Kilpailuohjeet

  • Tävlingsinstruktioner (PM) på svenska finns i klubbmaterialpåsar för svenska lag och FSOs lag och även i INFO i tävlingscentrum. Information på svenska finns också på webb-sidan: /sv
  • Competition Instructions in English can be found in club material bags for international teams. Instructions are also available at the info desk in the competition centre. Information in English is also available on the web-page: /en

 

Yleistä

Nuorten Jukola on kansainvälinen 7-osuuksinen viestisuunnistuskilpailu seurajoukkueille. Osallistuminen eri osuuksille on rajattu siten, että kullekin osuudelle saavat osallistua ainoastaan kohdassa “Radat ja osuudet” mainittuihin sarjoihin kuuluvat kilpailijat.

Yhdistelmäjoukkueen voivat koota seurat, jotka eivät muuten saa joukkuetta. Yhdistelmäjoukkue voidaan koota myös saman kunnan koulujen oppilaista tai nuorisojärjestön jäsenistä.

Kaikkien seurajoukkueiden kokoonpanossa ovat voimassa osuuskohtaiset ikä- ja sukupuolirajoitukset. Muissa kuin seurajoukkueissa tyttöjen juokseminen osuudella 7 on sallittu.

Kilpailun järjestäjä kokoaa yhdistelmäjoukkueita suunnistajapankkiin ilmoittautuneista yksittäisistä suunnistajista.

 

Kilpailusäännöt

Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä 2016, Nuorten Jukolan järjestelyohjetta sekä järjestäjien antamia ohjeita. Suunnistuspiikkareiden käyttö on kielletty, nastarit on sallittu. Kilpailun järjestää Rajamäen Rykmentti ry. Kilpailun taustayhteisöjä ovat Suomen Suunnistusliitto ja Kaukametsäläiset ry.

 

Lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan tulostaululla sekä kilpailun internetsivuilla torstaina 18.8.2016 klo 16.00.

 

Kilpailun vastuuhenkilöt

Kilpailunjohtaja Ari Enroth, ari.enroth@proagria.fi, +358 40 700 9131

Info Jaana Löfgren, jaana.simonen@hotmail.com, +358 40 528 7711

Tiedotuspalvelut Sara Liukkonen, sara.liukkonen@outlook.com, +358 40 831 3551

Kenttäpalvelut Vesa Tervo, vesa.tervo@nic.fi, +358 40 700 7114

Ratamestari Riitta Karppinen, riitta.karppinen@kauniainen.fi, +358 50 365 7183

Kilpailutoiminnot (lähtö, vaihto, maali) Ilkka Ojapalo, ilkka.ojapalo@tatekon.fi, +358 50 540 9357

Tuloslaskentapalvelut Kauko Parkkinen, kaukoparkki@gmail.com, +358 40 548 7855

Ravintolapalvelut Anne Laajaniemi, laajaniemi@hotmail.com, +358 50 353 8658

Ensiapu SRP Hyvinkään osasto, Tuija Mörsky, tuija.morsky@nurmijarvi.fi, +358 40 8270785

Turvallisuuspäällikkö Jari Väisänen, jari.vaisanen@metos.com, +358 40 835 8979

Kutsuvieraat Ismo Turunen, ismo.t@saunalahti.fi, +358 40 734 2509

GPS-seuranta Jukka Alho, jukka.alho@pp.inet.fi, +358 40 544 2270

SSL:n tekninen asiantuntijaTommi Tervakangas, tommi.tervakangas@gmail.com,+358 40 544 7450

Maalituomari Veikko Korpi, +358 40 506 1937

Ratavalvoja Tuomo Kauppinen, Hyvinkään Rasti, tuomo.kauppinen58@gmail.com, +358 50 571 7058

Tuomarineuvosto puheenjohtaja Tapio Ristimäki, Helsingin Suunnistajat, + 358 50 434 3739 Muu jäsenet: Melina Avelin, Tampereen Pyrintö ja Kasperi Reijonen, OK Trian

Kilpailun suojelija Poppis Suomela,  poppis@partio.fi, +358 40 042 0002

 

Tapahtumapaikat, osoitteet, opastus ja pysäköinti

Kilpailukeskuksena on Alhonniitun ulkoilualueen peltoalue ja huoltorakennus Nurmijärvellä. Kilpailupaikan osoite on Alhonniituntie 8, 01900 Nurmijärvi. Opastus kilpailukeskukseen tieltä nro 1311 (Nurmijärvi-Rajamäki –tie) noin 3 km Nurmijärven keskustasta Rajamäkeen päin. Ajoaika pysäköintiin noin 5 min. Opasteet ovat paikoillaan perjantaina 19.8.2016 klo 16.00. Pysäköinti on maksuton.

