Ensimmäisenä seurana Jukola 2018 -harjoituksiin ehti Espoon Akilles

Lahti-Hollola Jukolan harjoituskartat ovat olleet kesän 2017 osalta käytettävissä toukokuun alusta alkaen. Espoon Akilles ehti ensimmäisenä seurana avaamaan harjoitukset pääosin nuorisopitoisin voimin.

Lahdessa leirin yhteyteen voi yhdistää käynnin myös hyppyrimäissä, kuten jutun kuvasta ilmenee. (Kuva: Espoon Akilleksen Twitter)

Leiriviikonlopun tukikohtana heillä toimi Pajulahden urheiluopisto, josta käsin he ehtivät testata niin Urheilukeskuksen, Tapanilan kuin Rahametsän harjoitukset

Akilleksen leirinvetäjä Kari Ahtola totesi viikonlopun jälkeen, että Lahden suunnalla maastotyyppi poikkeaa Etelä-Suomen avokalliomaastoista. Mutta suppamaastoja he lähtivätkin hakemaankin leirille.

Supikoista etenkin Rahametsän alue veti nöyräksi. Tarkkaa suunnistusta vaativa harjoitusmaasto sopii hänen mukaansa hyvin kokeneelle suunnistajalle.

Rahametsässä Akilleksella oli harjoituksessa aina noin 13-vuotiaista ylöspäin olevia nuoria.

– Näille nuorimmille paikka oli ehkä hieman liian vaativa, totesi leirinjohtaja suppakuurin jälkeen.

Toisaalta taas Tapanila ja Urheilukeskus sopivat erinomaisesti aivan nuorimmellekin leiriläisille.

Kesän 2017 harjoituksien rastit ovat maastossa aina marraskuun alkuun saakka jolloin osa alueista rauhoitetaan metsästykselle. Uusimpana harjoituksena aukeaa viikonlopun Hollola-rastien jälkeen Tiirismaa.