Sippu-Jukola 2005

Anjalankoskelainen Sippu-Rasti yhdessä Anjalankosken kaupungin kanssa viettivät kaupungin 30-vuotisjuhlaa Jukolan merkeissä Sippolan ’kaupunginosassa’. Kilpailut onnistuivat hyvin ja erityisesti radat saivat kiitosta.

Lähinnä Lappeenrannassa samalla viikolla pidettyjen sotilassuunnistuksen MM-kisojen johdosta Jukolaan osallistui ennätysmäärä maita joukkueita ollessa 26 maasta. Kummassakin viestissä saavutettiin osanottoennätykset. Venloja osallistui 841 joukkuetta ja Jukolaan lähti 1331 seitsikkoa eli yhteensä 12.681 kilpailijaa.

Jukolan voittajajoukkue osoitti kilpailijoiden tervehdyksen Jukolaan osallistuville ulkomaisille vieraille ja 60-vuotiaalle Tiomilalle. Viestin vastaanottivat Tiomilan edustajana Henrik Persson ja ulkomaisten osanottajien puolesta venäläinen Venla, Julia Terekhova sekä japanilainen Jussi, Yotaro Ogasawara, joka tuli Japanista 25. kerran Jukolaan. Sattuma kohteen valinnassa oli melkoinen, sillä sitä valittaessa vuoden 2004 puolella ei suinkaan ollut tietoa osallistuvien maiden lukuisuudesta.

Jukolan sanoman laadinnassa tapahtui viestinvaihto. Nelisenkymmentä sanomaa laatinut Matti Salmenkylä luovutti tekstinteon Antero Viherkentälle.

Viestin suojelijana oli tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka kuitenkaan ei ollut paikalla.

Venlojen viesti – vain yksi voittajasuosikki?

Venlojen viestissä oli yksi suosikki yli muiden, ruotsalainen Ulricehamns OK. Sillä oli asettaa ankkurikseen maailman paras naissuunnistaja, sveitsiläinen Simone Niggli-Luder ja toinenkin joukkueen jäsen, Jenny Johansson, oli maailmancupissa Simonen jälkeen toisena. Joukkueen kaksi muuta olivat toisaalta pieniä arvoituksia. Keväällä Domnarvets GoIF oli voittanut naisten Tiomilan kolmella minuutilla ennen Ulricehamnia, kun Niggli-Luder oli joutunut ankkuriosuudella hänelle harvinaisiin hakuhommiin. Sitä seurasivat Bäkkelaget ja IFK Lidingö. Tampereen Pyrintö oli parhaana suomalaisena vasta kuudes. Kun Jukolassa osuuksia on yksi vähemmän, kahden todellisen huipun merkitys korostuu. Ja olihan takana myös Ulricehamnin voitto edellisessä Jämin Jukolassa. Oli siis vain yksi voittajasuosikki.

Ensimmäiseltä 5,2 km:n osuudelta tuli kärjessä neljä suomalaisjoukkuetta, mutta vain yksi suomalainen. Tiukan kirikamppailun voitti Deltan venäläinen Julia Novikova sekunnin ennen Kangasniemen Kalskeen Silja Tarvosta ja 4 sekuntia ennen MS Parman virolaista Kirti Rebanea. Neljäntenä tuli viitisenkymmentä metriä heidän jäljessään pitkän letkan kärjessä OK77:n sveitsiläisaloittaja. Seuraavan minuutin aikana vaihtoi 40 ja kahden minuutin aikana 80 joukkuetta. Maalissa kärkeen sijoittuvista joukkueista Ulricehamnin Alexandra Vejedal vaihtoi sijalla 62 (+1.42 min.), Rastikarhut oli 50., Stora Tuna 51. ja Domnarvets GoIF 10, mutta Bäkkelagetin aloittaja löytyy vasta sijalta 133 4.56 kärjestä.

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

Toisella 5,1 km:n osuudella ryntäsivät ulkomaiset joukkueet kärkeen, mutta erot olivat vain sekunteja. Niinpä 20. joukkue vaihtoi vain 38 sekuntia johtavan jälkeen. Ensin tulivat norjalaiset Nydalens SK (Lene Moe) ja Fredrikstad SK, sitten ruotsalaiset IFK Mora ja Södertälje Nykvarn. Paras suomalaisjoukkue oli Paimion Rasti 7:ntenä 13 sekuntia johtavasta. Ulricehamnin 19-vuotias Stina Grenholm nosti hyvin ja vaihtoi sijalla 6 (+0.09), Rastikarhut 12., Stora Tuna 23. ja Domnarvets 11. Henkilökohtaisissa tuloksissa Espoon Suunnan Marika Mikkola oli 45 sekuntia nopeampi kuin osuuden toinen, Ulricehamnin Grenholm.