 

Koulumajoitus, iltapala ja aamiainen

Koulumajoitusta on tarjolla perjantain ja lauantain väliseksi yöksi.

Lattiamajoitus hintaan 15 €/hlö/yö (koulumajoitus omalla patjalla) sisältää aamupalan. Iltapala 5 €.

Majoitukseen pääsee perjantaina 19.8.2016 klo 16 alkaen ja majoituksessa saa olla lauantaina 20.8.2016 klo 10.30:een asti.

Koulumajoitusvaraukset sekä iltapalojen varaukset (varattava erikseen erikoisruokavalio) tehdään ilmoittautumisen yhteydessä ilmoittautumispalvelussa. Etukäteen tilatut iltapalat (pe) ovat tarjolla klo 19.00–22.00. Lauantain aamiainen on tarjolla klo 7.00 – 9.00.

Majoitus on Maaniitun koulun liikuntatiloissa osoitteessa Heikkiläntie 27, Nurmijärvi. Opastus on paikoillaan perjantaina klo 15.00 alkaen tieltä nro 1311 Nurmijärven kirkonkylän kohdalta. Majoituksessa on omat järjestysohjeet.

 

Muut majoituspalvelut löytyvät kilpailusivustolta linkistä /yleista/majoitus/

 

Kilpailutoimisto / INFO:

Seurakohtaisen kilpailumateriaalin (mm. numerot) saa Infosta.

Perjantaina 19.8.2016 klo 16.00 – 22.00 Info on Maaniitun koululla (sama kuin majoituskoulu os. Heikkiläntie 27, Nurmijärvi). Lauantaina 20.8.2016 Info toimii kilpailukeskuksessa klo 8.00 -18.00. Kilpailumateriaali luovutetaan joukkueelle, mikäli kaikki maksut on maksettu kokonaan. Suorittamattomat maksut voi maksaa infossa.

 

Seurojen kilpailumateriaali

Kilpailumateriaali on noudettavissa seuroittain joko perjantaina klo 16.00 – 22.00 majoituskoululta tai lauantaina klo 8.00 alkaen kilpailukeskuksessa olevasta Infosta kuittausta vastaan. Samalla kirjataan seuran paikalla olevan vastuuhenkilön yhteystiedot muistiin. Vain ne seurat, jotka ovat maksaneet kaikki maksunsa, saavat kilpailumateriaalin, johon kuuluvat mm. kilpailunumerot ilman hakaneuloja, käsiohjelmat, karttojen palautuslipuke, huoltajakortti, mahdolliset vuokra-Emit-kortit ja Emit-tarkistuslipukkeet. Omat hakaneulat. Rintanumeroita ei kerätä pois. Seuran edustaja kuittaa vuokratut kilpailukortit saaduiksi seuramateriaalin yhteydessä. Palauttamatta jätetystä kortista laskutetaan seuralta 80 € / kortti.

 

Opaspaalu on kilpailukeskuksessa.

 

Kilpailukortit

Joukkueella on oltava vähintään kolme Emit-korttia. Samaa korttia ei voi käyttää kahdessa eri joukkueessa. Emit-kortteja voi vuokrata järjestäjiltä hintaan 4 €/kortti. Tarvittavien vuokrakorttien lukumäärä on ilmoitettava ilmoittautumisen yhteydessä. Emit-korttien numeroita ei tarvitse ilmoittaa etukäteen, vaan ne kirjataan tulospalvelujärjestelmään kilpailupaikalla lähtö- tai vaihtoalueelle mentäessä.

