkaa iso joukko GPS-seurantajoukkueita.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2. osuuden 1. väliaikarastilla 4,2km

Anjalan vire ei kestä seuraavia hajontarasteja, vaan entinen maajoukkuesuunnistaja tekee neloselle kolmen minuutin virheen. Myös Terän Jani Lakanen osuu väärälle hajonnalle ja menettää hieman aikaa. Suuremman virheen tekee Paimion Markus Lindeqvist. Takajoukoissa pahiten on hukassa Angelniemen Vesa Mäkinen, joka saa etsintäpartioonsa seuraksi entisen seurakaverinsa nykyisin Turun Metsänkävijöitä edustavan Jussi Sunan


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2. osuuden 2. väliaikarastilla 5,1km

Jo 2,5 minuutin johdon saanut Carlsson tasoittaa peliä tekemällä minuutin virheen seitsemännelle rastille. Sama hajontarasti tuottaa vaikeuksia NTNUI:n ja Lillomarkin suunnistajille. Denseln puolestaan etsii toista hajontaa.

Halden SK:n Marcus Millegård

Halden SK:n Marcus Millegård 2.osuudella. (c) Jani Savolainen / Kuopio-Jukola 2014.


HTML5-canvas not supported

Seuraavat kilometrit tilanne säilyy jotakuinkin samana. Carlssson porskuttaa yksin kärjessä lähes kahden minuutin erolla takaa-ajajiin ja näyttää kuittaavan osuuden nimiinsä mitä hienoimmalla tavalla. Mutta Vehmersalmen maasto näyttää vielä karun puolensa Lidöngön suunnistajalle. Ensin Carlsson tekee pienen koukun neljänneksi viimeiselle, mutta johtaa kuitenkin kolmanneksi viimeisellä vielä minuutilla. Toiseksi viimeinen ei kuitenkaan löydy suoraan, vaikka ruotsalainen GPS-seurannan mukaan aivan rastin vierestä meneekin. Takaa-ajajien letka poimii rastin, eikä paljasta Carlssonille rastin olinpaikkaa. Vasta seuraava letka kahden minuutin päästä auttaa Lidingön suunnistajan rastille ja näin karkumatka päättyy katkeraan kahdeksanteen sijaan vaihdossa yli kaksi minuuttia johtopaikan ottaneesta Kalevan Rastin Philippe Adamski. Toisena vaihtaa osuuden ylivoimaisesti nopein Tyrvingin Björn Ekeberg, juuri ennen toiseksi nopeinta Stora Tunan Joakim Svenskiä. Seuraavana vaihtoleimaukseen ehtii Terän Lakanen. Kärkiletkassa ovat mukana myös Södertälje ja Ärla. Halden on 18. ja Hiidenkiertäjät nousee Lauri Sildin hyvän juoksun ansioasta 65 sijaa 23:ksi.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 2. vaihdossa

3. osuus 10,2 km

Kolmas osuus alkaa lyhyellä ykkösvälillä, jossa on hajonta nelososuuden kanssa. Jetsonen ei siis käytä suurimmassa osassa edellisvuosien Jukoloita nähtyä kolmen ensimmäisen osuuden yhteistä hajontaa, vaan sekoittaa hajonnat koko viestin kesken. Näin kolmososuuden suunnistajat joutuvat poikkeamaan edellisosuuksien urilta heti alkuun. Tämä luonnollisesti aiheuttaa vaikeuksia ja kärkiletkasta virheitä tekevät Terän Håvard Lucasen, Stora Tunan William Pommer ja Tyrvingin Anders Tiltnes. Seuraavasta ryhmästä ykkösellä hukassa ovat Moran Johan Lindberg ja Malungsin Johan Nordlund.


HTML5-canvas not supported

Ensimmäisellä väliaikarastilla Kalevan Rastin Aaro Asikainen vetää kolmeen joukkueeseen kutistunutta kärkiletkaa.

Tilanne 3. osuuden 1. väliaikarastilla 2,1km

Seuraavatkin rastit kolmikko poimii virheettä, mutta Lucasen jatkaa koukkailua. Ensin pieni virhe neljännelle ja sitten isompi yhdessä Tiltnesin kanssa viidelle. Samalla takaa-ajajat saavat kaksikon kiinni.