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 2. osuudelta

Kolmas osuus oli 6,2 km. Ulricehamnin Jenny Johansson nosti virheettömällä ja osuuden nopeimmalla suorituksella joukkueensa kärjessä vaihtoon. OK Linne ja Nydalens SK tulivat peräkkäin yli 1,5 minuuttia myöhemmin. Parinkymmenen sekunnin päässä heistä tulivat ryhmänä Turun Suunnistajat, Rastikarhut ja Domnarvet. Näistä oli puolitoista minuuttia seuraavana, seitsemäntenä vaihtaneeseen Paimion Rastiin. Stora Tuna oli 11. ja Bäkkelaget 16.

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 3. osuudelta

Ennakkosuosikki Ulricehamn, moninkertainen maailmanmestari sveitsiläinen Simone Niggli-Luder ankkurinaan, oli siis selvässä johdossa jo viimeiselle 7,8 km:n osuudelle lähdettäessä. Monikaan ei liene ollut voittajasta eri mieltä varsinkaan, kun muiden kovimpien ankkurien joukkueet (Rastikarhut, Domnarvet, Stora Tuna ja Bäkkelaget) olivat selvästi jääneet. Niggli-Luder eteni kuitenkin yllättävän epävarmasti pikku virheitä tehden kolmisen minuuttia osuuden nopeinta Bäkkelagetin Anne Margrethe Hauskenia hitaammin, mutta kuitenkin osuuden kuudenneksi nopeimpana. Se takasi hänelle Venlojen viestin voiton, sillä Rastikarhujen Heli Jukola saavutti häntä vain 16 sek. ja eroksi jäi vielä turvalliset 1.44. Vaikuttiko Niggli-Luderin alitajunnassa Tiomilan pummi, sillä hän kertoi olleensa kovin hermostunut sekä ennen kisaa että sen aikana? Kolmantena tuli maaliin 3 naisen tiukan kirikamppailun voittajana Stora Tunan Emma Engstrand, joka osuuden kolmanneksi nopeimpana nosti monta sijaa. Neljäntenä tuli Bäkkelaget Hauskenin kovasti nostamana ja viidentenä Domnarvet. Sen jälkeen tulivat Nydalens SK, Asikkalan Raikas (Minna Kauppi osuuden toinen), Tampereen Pyrintö, Hakarpspojkarna ja kymmenentenä Turun Suunnistajat, jonka ankkurille Vroni König-Salmelle sattui hänelle harvinainen huono päivä. OK Linne taipui 11:nneksi.

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Henkilökohtaisia tuloksia 4. osuudelta

Parhaat tulokset:

  1. 1. Ulricehamns OK 1 SWE 2.37.36 (Alexandra Vejedal 62-34.42, Stina Grenholm 6-1.08.54, Jenny Johansson 1-1.47.35, Simone Niggli-Luder)
  2. 2. Rastikarhut 1 2.39.20 (Anni Kulmala 50-34.24, Tiina Jukkola 12-1.09.05, Anu Kopra 5-1.49.35, Heli Jukkola)
  3. 3. Stora Tuna IK 1 SWE 2.40.16 (Susanna Mårtensson 51-34.26, Britta Backlund 23-1.09.33, Catarina Öberg 11-1.13.16, Emma Engstrand)
  4. 4. Bäkkelagets SK 1 NOR 2.40.19 (Marte Balchen 133-37.58, Anne Marie Bleken 63-1.14.12, Hanne Staff 16-1.53.25, Anne Margrethe Hausken),
  5. 5. Domnarvets GoIF 1 SWE 2.40.25 (Elin Dahlin 10-33.24, Eva Jurenikova 11-1.09.04, Dana Brozkova 6-1.49.43, Karolina A. Höjsgaard)
6. Nydalens SK 1 NOR 2.40.34, 7. Asikkalan Raikas 1 2.41.21, 8. Tampereen Pyrintö 1 2.41.29, 9. IK Hakarpspojkarna 1 SWE 2.41.56, 10. Turun Suunnistajat 1 2.44.07, 11. OK Linne 1 SWE 2.45.18, 12. NTNUI 1 NOR 2.46.27, 13. Pargas IF 1 2.46.46, 14. Hellas 1 SWE 2.47.06, 15. Paimion Rasti 1 2.47.44.