 

Kartta

Suunnistuskartta 8/2016 (tuloste), mittakaava 1:10 000, käyräväli 5 m, koko A4. Kartoittaja on Arvo Paulin. Kartat ovat muovisuojuksessa. Alueen vanhat kartat ja maastokuvaus löytyvät kilpailun verkkosivuilta. Kilpailukartta on nähtävillä vaihtoalueella.

 

Maasto

Maasto avokalliomaastoa, jossa on suuret korkeuserot. Kilpailukeskuksen lähellä on runsaasti ulkoiluteitä. Kulkukelpoisuus vaihtelee nopeista avokallioalueista hitaisiin harvennushakkuu- ja taimikonhoitoalueisiin. Näkyvyys on pääosin hyvä.

 

Lähtö ja K-piste, viitoitukset

Viestin lähtö on kilpailukeskuksessa. Viitoituksen pituus lähdöstä ja vaihdosta K-pisteelle on noin 300 m.

 

Rastit

Rastit on merkitty maastoon oranssi-valkoisin rastilipuin. Mallirasti on kilpailukeskuksessa, jossa on mahdollisuus testata Emit-kortin toiminta. Maastossa on rasteja paikoitellen lähekkäin. Muista tarkistaa koodi! Online-rasteja on käytössä kaikilla osuuksilla.

 

Rastimääritteet ja koodit

Kuvalliset rastimääritteet on painettu karttaan. Rastin järjestysnumeron ja rastin koodi on painettu rastiympyrän viereen. Lisäksi kartan reunasta löytyvät tarkemmat rastinmääritteet. Näytöllistä Emit-korttia käyttävien tulee ottaa huomioon, että leimasimen Emit-koodi ei välttämättä vastaa rastin koodia.

 

Radat ja osuudet

Osuuspituuksiin sisältyy viitoituksia 500 m. Hajonnat muilla paitsi 5. osuudella.

Osuus Sarja Matka
(km)
Rasteja Tavoiteaika
(min)
Kärjen
vaihtoaika
1 H/D -16 4,3 11-12 28 11:58
2 H/D -16 3,8-3,9 9-10 25 12:24
3 D -14 2,3-2,4 8 18 12:43
4 H/D -14 2,3-2,4 8 16 13:00
5 D -16 3,5 9 26 13:27
6 D -18 4,3-4,4 11 34 14:02
7 H -18 5,5 15 36 14:40

 

Kielletyt alueet

Viljellyt pellot (ns. ”pistepellot”) ja tonttialueet ovat suunnistuksen lajisääntöjen mukaisesti kiellettyjä alueita.  Kilpailualueella sijaitsee vanha täytetty kaatopaikka, joka merkitty karttaan kielletyksi alueeksi.  Näiden lisäksi on kolme muuta kiellettyä aluetta. Niillä alueilla, joilla kielletylle alueelle joutumisen riski on suurin, kielletyn alueen reuna on merkitty maastoon kielletyn alueen viitoituksella.

 

Huoltajakarsina 3.–4. osuuksilla

K-paikalle johtavan viitoituksen varrella on huoltajakarsina, jossa joukkueen huoltaja voi opastaa 3.–4. osuudelle lähtevää suunnistajaa reitin suunnittelussa. Karsinaan pääsee vain huoltajakortilla.

 

Rintanumerot 

Kaikilla osuuksilla käytetään rintanumeroita. Numero on kiinnitettävä selvästi paidan rintamukseen. Omat hakaneulat. Joukkueiden numerointi on pääosin vuoden 2015 viestin sijoitusten mukainen. Joukkuenumeroa, osuusnumeroa tai yritystunnuksia ei saa taittaa piiloon. Numerossa on viivakoodi, jonka tulee säilyä vahingoittumattomana Emit-korttien sisäänlukuun saakka.

 

Emit-kortit

Kilpailussa käytetään elektronista Emit-leimausjärjestelmää. Tarkistuslipukkeet jaetaan seuran materiaalipussissa. Kirjoita tarkistuslippuun joukkueen numero, osuus ja Emit-kortin numero. Vaihtokarsinaan siirryttäessä Emit-kortit luetaan tuloslaskentajärjestelmään ja nollataan. Joukkueen on käytettävä vähintään kolmea eri Emit-korttia, samaa Emit- korttia ei saa missään tapauksessa käyttää kahdella perättäisellä osuudella eikä kahdessa eri joukkueessa.