HTML5-canvas not supported

Asikaiselle ei kelpaa Södertäljen Erik Liljeqvist kyyti vaan ensimmäistä Jukola-voittoaan jahtaava joensuulainen ottaa kuudennelle rastille oman valinnan ja jää 25 sekuntia. Samalla tulevan hajonnan samoja rasteja juoksevan Liljeqvistin paita karkaa. Asikainen löytää vielä seitsemännen rastin hyvin, mutta kahdeksas ei rinteessä ilmoittaudukaan ja virhettä tulee lähes kaksi minuuttia. Samalla rastin suoraan löytävä Liljeqvist pääsee kunnon karkumatkalle. Kaksikon mukana ennen hajontaa ollut Ärlan Emil Andersson ei ole hajonta-arvonnassa onnekas ja tekeekin omalle rastilleen ison virheen. Vaikeuksissa ovat myös Kristiansand, Halden, Mora ja Stora Tuna.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3. osuuden 3. väliaikarastilla 5,4km

Asikainen ajautuu kymmenennellä rastilla väärälle hajonnalle ja Lidingön Filip Dahlgren ajaa hänet kiinni. Seuraavan rastin jälkeen letkaan liittyy Järlan Olle Boström. Ruotsalaiskaksikon vauhti on Kalevan Rastin omalle kasvatille liikaa ja kun Asikainen ottaa oman valinnan lyhyellä 13-välillä, karkaavat Lidingö ja Järlä. Asikainen häviää minuutin välillä lähes 50 sekuntia. Haldenin Mattias Karlsson käy puolestaan väärällä hajonnalla 11:nnellä rastilla. Samalla rastilla näyttävät kiemurat esittää Malungsin Nordlund


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3. osuuden 4. väliaikarastilla 6,8km

Seuraavan hajonnan jälkeen Liljeqvist ajetaan Dahlgrenin ja Boströmin toimesta kiinni ja Lucasen ja Tiltness ohittavat Asikaisen.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 3. osuuden 5. väliaikarastilla 8,4km

Seuraavalla hajonnalla Boström ja Liljeqvist saavat saman, mutta Dahlgren joutuu etsimään rastinsa yksin. Tämä kostautuukin 21:nnelle, jossa Lidingön suunnistaja seuraa toisia liian pitkään ja joutuu palaamaan omalle rastilleen. Myös Lucasen jättää eri hajonnalla Tiltnesin. Asikainen puolestaan tekee vielä virheen 19:nnelle ja joutuu Haldenin ja Hiidenkiertäjien Oskari Liukkosen kiinni saamaksi.


HTML5-canvas not supported

Vaihtoon ykkösenä kerkeää Södertäljen Erik Liljeqvist, jolle osuuden toiseksi nopein Järlan Olle Boström taipuu kaksi sekuntia. Lucasen nappaa vielä Dahlgrenin kiinni ja Lidingö ja Terä vaihtavat sijoilla kolme ja neljä 1,5 minuuttia kärjestä. Hiidenkiertäjät vaihtaa seitsemäntenä ja Halden kahdeksantena. Asikainen tippuu lopulta kymmenenneksi ja Kalevan Rasti on kärkeä jäljessä 4.40. Osuuden nopein on Tampereen Pyrinnön Severi Kymäläinen, joka nostaa tamperelaisia 68 sijaa 44:nneksi.

Tilanne 3. vaihdossa

4. osuus 7,6 km

Neljäs osuus alkaa samalla alulla kuin kolmas. Tällä kertaa kärkijoukkueet eivät juuri virheitä tee. Ensimmäiset sekoilut nähdään neljännellä välillä, jossa Terän Toni Saari, Tyrvingin Matthias Gilgien, Hiidenkiertäjien Olle Kärnerja Ärlan Victor Silvemark eivät löydä suorinta reittiä vaan ajautuvat liikaa oikealle keskelle kielletyn alueen reunaa.


HTML5-canvas not supported

Seuraavaksi suunnistajat siirtyivät aivan uudelle alueelle. Ensimmäiset hajonnat sujuvat kaikilta suhteellisen hyvin, mutta seuraavassa mäessä nähdään reilusti virheitä. Vaajakosken nuori Toni Saari etenee neljäntenä, mutta sortuu rinteessä kahdeksannelle rastille lähes minuutin virheeseen. Vielä pahemmin rastiaan tesii Tyrvingin Gilgien. Myös Haldenin Mats Haldinilla, Moran Simonas Krepstalla, Kristiansandin Eirik Svensenillä, Paimion Teemu Väreellä ja Rykmentin Hannu-Pekka Pukemalla on ongelmia. Pukema tekee koukut myös seiskalle.


HTML5-canvas not supported

Kärjessä Södertäljen Bartosz Pawlak etenee 40 sekuntia ennen Lidingötä ja Järlaa. Saari on jäänyt kolme minuuttia ja Kalevan Rastin Hannu Airila lähes viisi minuuttia.