Jukolan viesti – kahden kauppa vai Vaajakoskiko?

Tiomilan voitti Haldenin nenän edestä keväällä Södertälje Nykvarn paljon keskustelua aiheuttaneella peesauksella ja loppuviitoituksen ’harhautuksella’. Siellä oli hajontoja koko ajan vähän ja ankkuriosuus oli putki. Jukolassa ankkuriosuuden loppuviitoitukselta harhautumiseen tarvitaan aitojen yli kulkua, sillä ankkureilla on oma viimeinen rasti ja siltä alkaa oma viitoitus maaliin saakka. Yllättävän harva huippujoukkueenkaan ankkuri vaikuttaa käyvän tutustumassa viimeisen rastin sijaintiin, vaikka se olisi näkyvillä ja sieltä lähtevään viitoitukseen, vaikka ko. tiedoilla tiukassa loppukirissä varmasti on merkitystä. Kalevan Rasti oli Tiomilassa kolmas ja Hakarpspojkarna neljäs. Vaajakosken Terä oli herätetty talven aikana uudelleen henkiin ja seuraan oli saatu pääosa Jyväskylän seudulla asuvista tai opiskelevista miespuolisista huippusuunnistajista. Tiomilaan seura ei vielä kuitenkaan lähtenyt. Kotimaisista joukkueista myös Vehkalahden Veikkojen ja Turun Metsänkävijöiden mahdollisuuksia taistella heti kärjen jälkeisistä sijoista pidettiin todennäköisinä.
Jukola-voittoaan puolustava Kalevan Rasti joutui leikkiin varamiehisenä, sillä Samuli Launiainen oli sairastunut ja hänen tilallaan neljännen osuuden juoksi Keravalta Joensuuhun siirtynyt kova juniori Hannu Airila, edellisenä vuonna 19-vuotiaana sarjansa H20 rankikolmonen.

Eräiden analyytikkojen harrastuksena ja ehkä vähän yrityksenä seuran hyödyksikin on tullut aiempia karttoja ja alkuosuuksien kilpailijoiden ratoja hyödyntäen selvittää, millaisia ovat viimeisten osuuksien radat. Sippu-Jukolassa tämä ei onnistunut. Ratamestari tarjosi kaikilla kolmella hajontaparilla käyttöön ”neitseellisiä” maastonosia. Se tosin vähensi hajontoja ja lisäsi uria helpottaen kärjen takana tulevien tehtävää, mutta erittäinkin alkupään joukkueet pitivät suunnistuksellisuuden lisäystä erinomaisena.

Kalevan Rastin viesti lähtikin hyvin liikkeelle, sillä aloittajana ensikertalainen Harri Romppanen tuli 13,2 km:n aloitusosuudelta toisena heti osuuden nopeimman Lahden Suunnistajien Jarno Käyhkön perässä. OK Ravinen, NTNUI ja Delta seurasivat tiiviissä tuntumassa seuraavina. Letka oli harvahko, mutta yhtenäinen ja 2 minuutissa vaihtoi 34 kilpailijaa. Suosikeista Halden oli 50. (+2.13), IKHP 16., VaajTe 27., VeVe 40., mutta Södertälje Nykvarnin viesti alkoi tahmeasti, sillä tuloksena oli sija 114 (+ 3,5 min.).

Väliaikatuloksia 1. vaihdosta

Toisella 11,3 km:n osuudella johtoon siirtyi Haldenin Jarkko Huovila sala-asussa osuuden nopeimmalla ajalla. Hän vaihtoi 47 sekuntia ennen tanskalaisen Farum-Tisvilden viestinviejää, jota Delta seurasi vaihdossa parin askeleen päässä. Puolentoista minuutin sisällä johtavasta vaihtoivat myös IFK Mora, Ikaalisten Nouseva Voima ja Lapuan Virkiä. KR:n Mikael Boström joutui antamaan hiukan periksi ja oli 11. VeVe oli 15., VaajTe 17., IKHP 20., Malung 21. ja TuMe 22 (+3.32). Kaikki olivat siis hyvässä tuntumassa kärkitiloille. Södertälje Nykvarn vaihtoi sijalla 73 lähes 11 min. kärjen jälkeen. Selvää oli, että vain ihme veisi sen Jukolankin voittoon. Nopeimmin osuuden kiersi Haldenin Jarkko Huovila, joka oli 35 sekuntia nopeampi kuin IFK Moran venäläinen Alexey Bortnik.

