Leo Laakkonen ja Tuija Kuusela Esi-Jukolan nopeimmat

Kangasala Jukolan 2019 järjestävä suunnistusseura Kangasala SK piti järjestelytoimintojen kenraaliharjoituksena kansallisen suunnistuskilpailun Kisapirtin maastossa sunnuntaina 20.5.2018.

Keskimatkan henkilökohtaisessa kilpailussa pääsarjat voittaneet Leo Laakkonen ja Tuija Kuusela ovat potentiaalisia menestyjiä myös vuoden päästä Jukolan viestissä.

Tuija Kuusela edustaa Porin Rastikarhuja, joilla on nuori menestystä janoava naisten joukkue. Esi-Jukolassa Rastikarhut ylsivät kaksoisvoittoon, sillä toiseksi sijoittui Kuuselan seurakaveri Suvi Ylikylä.

‒ Ihan hyvin meni kisa, vaikka alussa tuli haparointia. Vaikealla alueella maltoin mennä rauhassa, Kuusela sanoi. Kilpailu toimi hänelle hyvänä harjoituksena ennen viikon päästä kilpailtavaa SM-keskimatkaa.

Sekä Kuusela että Ylikylä odottavat kesän kisoista eniten Venlojen viestiä.

‒ Kyllä Venlojen viesti on kauden tärkein kisa. Jos vaikka saisimme parannettua viime vuoden sijaa, Ylikylä toivoo. Viime vuonna Rastikarhujen naisnelikko oli viestissä 18.

Esi-Jukolassa kolmanneksi suunnisti Kooveen Liisa Anttila.

Tuija Kuusela (oik.) ja Suvi Ylikylä tutkivat reitinvalintoja maalissa

Laakkonen nauttii kilpailuista

Leo Laakkonen suunnisti voittoon miesten sarjassa

Miesten sarjan voittaja Leo Laakkonen edustaa Tampereen Pyrintöä. Pyrinnön ykkösjoukkue oli vuoden 2017 Jukolassa kolmas ja kakkosjoukkue 39.

‒ Tämän vuoden Jukolassa minulle hyvä tavoite on päästä Pyrinnön kakkosjoukkueeseen. Nautin kisoista ja harjoittelen sen minkä töissä käymiseltä kerkiän, sanoi 29-vuotias Laakkonen, joka parhaina vuosinaan on edustanut Suomea maailmancupissa ja nuorten MM-kilpailuissa.

‒ Suunnistus oli kyllä tänään epäsujuvaa, juoksu kyllä kulki, kommentoi Laakkonen.

Toisen sijan vei Jussi Suna (Turun Metsänkävijät) ja kolmannen Miika Suominen (Koovee).

Kisapirtti isännöi

Yhteensä Kisapirtin maastossa rasteja etsi lähes 400 suunnistajaa 8-vuotiaista 85-vuotiaisiin veteraaneihin asti. Lasten ja nuorten sarjoissa kilpailu oli osa Häme Cupia, jossa kerätään kauden aikana pisteitä 12 osakilpailusta.

Esi-Jukolassa oli sarjoja 8-vuotiaista 85-vuotiaisiin

Järjestävä seura oli tyytyväinen kilpailun onnistumiseen ja jatkaa hyvillä mielin kohti Kangasala Jukolaa, johon on aikaa alle 400 vuorokautta. Esi-Jukolan järjestelyissä olivat mukana myös muun muassa Punainen Risti ja Kangasalan VPK.

‒ Kilpailupaikalla oli mukava tunnelma ja saimme positiivista palautetta osallistujilta. Maasto osoitti vaativuutensa, kun miesten sarjan voittajan vauhti oli yli 7 min/km. Oikein tosisuunnistusta on luvassa Kangasala Jukolassa! Kisapirtti oli hieno kilpailukeskus, ja monet paikallisetkin kertoivat, etteivät olleet aiemmin sattuneet sinne lenkeillään, Jukolan kilpailunjohtaja Harri Virta sanoi.

Kilpailukeskus sijaitsi kisapirtillä

Maanantaina 21.5. Kisapirtin maastossa suunnistetaan Tampereen Iltarastit, ja suuri joukko kuntosuunnistajia tutustuu Jukolan tyyppimaastoon.

– Outi Hytönen