Tilanne 4. osuuden 2. väliaikarastilla 4,4km

Pawlak menettää johtopaikkansa tehdessään pienet kiemurat kahdennelletoista rastille. Vielä isompi virhe odottaa 14. rastille, jossa toisen hajonnan suunnistavat Lidingön Erik Ivarsson Sandbergja Järlan Erik Andersson pääsevät karkuun.


HTML5-canvas not supported

Vaihtoon saavutaan Ivarsson Sandbergjan johdolla. Lidingön suunnistaja on myös osuuden nopein. Anderrsson on vaihdossa vain kuusi sekuntia myöhemmin. Saari ohittaa Pawlakin ja tuo Vaajakosken vaihtoon kolmantena kaksi minuuttia kärjestä. Södertälje on neljäs. Seuraavina viisi minuuttia kärjestä vaihtavat Ärla, Kalevan Rasti ja Hiidenkiertäjät. Mats Haldin jää kolmikosta 1,5 minuuttia ja vaihtaa kahdeksantena. Osuuden toiseksi nopein on OK Kåren Fredrik Edn ja kolmonen IGTISAn Giedrius Sabaliauskas

Tilanne 4. vaihdossa

5. osuus 7,6 km

Viides osuus lähtee taas uusille rasteille, kun ykköset ovat hajontaa kahden viimeisen osuuden kanssa. Nyt suunnistajilta kysytään kanttia hypätä edellisosuuksien tekemiltä urilta vasemmalle. Lidingön Öystein Kvaal Österbö onnistuu tässä ja kun Järlan Kaspar Hägler puolestaan ei, johtavat tukholmalaiset jo lähes kahdella minuutilla. Terän Jonne Lakanen kiertää hieman ykköselle, mutta saa pahasti pummaavan Häglerin kiinni. Hiidenkiertäjien Mattki Kivelä ja Ärlan Patrik Lind koukkaavat myös ykkösiään. Edellispäivänä Kalevan Rastin ykkösjoukkueeseen sairastuneen Jan Procházka tilalle noussut Simo-Pekka Fincke puolestaan tekee virheen kakkosrastille ja Kalevan Rasti on jo kuusi minuuttia kärjestä.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 5. osuuden 1. väliaikarastilla 2,3 km

Viidennellä rastilla Kivelä ja Lind tippuvat eri hajonnalla Haldenin Sören Bobach ja Fincken kyydistä. Kahdeksannella rastilla puolestaan Järlan Häglar ei saa koodiaan sopimaan Lakasen rastille ja näin Järla tippuu neljänneksi. Fincke tekee saman virheen, kun juoksee lähellä väärää rastia Bobachin perässä. Myös Paimion Fredric Portin tekee pienen koukun, mutta pahemmin pyörii Moran Roman Ryapolov.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 5. osuuden 2. väliaikarastilla 4,4km

13. rastilla suunnistajien pitää jälleen osata hypätä pois uralta omalle rastilleen. Tämä ei onnistu Lakaselta, jonka Södertäljen Scott Fraser on jo aiemmin ohittanut. Lakanen kiskaisee 1-3 osuuksien rastille saakka ennen korjausta oikealle rastille. Myös Järlan Häglar ja Hiidenkiertäjien Kivelä tekevät koukut.


HTML5-canvas not supported

Seuraavan hajontarastin kärkikolmikko selvittää hyvin, mutta Järlan jo kiinni ottaneet Halden ja KR tekevät minuutin virheet. Hienosti osuuden suunnistanut Fraser tekee puolestaan virheen 15:nnelle ja Lidingöö minuutin etumatka säilyy. Myös Portin koukkaa hieman 14. rastia, mutta suurimmat kiemurat kärkikymmeniköstä leipoo Ärlan Lind.


HTML5-canvas not supported

Vaihtoon Lidingön norjalaisvahvistus Kvaal Österbö saapuu minuutin ennen Södertäljen Fraseria, josta Lakanen puolestaan jää minuutin. Seuraavaa kolmikkoa odotellaankin yli kolme minuuttia. Järlan Häglar vaihtaa hieman ennen Haldenin Bobachia ja Kalevan Rastin Finckeä. Joensuulaisten ero kärkeen on vaihdossa 5.46, kun enää kaksi osuutta on jäljellä. Seitsemäntenä vaihtoleimaukseen ehtii Paimion Fredrik Portin, ennen Hiidenkiertäjien Kivelää ja Morasin Ryapolovia. Osuuden nopeimmat ovat britti Fraser ja tanskalainen Bobach, joten ainakaan viidennen osuuden perusteella Vehmersalmen maasto ei mitenkään erityisemmin suosi suomalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia.

