Kangasala-Jukola matkalla osallistujaennätykseen

Ensimmäisessä ilmoittautumisvaiheessa 15.-16. kesäkuuta suunnistettavaan Kangasala-Jukolaan on ilmoittautunut 16 720 suunnistajaa. Tämä rikkoo vuoden 2018 Lahti-Hollola Jukolan ennätyksen noin 1500 suunnistajalla. Ilmoittautuminen tapahtumaan on edelleen mahdollista toukokuun loppuun asti.

– Erinomainen ilmoittautumistilanne antaa järjestäjäorganisaatiolle intoa ja voimaa kevään mittavaan talkoourakkaan, kommentoi Kangasala-Jukolan pääsihteeri Antti Rantala.

Jukolan viesti on kasvattanut tasaisesti suosiotaan vuosi vuodelta. Viime vuoden Lahti-Hollola Jukolan lopullinen ilmoittautumismäärä oli 19 716 suunnistajaa. Lahdessa nähtiin 1618 Venlojen viestin joukkuetta ja 1892 Jukolan viestin joukkuetta. Joukkueita oli 22 eri maasta.

– On erittäin hienoa, että suunnistuksen ja Jukolan viestin suosio jatkaa kasvuaan, sanoo Rantala.

Kangasala-Jukolan järjestelyt ovat aikataulussa. Pääsihteeri Rantala lupaa osallistujille ja kisavieraille myös jotain uutta.

– Tulemme tuomaan kisakeskuspalveluiden osalta uusia asioita Jukolaan, lupaa Rantala.

Kangasala-Jukolaan odotetaan yli 20 000 suunnistajan lisäksi noin 25 000 kisavierasta ja noin 150 median edustajaa. Järjestelyissä on tapahtumaviikonloppuna mukana noin 1500 talkoolaista.

Telttapaikat toistaiseksi loppuunmyyty – lisätilaa järjestetään

Kangasala-Jukolan telttapaikat on toistaiseksi loppuunmyyty. Uusia telttapaikkoja järjestellään parhaillaan ja asiasta tiedotetaan tarkemmin lähiviikkojen aikana. Telttapaikkojen varaukset onnistuvat toistaiseksi vain sähköpostitse: toimisto.2019(a)jukola.com

 

Kuva: Kimmo Hirvonen