Ratavalvojan lausunto

Tervetuloa nuoret tänne Seitsemän veljeksen kuntaan Nurmijärvelle.

Kartantekijä Arvo Paulin on uudistanut kilpailukartan nykypäivään ja ratamestari Riitta Karppinen on loihtinut tähän Alhonniityn maastoon fyysisesti ja taidollisesti vaativat radat. Riitta on kuitenkin kokeneena lasten ratojen tekijänä ottanut teidät, nuoret osanottajat, hyvin huomioon.

Tarjolla on vaativia suunnistusvälejä, mutta jos uskallus tai taito ei riitä suoraan etenemiseen, on tarjolla myös hyväkulkuista pururataa ja metsäautoteitä.

Kartassa ei ole paljonkaan tumman vihreää väriä hidastamassa vauhtia. Vaaleampi vihreä lähinnä kertoo näkyvyyden heikkenemisestä. Tähän aikaan vuodesta on maasto rehevimmillään, joten olkaa tarkkana maastossa. Siellä on paljon upeita avokallioalueita, joilla voi tossua lennättää tai sitten antaa vain itsensä hiukan hengähtää, koska nuo kallioalueet nyt sattuvat olemaan aina mäen päällä.

Tässä maastossa kisattiin SM-viesti ryhmä 2 vuonna 2008. Olin itse aloittamassa viestiä ja siksi annan Teille nuoret hyvän neuvon: malttakaa hiukan ottaa alkunousu rauhallisemmin kuin minä aikanani. Taisin olla viimeinen, joka kävi hajontani ykkösrastilla. Päästyäni mäen päälle en saanut itseäni hetkeen kartalle, sillä veri lienee painunut päästäni varpaisiin.

Nauttikaa ja hengästykää

ratavalvoja Tuomo Kauppinen Hyvinkään Rasti