Jos oma Emit-kortti todetaan toimimattomaksi vaihtoon mentäessä, järjestäjät antavat toimivan kortin lainaksi. Jos uusintalähtöön lähtijän kortti on vielä aiemman osuuden suunnistajalla, lähtijä saa järjestäjiltä kortin lainaksi.

 

Juoksujärjestykset

Juoksujärjestyksen voi ilmoittaa internetissä osoitteessa https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2016

tai Infosta saatavalla lomakkeella.

Joukkueiden juoksujärjestykset on jätettävä viimeistään perjantaina 19.8.2016 klo 21.00 mennessä.

Tämän jälkeen juoksujärjestysmuutoksia otetaan vastaan ja sallitaan vain TA:n hyväksymänä ja erittäin painavista ja perustelluista syistä.

 

Lähtöluettelo

Lopullinen lähtöluettelo on nähtävillä kilpailun www-sivuilla torstaina 18.8.2016 klo 16 ja tulostaululla.

 

Lähtö

Kilpailun lähtö tapahtuu lauantaina 20.8.2016 klo 11.30.

Ensimmäisen osuuden kilpailijoiden Emit-korttien sisäänluku ja nollaus alkaa klo 11.00 ja päättyy 11.20.

Sisäänluvun ja nollauksen jälkeen kilpailijat siirtyvät lähtöalueen ja K-pisteen väliselle alueelle. Omalle lähtöpaikalle mennään kuuluttajan ohjeiden mukaan. Kilpailijan paikka on osoitettu maahan merkityillä numeroilla. Kartat jaetaan kilpailijoille käteen. Lähtijän tulee tarkistaa, että hänen kartassaan on oikea kilpailunumero. Karttaa ei saa avata ennen lähtöä. Lähtö tapahtuu kuuluttajan ohjeiden mukaan. Lähtö videoidaan. Varaslähdön ottanut joukkue hylätään. Verryttelyalueella on WC.

 

Juomapaikka

Maastossa on juomapaikka osuuksilla 1, 2, 6 ja 7. Juomapaikka on painettu kaikkien osuuksien karttoihin ratapainatusvärillä juomamukin merkillä. Juomana on vesi.

 

Vaihto

Vaihtoon saavutaan kilpailuohjeessa olevan kartan mukaisesti saman viimeisen rastin kautta kaikilla osuuksilla. Noin 50 m ennen maali/vaihtoleimausta kilpailija valitsee osuuden mukaisen karsinan. Kaikilla osuuksilla suoritetaan leimaus vaihto/maaliviivalla. Maastosta saapuvan kilpailijan tulee luovuttaa oma karttansa auki levitettynä toimitsijalle ja jatkaa sen jälkeen karttatelineelle, josta hän ottaa oman kilpailunumeronsa mukaisen kartan ja vie sen vaihtopuomilla odottavalle oman joukkueen seuraavan osuuden kilpailijalle. Tarkista, että otat oikean joukkueen ja oikean osuuden kartan! Karttatelineestä väärän kartan ottanut joukkue hylätään. Jos joku on ottanut joukkueesi kartan, ilmoita siitä toimitsijalle. Varakarttapaikasta saat varakartan (aikahyvitystä ei anneta). Vaihtoon tullut kilpailija poistuu vaihdon jälkeen leimantarkastukseen Emit OUT -telttaan. Jos leimaustiedot ovat oikein, niin kilpailija pääsee ulos vaihtoalueelta. Jos leimaustiedoissa on jotain virheitä, joutuu kilpailija ns. ”itkumuurille”, jossa leimauksien epäselvyydet selvitetään. Viestinomainen vaihto lopetetaan klo 15.20, minkä jälkeen tulevat joukkueet ohjataan suoraan leimojen tarkistukseen.