Väliaikatuloksia 2. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 2. osuudelta

Kolmannella, 14,2 km pitkällä yöosuudella kärkeen nousi Vaajakosken Terän Jani Lakanen, joka vaihtoi 1.22 ennen myös hyvän juoksun tehnyttä Lapuan Petri Saarta. Lakanen oli osuuden nopein 1.35 Vehkalahden Simo-Pekka Finckeä joutuisampana. Kolmantena vaihtoi myös osuusajoissa kolmas Kalevan Rastin Tommi Tölkkö 4 sekuntia Lapuan jälkeen ja heti hänen perässään Halden, Vehkalahti ja muutaman kymmenen metriä jääneenä kuudentena OK Ravinen. Suosikit olivat siis jo kärjessä tai heti sen takana. IKHP oli 20. ja Södertälje lähestyi kärkeä sijallaan 53, mutta jäi ajassa pari minuuttia lisää.

Väliaikatuloksia 3. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 3. osuudelta

Neljäs osuus oli 7,6 km. Siltä tuli kärjessä Haldenin Tore Sandvik 1.25 ennen Lapuan Mikko Patanaa. Kolmantena vaihtoi Ravinen, jonka jäljessä olivat muutaman metrin välein VaajTe ja KR:n Hannu Airila sekä niistä toista minuuttia jäänyt VeVe. TuMe oli 7. lähes 5 minuuttia johtavasta ja sitä seurasivat viitisenkymmentä metriä perässä muutaman askeleen välein Farum, Tampereen Pyrintö ja kymmenentenä Leksand. Osuuden nopein oli yli 40 sekuntia seuraavaa vikkelämpänä Paimion Rastin Teemu Väre.

Väliaikatuloksia 4. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 4. osuudelta

Viideskin osuus oli saman pituinen kuin neljäs. Kalevan Rastin Antti Harju oli osuuden toiseksi nopeimpana puolisen minuuttia Malungin Jimmy Birkliniä hitaampi ja tuli vaihtoon kärjessä 32 sekuntia ennen Haldenia. Muutenkin vaihdossa kymmenen parhaan joukkueen juoksijat löytyvät samasta joukosta henkilökohtaisissakin ajoissa. Kolmantena vaihtoi VaajTe (+2.02), sitten Malung (+3.43) ja sitten alkoi 7:n joukkueen harvahko ryhmä, jossa olivat IKHP, VeVe, TuMe, Leksand, Tampereen Pyrintö, Lapua ja yhdentenätoista Ravinen (+5.15).

Väliaikatuloksia 5. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 5. osuudelta

Kuudennella 9,9 km:n osuudella kärkeen siirtyi jälleen Halden. Sen viestiä vei Mats Haldin. Vain sekunnin hänen jälkeensä vaihtoi Kalevan Rastin Simo Martomaa. Heistä oli 3,5 minuuttia kolmanteen, Vehkalahteen, josta Vaajakoski oli jäljessä 10 sekuntia. Sitten joukkueet tulivat yksitellen järjestyksessä viidentenä Leksand (+5.11), Malung (+6.34), Pyrintö (+9.58), TuMe (+10.28), Ravinen (+10.45), Lapua (+11.05) ja osuuden nopeimman ajan juosseen Holger Hott Johansenin nostama Kristiansand (+15.09) yhdentenätoista.

Väliaikatuloksia 6. vaihdossa

Henkilökohtaisia tuloksia 6. osuudelta

Asetelma oli siis edellisen, Jämin Jukolan kaltainen: voitto olisi mitä ilmeisimmin kahden, Haldenin ja Kalevan Rastin, kauppaa. Matkaa oli 15 km ja rasteja 24 tehdä ratkaisuja. Rasteista 6 oli mahdollisia hajontarasteja, muuten ankkureilla olisi sama matka. Kummankin viestinviejät olivat samat kuin Jämillä: Joensuun 2-kertainen (syksyllä 2005 kolmas) keskimatkan MM-voittaja ranskalainen Thierry Gueorgiou ja Haldenilla ruotsalainen, tulevan syksyn MM-kisojen sprintin voittaja Emil Wingstedt. Vehkalahden ankkurina oli sveitsiläinen tulevan syksyn MM-kisojen hopeamitalisti Marc Lauenstein ja Vaajakoskella Jonne Lakanen. Kaikki siis huippunimiä.