Tilanne 5. vaihdossa

6. osuus 10,7 km

Kuudennen osuuden ensimmäiset rastit kulkevat Lidingöhön vaihtaneen Mårten Boströmin komennossa, mutta Kalevan Rastin Fabian Hertner nappaa erosta jo minuutin pois ensimmäisellä kahdella kilometrillä. Samalla Haldenin Magne Dählie tippuu KR:n sveitsiläisvahvistuksen kyydistä eri reitinvalinnalla. Hiidenkiertäjien Timo Sild tekee pienet koukut ykköselle, mutta saa silti tiputettua Morasin Graham Gristwood. Ärlan Rudolfs Zernis puolestaan tekee tyylikkäimmät kiemurat ykköselle – virhettä syntyy kolme minuuttia.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 6. osuuden 1. väliaikarastilla 2,3 km

Seuraavaksi suunnistajille on tarjolla koskematonta metsää, kun kuudennen osuuden viejät lähtevät kiertämään Iso Kivijärveä idänpuolelta. Kärjessä järjestys pysyy muuttumattomana, mutta Dählie koukkaa vitosta sen verran, että Sild saa norjalaisen seuraavalle väliaikarastille kiinni. Paimion Daniel Stenlund joutuu puolestaan antautumaan Sildin vauhdissa.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 6. osuuden 2. väliaikarastilla 4,4 km

Yhdeksännellä välillä Södertäljen Eric Börjeskog saa Boströmin kiinni. Terän Tue Lassen on joutunut alkumatkasta hieman antautumaan parhaiden vauhdissa ja kun tanskalainen ottaa muista poikkeavan reitinvalinnan ajavat Hertner ja Järlan Håkon Jarvis Westergård hänet lähes kiinni. Sild puolestaan pystyy jättämään Dählien ja on heti edellä menevän kaksikon kannassa.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 6. osuuden 3. väliaikarastilla 5,9 km

11:nnellä rastilla Boström pääsee jälleen yksin kärkeen, kun Börjeskog käy eri hajonnalla. Hertner nostaa Kalevan Rastin kolmanneksi, kun Lassen käy väärällä hajonnalla. KR:n ero kärkeen on enää 2,5 minuuttia. Samalla myös Hiidenkiertäjät ja Järla ohittavat Vaajakosken. Hienosti koko viestin edenneen Paimion kisa saa pahan takaiskun, kun Stenlund pummaa rastia lähes viisi minuuttia. Samalla ensi vuoden Jukola-isäntien sijoitus tipahtaa kymmenenneksi, kun Mora ja Kristiansand pääsevät ohi.


HTML5-canvas not supported

Tilanne 6. osuuden 4. väliaikarastilla 7,6 km

Viimeisellä kolmella kilometrillä Börjeskog saa jälleen Boströmin kiinni, mutta vaihtoon sprintin maailmanmestari puristaa sekunnin ennen. Hertner ei pysty enää pienentämään aikaeroa ja sitä on vaihdossa 2.42. Osuuden ykkönen Timo Sild tuo Hiidenkiertäjät vaihtoon neljäntenä minuutin Kalevan Rastista. HiKin jälkeen puolen minuutin sisällä ankkurinsa saavat matkaan Halden, Terä ja Järla. Hertner on osuuden toiseksi ja Stora Tunan Anton Sjökvist kolmanneksi nopein.

Tilanne 6. vaihdossa

7. osuus 14,0 km

Ankkuriosuuden alkaessa suurin jännitysmonentti kohdistui siihen pystyykö Thierry Gueorgiou nappaamaan Lidingön Fredrik Johansson ja Södertäljen Jonas Leandersson kiinni ja nostamaan Kalevan Rastin kolmanteen peräkkäiseen voittoon. Toki pienet mahdollisuudet edellä menevien tavoittamiseen olivat Haldenin Olav Lundanesilla, Hiidenkiertäjien Valentin Novikovilla ja Terän Pasi Ikosella.

Ensimmäisen seitsemän rastin ja neljän kilometrin aikana Gueorgiou ajaa jo Leanderssonin kiinni, eikä Johanssoniinkaan etumatkaa ole kuin 40 sekuntia. Myös Lundanes aloittaa hyvin ja jättää Ikosta sekä Novikovia minuutin. Ero kärkeen norjalaisella on reilu kaksi minuuttia. Sen sijaan Järlan Mattias Millinger joutuu sanomaan hyvästit kärkitaistolle ja tippuu yli kuuden minuutin päähän. Kahdeksannelle rastille ranskalainen saa myös toisen ruotsalaisen kiinni. Samaa rastia pummaa Lundanes ja näin Halden on yli kolme minuuttia kärjestä.


