Punahilkkojen Venla-blogi: Näkökulmia Jukolaviikonloppuun

En ole suunnistajavanhempien lapsi, joten pääsin ekan kerran Jukolaan (vasta) 11-vuotiaana kaverin matkassa vuonna 2002. Tuolloin kaikki oli niin kovin suurta, uutta ja hämmentävää, mutta heti tuntui, että kuuluin joukkoon. Elävänä mielessä on seuraavan vuoden (2003) Venlojen viesti ja Pyrinnön Punahilkkojen voitto. Ihailin Heidi Haapasalon lennokasta askellusta loppusuoralla ja silloin taisi herätä omaan sydämeen haave – tuolla (ja noin kauniisti) minäkin joskus juoksen. Samana vuonna yritin ensi kertaa seurata koko miesten viestin, mutta 12-vuotiaalle yö oli vielä liian pitkä.

Ensimmäisinä vuosina pienelle fanille oli iso juttu seurata oman seuran joukkueiden hienoja juoksuja ja pyöriä seurateltalla samoissa punaisissa vaatteissa huippujemme keskustelunpätkiä kuunnellen. Mieleen on jäänyt paljon myös muiden seurojen juoksijoiden urotekoja ja mm. Simone Niggli-Luderin, Antti Harjun ja Jarkko Huovilan fanipaidat olisin hankkinut, jos olisin tiennyt mistä sellaisia saa.

 

Fanisydän on kasvanut yhä suuremmaksi vuosien varrella. Vuonna 2010 oli kova paikka seurata Venlojen viestin ratkaisuhetkiä matkalla sairaalapäivystykseen. Komea voitto meidän Hilkoille ja ainoa vuosi vuoden 2002 jälkeen, kun en ole koko Jukolaa viettänyt paikan päällä. Puolestaan Joensuussa 2017 oman huonon kisan jälkeen viikonlopun pelasti meidän Punahilkkojen kakkosjoukkueen upea joukkuesuoritus ja Pyrinnön miesten Punakone, jonka juoksijoita kannustin niin, että ääni katosi muutamaksi päiväksi. Siellä pimeässä Jukolan yössä elettiin unelmia todeksi ja johdettiin viestiä osan matkaa. Vielä se ei kantanut maaliviivalle asti, mutta sekin Jukola on vielä tulossa.

Itse sain osallistua Venloihin ensimmäisen kerran vuonna 2006 ja jo seuraavana vuonna Lapualla meidän nuori kakkosjoukkue pysyi kisassa hienosti mukana loppuun asti. Sijoituimme 16:nneksi juuri palkintojenjaon ulkopuolelle, ankkurina juoksi muuan 16-vuotias Venla Niemi. Näin me Pyrinnössä olemme kasvaneet juoksemaan Venloja nuoresta asti yhdessä ja kärkikahinoissa. Saila kuvasikin jo ensimmäisessä blogissamme Punahilkkailua, Venloihin valmistautumista ja juoksemisen fiiliksiä täällä: https://www.jukola.com/2019/2018/11/punahilkkojen-venla-blogi-moro-tampereelta/ .

Jukolaviikonloppuun oman lisämausteensa tuo seurateltta. Siinä on jotain ainutlaatuista, kun teltalla on kunnon kuhina ja voi aistia sen kaiken innostuksen ja odotuksen. Ja sitä spekuloinnin määrää kisan jälkeen! Kaikilla on oma tarina kerrottavanaan ja onneksi myös koko päivä ja yö aikaa niitä kuunnella. Nykyisin ykkösjoukkueessa juostessa sitä tuntee harteillaan vastuuta koko seuran menestyksestä. Kuitenkin takana on myös satojen seurakavereiden tuki, josta voi seurateltalla ammentaa lisävoimia omaan suoritukseen.

Pari Venlojen viestiä on tuon vuoden 2006 jälkeen jäänyt vammojen vuoksi juoksematta, mutta koskaan ei ole tullut mieleen jättää tätä juhlaviikonloppua väliin. Kyseessähän on kesän paras viikonloppu oli oma rooli kisapaikalla mikä hyvänsä – juoksija, huoltaja, kannustaja tai toimitsija. Tampere-Jukolassa olin metsässä YLE:n radiomiesten apuna katsomassa kisaa uudesta näkökulmasta. Siellä kärkijuoksijoita seuratessa saattoi haistaa flow:n, ihailla kauniita rastiltalähtöjä ja kuulla muutamia kirosanoja. Yhden Jukolan ajan puolestaan myin joillekin heidän elämänsä ensimmäisiä ja toisille sadansia suunnistuskenkiä, sekin oli hauskaa.

Pari kertaa olen joutunut Jukola-yönä nukkumaankin, koska olen käynyt nauttimassa vielä aamusta toisen kisan miesten viestin ankkuriosuudella. Siellä taaemmissa letkoissa sitä tunnelmaa vasta onkin! Mieletön töminä lähtösuoralla aamun yhteislähdössä, sujuvaa (tai ei-niin-sujuvaa) suunnistusta, löytämisen riemua, yhteistyötä ja huikeaa itsensä ylittämistä.

Tätä tekstiä kirjoittelen Espanjan auringon alla, missä olen useamman viikon hiomassa suunnistusrutiineja kuntoon kesää varten. Punahilkkoja on käynyt täällä muitakin ja muita Pyrintöläisiä iso joukko. Osa Punahilkoista on hakenut tuntumaa muista lumettomista ja lumisistakin metsistä. Ensi kesän Venloihin valmistautuminen on aloitettu jo syksyllä Kangasalan tyyppimaastoissa treenaamalla ja onnistuneista suorituksista haaveilemalla. Punahilkkojen kesken on useampi ilta istuttu teetä juoden ja tavoitteita, onnistumisen avaimia ja viestisuunnistusta spekuloiden. Enää ei tarvitse onneksi montaa kuukautta kesän kohokohtaa odottaa!

 

Lotta Karhola