Mediainfossa saa tehdä asiakaspalvelutyötä

Juhla–Jukolaan on odotettavissa parisen sataa akkreditoitunutta median edustajaa. Median tarvitsemia palveluja suurtapahtumassa tuottavat monet eri valiokunnat, mutta yksi jokaiselle tapahtumassa työskentelevälle kuvaajalle tai toimittajalle tutuksi tuleva piste on mediainfo.

Mediainfovastaava Suvi Rantalainen päätyi viestinnän talkoolaisten joukkoon luvattuaan olla käytettävissä tehtäviin, joissa saa tehdä asiakaspalvelutyötä.

– Pidän tehtävistä joissa saa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Ja onhan se jokaisen suunnistajan unelma kilpailla joskus Jukolassa sekä osallistua joskus järjestelyihin.

Tähän mennessä hän on ollut Jukolassa vain kannustusjoukoissa. Kärköläläissyntyinen Suvi on ollut aikanaan parin vuoden ajan myös Lahden Suunnistajien jäsen. Seura houkutti tuolloin muun muassa hyvien lasten suunnistuskoulujensa ansiosta.

– Nyt olen Lammin Säkiän jäsen ja myös kaksi nuorimmaista lastamme suunnistavat Säkiässä, Lammilla asuva Suvi kertoo.

Suunnistustapahtumien järjestelyistäkin on kertynyt kokemusta, sillä Suvi on ollut ravintolavastaavana Kärkölässä järjestetyssä Lahti-suunnistuksessa.

– Aiemmin olin talkoilemassa koiraharrastuksen parissa ja nykyään enemmän salibandyssa.

Nykyään myyntialalla toimiva Suvi on koulutukseltaan metsätalousinsinööri ja hänelle suunnistus edustaa paitsi mielekästä ulkoliikuntaa, myös mahdollisuutta heittää hetkeksi aivot narikkaan.

– Laji on sellainen, että siinä ei voi ajatella muuta kuin metsää ja karttaa, se on ehkä se suunnistuksen paras puoli.

Juha Reinikainen