 

Maali

Viimeiseltä rastilta juostaan viitoitusta pitkin opasteiden mukaiseen maalikarsinaan. Sijoitus ratkeaa maaliviivalla. Sijoille 1–40 sijoittuvien joukkueiden maaliintulojärjestyksen ratkaisee maalituomari. Maaliviivan jälkeen sijaitsevassa maalipisteessä suoritetaan leimaus, josta otetaan joukkueen maaliintuloaika. Sijoittuminen sijoille 41– ratkaistaan maalileimausajan perusteella (viestinomaisesti maaliin tulleet). Maaliintulon jälkeen kilpailija jatkaa leimantarkastukseen. Maali suljetaan klo 18.00.

 

Lähtö-, vaihto- ja maalitoimintojen havainnollistaminen eli ns. vaihtodemo

Toiminnot havainnollistetaan klo 10.45 mallijuoksijoiden ja kuulutuksen avulla.

 

Uusintalähtö osuuksille 2.–7.

Uusintalähdössä lähtevien kilpailijoiden tulee luetuttaa ja nollata kilpailukorttinsa Emit IN -teltassa sekä siirtyä vaihtoalueelle klo 15.20 mennessä. Vaihto suljetaan klo 15.20, jonka jälkeen vaihtopuomi avataan ja kaikki uusintalähtöön osallistuvat kilpailijat siirtyvät karttatelineelle oman karttansa luokse. Uusintalähtö tapahtuu klo 15.30 kuuluttajan ohjeiden mukaisesti.

 

Itkumuuri

Mikäli emit-kortin sähköisessä luvussa todetaan leimauksessa olevan epäselvyyksiä, tulospalvelu tekee hylkäysesityksen, joka selvitetään välittömästi itkumuurilla. Jos suoritus todetaan virheelliseksi puuttuvan tai virheellisen rastileiman tai väärän leimausjärjestyksen takia, pyydetään joukkueen huoltaja tarvittaessa paikalle. Hylkäys vahvistetaan vasta tämän jälkeen.

 

Keskeyttäneiden kilpailijoiden tulee saapua normaalisti vaihtoon/maaliin. Kilpailija vie seuraavan osuuden kartan vaihtopuomilla odottavalle seuraavan osuuden suunnistajalle. Keskeyttänyt kilpailija ilmoittaa keskeyttäneensä Emit OUT -teltassa. Mikäli kilpailija tulee (pakottavasta syystä) keskeyttäneenä/loukkaantuneena vaihdon/maalin ohi, hänen tulee ilmoittautua Emit OUT -teltassa ja luovuttaa karttansa toimitsijoille.

 

Hylätty tai keskeyttänyt joukkue saa jatkaa viestiä aina maaliin asti. Jos hylätty tai keskeyttänyt joukkue on kuitenkin vähemmän kuin puoli tuntia jäljessä johtavaa joukkuetta, joukkueen viestin jatkamista viivytetään ja seuraava vielä lähtemätön viestinviejä päästetään lähtemään osuudelleen vasta, kun puoli tuntia on kulunut kärjen vaihdosta. Em. joukkueen seuraavan osuuden kartta poistetaan karttatelineestä ja sen tilalle laitetaan osuusnumerolla varustettu lomake, johon on merkitty joukkueen numero ja aika, jolloin ko. joukkue voi aikaisintaan jatkaa viestiä. Tuleva viestinviejä ottaa lomakkeen karttatelineestä ja vie sen puomilla odottavalle juoksijalle. Juoksija saa osuutensa kartan varakarttapisteestä lomakkeeseen merkittyyn aikaan.

 

GPS-seuranta 

Osuuksilla 2, 5 ja 7 on GPS-seuranta. Ilmoitettujen joukkueiden on käytettävä annettua GPS-laitetta. Kantoliivi on noudettavissa GPS-teltasta lauantaina klo 9.00 alkaen, kilpailunumero on esitettävä liiviä noudettaessa. GPS-seurantalaite asennetaan kilpailijalle GPS-teltassa ennen siirtymistä Emit IN -telttaan. Suorituksen jälkeen laitteet kerätään pois vaihdon/maalin Emit OUT -tarkistuspisteestä poistuttaessa. 2. osuudelle GPS-seurantalaitteen saavat ne 22 joukkuetta, jotka ilmoitetaan kisojen www-sivuilla kilpailuviikolla ja ilmoitustaululla. Osuuksille 5 ja 7 voidaan lisätä tarpeen mukaan seurattavia joukkueita. Joukkueet ilmoitetaan ilmoitustaululla ja Emit IN -teltassa. Järjestäjällä on oikeus tarvittaessa vaihtaa GPS-seurattavia joukkueita kilpailun aikana.

