251 suunnistajaa ilmoittautunut nuorten EM- ja MM-näyttökisoihin 20.5. Hollolan Rahametsään

Sunnuntaina 20.5. juostaan Jukolamaaston viereisen valtatien eteläpuolisessa Rahametsässä pitkänmatkan näyttökilpailu nuorten EM- ja MM-kilpailuihin.

Kilpailukeskuksena toimii Kukonkoivun moottoriurheilurata. Kyseisestä paikasta on viimeksi kilpailtu Lahti-Suunnistuksen merkeissä vuonna 2004. Kilpailusarjat ovat H/D20 ja H/D16. Matkat vaihteleva D16-sarjan 6,7 kilometristä aina H20-sarja 10,5 kilometriin. ”Salmiakkihajontoja” sisältävät radat on laatinut LS-37:n edustussuunnistaja Aleksi Anttolainen. Kilpailussa on H20- ja D20-sarjoissa 10 kärkinimelle GPS-seuranta.

Näyttökilpailuun ilmoittautuneita nuoria on 251. Kilpailun jälkeen maastoon lähtee Suunnistusliiton huippuseuraprojektiin osallistujia vajaa sata henkeä kilparadoille 1:15 000 mittakaavaisella kartalla taitojaan kohottamaan. Lisäksi tapahtuman jälkeen on tarjolla kaikille suunnistajille Hollolan Urheilijoiden sunnuntairastit. Koko päivän aikana maastossa saattaa juosta jopa 600 suunnistajaa.

Tapahtuman jälkeen maasto vapautuu Jukolan harjoitusmaastoksi. Sunnuntain Rahametsän iltarastit käynnistävät aina Jukolaan asti muutaman päivän päivän välein jatkuvan kuntosuunnistusten sarjan Jukolan harjoitusmaastoissa.

Kilpailun nettisivut:
https://www.hollolanurheilijat.com/suunnistus

”Ei raha puussa kasva. Paitsi Rahametsässä.”

Teksti ja kuva: Ville Kauppi