Jukola-harjoituksissa käynnissä vilkas syksy

Jukolan virallisia harjoituskarttoja on myyty syksyn aikana yli tuhat kappaletta. Ja marraskuun alun lämpimien säiden puolesta suunnistuskausi sen kuin jatkuu vain!

Harjoitusten ratamestari Santeri Sainio on tyytyväinen kävijämäärään.

‒ Huippuseurojen lisäksi metsissä on käynyt ilahduttavan paljon kuntoilijoita.

Kangasalla on edelleen avoinna viisi virallista Jukola-harjoitusta. Viikonloppuisin metsään meinaavien on syytä huomioida metsästyskauden aiheuttamat varotoimet. Harjoittelu-sivulta löytyy ajankohtaiset harjoituskohtaiset ohjeet ja tiedot liikkumisrajoituksista maastoissa. Joka tapauksessa värikkäät vaatteet ovat suotavat!

Aivan Jukola-maaston naapurissa pääsee harjoittelemaan Rutakorven ja Majaalahden tuoreilla kartoilla. Kisapirtin maastossa kilpailtiin keväällä 2018 Esi-Jukola, ja sinne on suunniteltu viestiharjoitus.

Suurimpia suunnistusnautintoja tarjoavat Ponsan kalliomäet. Ponsassa on tarjolla kaksi eri harjoitusta. Huomioithan, että lauantaisin valoisaan aikaan maastossa liikkuminen on kielletty metsästyksen vuoksi.

‒ Keväällä tulee nykyisiin harjoitusmaastoihin kokonaan uudet radat. Lisäksi tulee käyttöön Kaukavuoren maasto Kangasalan ja Ponsan välissä. Siellä tarjolle tulee 1-2 uutta harjoitusta, Sainio kertoo.

Kaikki harjoitukset ovat Jukola-kartan tekijän Janne Weckmanin piirtämillä kartoilla. Harjoitusten vaativuustaso vastaa Jukolan ratoja.

 

Teksti: Outi Hytönen

Kuva: Antti Harkko