“Kärjessä on helppo juosta, kun siellä ei ole kiire mihinkään”

Jukolan viestin lähtölaukaus ammuttiin kesäyön hämärtyessä Heponiemen kylän pellon reunassa. Ennätykselliset 1964 otsalamppua välkkyi metsäpolulla, kun paksu kiiltomato kiemurteli metsään.

Nopeimmin ensimmäisen osuuden haasteet selvitti Kristiansand OK:n Dag Blandkjenn, joka sai johtaa letkan vaihtoon. Rehns BK:n Jerker Lysell pisti Blandkjennin loppusuoralla tiukille ja vaihtoi toisena.

– Tulla kärjessä vaihtoon Jukolan ensimmäiseltä osuudelta – sehän on jokaisen suunnistajan unelma, hymyili Blandkjenn.

– Olin lähdössä tosi hermostunut. Alussa kamppailu on kovaa, kun kaikki haluavat hyviin asemiin. Tein pieniä virheitä alussa, mutta sitten ehdin mukaan kärkiletkaan. Yritin pysytellä Lysellin kannoilla, koska tiesin hänen olevan vahva lopussa.

Parhaana suomalaisena vaihtoi Paimion Rastin Samuel Heinonen, joka oli vaihdossa 13.

– Ei ole kyllä elämässä näin paljon jännittänyt. Mutta heti alussa helpotti, kun huomasin, että täällähän juostaankin ihan hiljaa. Syksyn Kurkocupeissakin mennään kovempaa. Helppo osuushan tämä on kun on kunnossa: alussa on paljon porukkaa, mutta kyllä se siitä loppua kohti harvenee.

Ennakkosuosikit pysyivät hyvin mukana kärkiletkassa. IFK Göteborg vaihtoi viidentenä, ja voittoa puolustava Koovee oli vaihdossa 20. kannoillaan Tampereen Pyrinnön Otto Simosas. Viime vuonna aloitusosuus kaatui loukkaantumiseen, mutta se muisto ei tuottanut Simosasille lisäpaineita.

– Perusvarma aloitus, olen tyytyväinen, kun meni joukkuetaktiikan mukaan. Ykköselle en tehnyt samaa reitinvalintaa kuin suurin osa kärjestä, joten en ollut varma olenko kärjessä, mutta pian huomasin ettei muita lamppuja näy letkan edellä.

– Kärjessä on helppo juosta, kun siellä ei ole kiire mihinkään.

Kärkijoukkueista numerolla 16 startannut OK Ravinen juoksi osuuden alkuosassa melkoisen lisälenkin ja vaihtoi lopulta sijalla 384, lähes 22 minuuttia kärjestä.

Teksti: Outi Hytönen
Kuvat: lähtö Keijo Lehtimäki, urheilijat Aaro Tuukkanen