Ykkösrastien luona Gueorgiou ja Wingstedt näkivät toisiaan, vaikka heillä oli eri hajonta. Tosin rastien väli oli vain satakunta metriä. Sen jälkeen he eivät toisiaan tavanneet, vaikka seuraava hajonta oli sama. Gueorgiou etsiskeli vajaan minuutin kakkostaan ja oletti Wingstedtin päässeen siinä edelleen. Vaikka loppu sujuikin häneltä hyvin, hän oletti tulevansa maaliin toisena. Yllätys oli melkoinen, kun todellisuus paljastui. Kalevan Rasti voitti Jukolan toisen kerran peräkkäin. Wingstedt haki omaa kakkostaan minuutin verran ja nelosen pikkukumpare, samoin kuin viides rasti, pieni kivi rinteessä aiheuttivat sen verran lisäaikaa, että Gueourgioun etumatka siinä vaiheessa oli 3,5 min. Loppumatka meni kummallakin samaa vauhtia ja Wingstedt tuli maaliin 3.42 ranskalaisen jälkeen. Vehkalahdelle ja Vaajakoskelle sattui koko osuuden sama hajonta. Vuorotellen kumpikin oli kärjessä ja ero oli suurimmillaan maalissa, jossa VeVe oli kolmantena 6.03 voittajan jälkeen. Vaajakosken Lakanen ylitti maaliviivan 13 sekuntia myöhemmin. Neljänneksi tuli Malung Skogsmårdarna ankkurinaan 4-kertainen Jukola-voittaja Bernt Björnsgaard (voitot Haldenissa ja Bäkkelagetissa) lähes 12 minuuttia voittajasta. Puolisen minuuttia hänestä tuli Turun Metsänkävijät ja OK Ravinen. Viitisentoista minuuttia voittajasta tuli ryhmä järjestyksessä Farum-Tisvilde (7.), Paimion Rasti (8.), Angelniemen Ankkuri (9.), Stora Tuna (10.), Delta, Kristiansand ja Hiisirasti (12.). Tiomila-voittaja Södertälje Nykvarn oli maalissa 27.

Osuuden nopein oli Deltan Valentin Novikov minuutin erolla ennen Stora Tunan Henrik Löfåsia. Parhaitten ankkureiden tulosluettelo kertoo kansainvälisyydestä. Osuusajoissa 20 parhaan joukossa oli 6 ruotsalaista, 3 venäläistä, 2 ranskalaista, 1 Iso-Britanniasta, Italiasta, Latviasta, Norjasta (vain 1!), Sveitsistä ja Tanskasta sekä 3 Suomesta. Paras suomalainen oli Petteri Muukkonen 10:ntenä. Suomalaisjoukkueita oli 20:n parhaan listalla 10. Niistä vain 3:lla oli suomalainen ankkuri, sillä muiden kansallisuudet olivat: 3 venäläistä, 2 ranskalaista sekä 1 italialainen ja sveitsiläinen!


Kalevan Rasti uusi vuoden 2004 voittonsa. Kalevan Rastin kuva-arkisto, Jukka Inkeri

Lopputulokset joukkuejäsenillä

Lopputulokset vaihtokohtaisin sijoituksin

Henkilökohtaisia tuloksia 7. osuudelta

Lopputulokset:

