Iltarasteilla tahtinsa saa valita itse

Lahden Suunnistajien iltarastivastaavana pian kymmenen vuoden ajan toiminut Hannu Korhonen on tällä vuosikymmenellä saanut olla todistamassa iltarastikävijöiden määrän tuplaantumista.

– Tapahtumien laatu on haluttu pitää korkeana, mutta kävijäthän sen päätöksen tekevät. Näkyvää markkinointia emme juurikaan ole tehneet, lukuun ottamatta iltarastiesitteiden viemistä muutamaan paikkaan Lahdessa, Korhonen kertoo.

Vuonna 2016 LS:n iltarasteilla tehtiin noin 6.000 suoritusta. Kun tapahtumia on vuoden aikana kolmisenkymmentä, se tekee lähes tasan 200 suunnistajaa yhtä tapahtumaa kohden. Vuonna 2010 kokonaismäärä oli 3.000 suoritusta.

Päijät-Hämeessä riittää kuntorastitarjontaa sillä kesäaikaan rasteja on Lahdessa ja kaupungin naapurikunnissa yhteensä viidet viikossa. Lahden Suunnistajien iltarastipäivä on syyskuun loppuun asti tiistai ja lokakuusta alkaen lauantai.

– Iltarasteille voi tulla kuka tahansa, vaikka ei osaisi suunnistaakaan. Opastajia on aina paikalla, Korhonen kertoo.

Tarjolla on joka kerta vähintään neljä eri rataa joista lyhin soveltuu myös lapsille.

Korhonen tietää, että siinä missä toisille kyseessä on vähintään puolitotinen kisa tai kilpailuun valmistava harjoitus, on toisille tärkeämpää luonnossa liikkuminen.

– Paljon on myös niitä vakiokävijöitä jotka menevät radan kävellen läpi.

Iltarastivastaavan hommiin kuuluu yhdessä jaoston kanssa valita maastot missä rastit järjestetään, varmistaa riittävät pysäköintialueet ja luvat niiden käyttöön, tuottaa iltarastikalenteri ja varmistaa käytettävien läppärien ja muun kaluston toimivuus.

– Alueellinen tasapuolisuus on tärkeää, ettei rasteja järjestetä aina Tapanilassa. Isompien kisojen alla järjestettävien iltarastien pitopaikkaa valitessa kuuntelemme myös valmennuksellisia toiveita siitä, millainen maasto palvelee urheilijoiden valmistautumista, Korhonen sanoo.

Myös Lahti–Hollola -Jukolaan valmistautuvat suunnistajat huomioidaan.

– Aikuisten suunnistuskoulu ja Jukola-koulu käyttävät rastejamme eli pyrimme mahdollisuuksien mukaan tarjoamaan suppamaastoja. Tänä vuonna Lahti-suunnistuksen maasto Santaveräjällä ja sen lisäksi Rahametsän kartta ovat tyyppimaastoina tulevan Jukolan kaltaisia. Tervetuloa mukaan ikään, sukupuoleen ja kuntoon katsomatta, kannustaa Hannu Korhonen.

Juha Reinikainen