HTML5-canvas not supported

Kymmenennellä rastilla Leanressonilla on eri hajonta, mutta Gueorgiou vie kiltisti ensin ruotsalaisen rastilleen. Saavutetun etumatkan Södertäljen ankkuri menettää jo seuraavalla välillä. Myös Ikonen pääsee Lundanesista ja Novikovista kunnolla karkuun samalla rastilla. Novikov pudottelee seuraavalle rastille liian pitkään Lundanesin peesissä ja tekee ison virheen.


HTML5-canvas not supported

Kisakeskusta lähestyttäessä kärkikolmikolla on sama hajonta ja tilanne säilyy muuttumattomana, kun ankkureiden loppuputki alkaa.

Tilanne 7. osuuden 5. väliaikarastilla 10,0 km

15:nnelle mennessä sprinttimiehenä paremmin tunnettu Leandersson alkaa olemaan todella tiukilla. Lopulta kuminauha katkeaa 16. rastin jälkeen ja voitosta tulee kahden kauppa. Taaempana nähdään isoja virheitä taistelusta top10-sijoituksista. Moran Artem Panchenko pummaa 15. rastia ja Kristiansandin Daniel Hubmann, Malungsin William Lind ja Ärlan Karl Walheim pääsevät kuittaamaan. Hubmann puolestaan harhailee seuraavalle rastille ja Lind ohittaa sveitsiläisen. Myös Paimion Frederic Tranchandilla on vaikeuksia.


HTML5-canvas not supported

Viimeisillä väleillä Gueorgiou riuhtoo väkisin sen verran eroa ikävästi hyytyneellä GPS-laitteella juoksevaan Johanssoniin, ettei ruotsalaiselle ole enää loppuviitoituksella mahdollisuuksia haastaa ranskalaista. Näin kolmas peräkkäinen Jukola-voitto Kalevan Rastille. Leandersson tuo Södertäljen kolmantena maaliin, mutta jo lähes neljä minuuttia voittajasta. Södertäljen kolmas sija ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa uhattuna, sillä Pasi Ikosen 19-välin reitinvalinnalla kuittaava Lundanes tuo Haldenin maaliin vasta 2,5 minuuttia myöhemmin. Ikonen jää lopulta norjalaisesta minuutin ja näin Terälle viides sija 8.23 Kalevan Rastista. Hiidenkiertäjät on kuudes ja Järla seitsemäs. Lind tuo Malungsin kahdeksanneksi, Hubmann Kristiansandin yhdeksänneksi ja Karl Walheim kilpailun yllättäjän Ärla IF:n hienosti kymmenenneksi. Mora on lopulta yhdestoista ja Paimio kahdestoista.


HTML5-canvas not supported

Jukolan viestin voittaja Kalevan rasti. Kuopio-Jukola 2014

Jukolan viestin voittaja Kalevan rasti. (c) Petteri Mussalo / Kuopio-Jukola 2014.

Ankkuriosuuden suvereeni hallitsija on Gueorgiou, jonka matkakumppani Johansson on toiseksi nopein häviten kolme minuuttia. Kolmanneksi nopein on Lundanes, joka jää lähes kuusi minuuttia ranskalaiselle. Gueorgiou huikaiseva ankkuriosuus repii viestin lopulliset erot isoiksi, eikä lopulta kymmenen joukkoon ole Ärlaa lukuunottamatta yllättäjillä asiaa.

Lopputulokset

Perustiedot

Päivämäärä:

14.-15.6.2013

Paikka:

Vehmersalmi, Kuopio

Järjestäjät:

Kuopion Suunnistajat

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:

Jouko Kaihua

Ratamestarit:

Juhani Jetsonen (Jukola)
Vesa Tiihonen (Venlat)

Kilpailunvalvoja:

Heikki Peltola

Ratavalvoja:

Kai Hirvonen (Navi), Jukola
Teijo Laasanen (Navi), Venlat

Kilpailun suojelija:

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Kuopio-Jukola 2014 sivusto

Tulokset

JukolaVenlat

Reittihärveli

Venlojen viestiJukolan viesti

GPS-seuranta

Osuuskohtainen seurannat

Kuvia

Kuopio-Jukolan kuvagalleria