Eero Reijosella erityisrooli osuusisäntänä ja kilpailukeskuksen rakentajana

Kuva: Reetta Virtanen. Joensuun Pihapetäjä on 6-kerroksinen Penttilään Joensuuhun valmistuva puutalo.

Rakennustoimisto Eero Reijonen Oy on Joensuu-Jukolan osuusisäntä, jolla on erityinen rooli, sillä perheyrityksen perustaja johtaa myös kilpailukeskuksen rakentamisen.
Rakennusmestari Eero Reijonen perusti perheyrityksen vuonna 1984. Nykyisin rakennustoimisto Eero Reijonen Oy työllistää 100 henkeä ja perheyrityksen liikevaihto on noin 300 miljoonaa vuodessa.

– Pääasiassa teemme urakointia, mutta omaa tuotantoakin on 2000 asuntoa, kertoo hallituksen puheenjohtaja Eero Reijonen.
Reijonen toimi keskustan kansanedustajana vuosina 2003–2015 ja Liperin kunnanvaltuuston jäsen hän on ollut vuodesta 1985.

Eero Reijonen Oy on panostanut puurakentamiseen. Tällä hetkellä on rakenteilla Joensuun Pihapetäjä eli 6-kerroksinen puutalo. Suomen korkeimman eli peräti 14-kerroksisen puutalon rakentaminen alkaa keväällä. Rakennukseen tulee 117 asuntoa opiskelija-asuntoyhtiö Joensuun Ellille.

– Meidän puutalojen runko tulee Stora Enson tehtaalta Suomesta, mutta olisi äärettömän tärkeää saada metsien maakuntaan Pohjois-Karjalaan oma tehdas. Puurakentaminen on tällä hetkellä vähäistä, mutta tulee lisääntymään, uskoo Reijonen.

Jukolan kilpailukeskuksen rakentaminen on hyvissä käsissä, mutta töitä tehdään Reijosen mukaan yötä päivää viimeiset kaksi viikkoa, sillä Enon urakan pitääolla valmis 17.-18.6. Kiireinen mies on ehtinyt rauhoittumaan metsään ja takana on useampi Jukolan viesti.

– Suunnistus on lajina upea ja vetovoimainen. Mahtava metsäluonto vaatii muutakin kuin juoksua – kylmäpäisyyttä, tietää Reijonen.

Joensuu-Jukolalla on paljon paikallisia merkittäviä yhteistyökumppanuuksia. Suomi 100 Venlojen juhlaviestin osuusisäntiä ovat Karjalainen, PunaMusta, Laakkonen, Motonet, Mehiläinen ja Joensuun kaupunki.
Jukolan viestin osuusisäntiä ovat Eero Reijonen, Stora Enso, Pohjois-Karjalan Sähkö, Pohjois-Karjan maakuntaliitto, Abloy, John Deere ja Puolustusvoimat.
– Suuri tapahtuma ei ole mahdollinen ilman luotettavia yhteistyökumppaneita. Erityisesti haluan kiittää alueen maanomistajia, päätukijaa Puolustusvoimia, pääyhteistyökumppania Joensuun kaupunkia sekä niitä yrityksiä, jotka ovat lähteneet osuusisäntinä ja yhteistyökumppaneina mukaan mahdollistamaan tapahtumajärjestelyjä, muistuttaa kilpailunjohtaja Arja Makkonen.

Lue lisää yhteistyökumppanit-sivulta.