  1. 1. Kalevan Rasti 1 7.41.17 (Harri Romppanen 2-1.23.01, Mikael Boström 11-2.32.19, Tommi Tölkkö 3-3.54.53, Hannu Airila 5-4.41.26, Antti Harju 1-5.22.57, Simo Martomaa 2-6.18.06, Thierry Gueorgiou)
  2. 2. Halden SK 1 NOR 7.44.59 (Pekka Itävuo 50-1.25.10, Jarkko Huovila 1-2.30.21, Öystein Kristiansen 4-3.54.55, Tore Sandvik 1-4.39.45, Erik Axelsson 2-5.23.29, Mats Haldin 1-6.18.05, Emil Wingstedt)
  3. 3. Vehkalahden Veikot 1 7.47.20 (Jarkko Liuha 40-1.25.01, Janne Weckman 15-2.32.32, Simo-Pekka Fincke 5-3.54.56, Jonne Lehto 6-4.42.35, Baptiste Rollier 6-5.27.29, Tero Föhr 3-6.21.36, Marc Lauenstein)
  4. 4. Vaajakosken Terä 1 7.47.33 (Antti Anttonen 27-1.24.47, Timo Joensuu 17-2.32.38, Jonne Lakanen 1-3.53.27, Jarmo Puttonen 4-4.41.22, Heikki Nousiainen 3-5.24.59, Jouni Kahelin 4-6.21.46, Jani Lakanen),
  5. 5. Malungs OK Skogsmårdarna 1 SWE 7.47.43 (Rob Walter 8-1.23.15, Stephen Palmer 21-2.33.44, Staffan Eriksson 23-4.00.51, Anders Åkerman 12-4.45.41, Jimmy Birklin 4-5.26.40, Håkan Eriksson 6-6.24.39, Bernt Björnsgaard)
6. Turun Metsänkävijät 1 7.53.36, 7. OK Ravinen 1 SWE 7.53.46, 8. Farum-Tisvilde OK 1 DEN 7.56.02, 9. Paimion Rasti 1 7.56.06, 10. Angelniemen Ankkuri 1 7.56.10, 11. Stora Tuna IK 1 SWE 7.56.12, 12. Delta 1 7.56.18, 13. Kristiansand OK 1 NOR 7.56.22, 14. Hiisirasti 1 7.56.30, 15. Leksands OK 1 SWE 7.56.49.

Tällä kertaa Gueorgiou luki itse Jukolan sanoman englanniksi ja sen toisti Boström suomeksi.
Sanoman teksti kuului:

Ylpeänä katselee kansalliskirjailijamme Aleksis Kivi pilven reunaltaan tätä yli kymmentuhantista suunnistajien joukkoa Kymenlaakson maisemissa saatesanoinaan Seitsemässä veljeksessä:
”Ja nyt läksi joukko sekä nuoria että vanhoja pitkänä rivinä urkkimaan ympäri metsää. Ensin etsivät he
lähimmiltä tienoilta, sitten siirtyivät kauemmas. Tarkasti merkitsivät he suunnan ja sitä kohti jatkoivat he
retkensä taas.”

Impivaara mielessään kirmasivat suunnistajat Pilkkakorven- ja Onnenmäkien rinteitä sekä seitsemälle muullekin kukkulalle kiiveten,
”Siitä juoksivat he mäkeä alas kuin siivitetyt peikot”
kohti kaukana häämöttävää maalia.
”Vuoret raikaa, metsä kaikaa, hetki pyhä ja lyhykäinen. Siinä on värssy, Jukolan Jussin sepittämä
riemuissansa.”

Iloitsemme ja nautimme retkestämme yhdessä tuhansien ulkomaisten rastivieraittemme kanssa, ja haluamme samalla onnitella 60-vuotiasta vanhempaa veljeämme Tiomilaa, joka on ollut oppaanamme ikioman Jukolamme alkutaipaleilla.

Anjalankoskella 19. kesäkuuta 2005

Jukolan viestin suunnistajat

Logo

Perustiedot

Päivämäärä:
19.6.2005
Paikka:
Anjalankoski
Järjestäjät:
Sippu-Rasti

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja:
Vesa Vainio
Ratamestari:
Marko Uotila (J) Jyrki Hyyrynen (V)
Kilpailunvalvoja:
Arvo Kantola
Ratavalvoja:
Seppo Kuikko, VeVe

Tulokset

Kartat

Jukolan Viesti
Appletti kuva
1. Osuus gif – kuva
1halden. Osuus gif – kuva
1kr. Osuus gif – kuva
2. Osuus gif – kuva
2kr. Osuus gif – kuva
3. Osuus gif – kuva
3kr. Osuus gif – kuva
3vaajte. Osuus gif – kuva
4. Osuus gif – kuva
4halden. Osuus gif – kuva
4kr. Osuus gif – kuva
5. Osuus gif – kuva
5kr. Osuus gif – kuva
6. Osuus gif – kuva
6halden. Osuus gif – kuva
6kr. Osuus gif – kuva
7. Osuus gif – kuva
7kr. Osuus gif – kuva
Venlojen Viesti
Appletti kuva
1. Osuus gif – kuva
2. Osuus gif – kuva
3. Osuus gif – kuva
4. Osuus gif – kuva

Reittihärveli

Tarinat

Sippu-Jukola 2005 loppuraportti