Seuranta on nähtävissä kilpailukeskuksessa isoilla TV-ruuduilla. GPS-seuranta on mahdollista myös kisasivuilla. Seurantaan pääsee kisasivuilta (/live/) löytyvien linkkien kautta.

 

Suunnistajapankki

Suunnistajapankkiin voi ilmoittautua tästä linkistä https://registration.jukola.com/?kieli=fi&kisa=nj2016

tai Infoon sieltä saatavalla lomakkeella viimeistään la 20.8.2016 klo 9.50. Lisätietoa suunnistajapankista saat osoitteessa /kilpailuinfo/juoksijapankki/

 

Pukeutuminen, pesu ja WC:t

Pukeutuminen ja pesu ovat kilpailukeskuksen läheisyydessä. Opastus selviää opaspaalulta. WC:t ovat kilpailukeskuksessa ja vaihtopaikalla.

 

Ensiapu

Kilpailukeskuksessa on huoltorakennuksen itäpäässä ensiapupiste, jossa päivystää myös lääkäri. Sijainti on merkitty kilpailukeskuskarttaan. Ensiapupiste palvelee 20.8.2016 klo 10.00–18.00, puhelinnumerot +358 40 8270785 (Tuija Mörsky) ja +358 400 890822 (Jaana Vartia).

 

Palkintojenjako

Kilpailun 15 parasta seurajoukkuetta palkitaan Nuorten Jukola -mitaleilla. Kunniapalkinnon saa seitsemän parasta seurajoukkuetta. Voittajajoukkue saa vuodeksi haltuunsa kiertopalkinnon ja omakseen kiertopalkinnon pienoismallin.

Palkintojenjakoa varten joukkueet kokoontuvat juhlalavan läheisyyteen sijoituksensa mukaisiin paikkoihin järjestäjän ohjauksen mukaan viimeistään klo 15.30. Palkintojenjako alkaa klo 15.40.

Palkittavien joukkueiden tulee seurata kuulutusta. Joukkueet siirtyvät palkintojenjakoon käänteisessä järjestyksessä kuuluttajan ja toimitsijoiden ohjeiden mukaisesti. Yhdistelmäjoukkueet eivät voi saada Nuorten Jukola -mitaleja eivätkä kunniapalkintoja.

 

Nuorten Jukolan kiertopalkinto

Nuorten Jukolan kiertopalkinnon säännöt

  1. OP-Pohjolan lahjoittamasta kiertopalkinnosta kilpaillaan Nuorten Jukola -viestissä vuodesta 2014 alkaen seitsemänä peräkkäisenä vuonna.
  2. Kiertopalkinnon saa vuodeksi haltuunsa seura, jonka joukkue voittaa lopputuloksiltaan hyväksytyn kilpailun. Voittanut seura säilyttää palkinnon huolellisesti, vastaa asiaankuuluvista kaiverruksista ja toimittaa palkinnon seuraavaan kilpailuun. Seura saa muistoksi kiertopalkinnon pienoismallin.
  3. Vuosien 2014–2020 kilpailuissa jaetaan kiertopalkintopisteitä 15 parhaalle seurajoukkueelle seuraavasti:
    1. Voitosta saa 25 pistettä ja seuraavista sijoista 20–15–12–11–10–9–8–7–6–5–4–3–2–1 pistettä.
    2. Jos 15 parhaan joukossa samalla seuralla on kaksi tai useampia joukkueita, pisteitä saa ainoastaan parhaiten sijoittunut joukkue. Vapaaksi jäävät pistemäärät siirtyvät seuraavaksi parhaalle seuralle.
    3. Kiertopalkinnon saa omakseen v. 2020 seitsemän kilpailun jälkeen seura, joka vuosina 2014–2020 on viidessä kilpailussa saavuttanut korkeimman yhteispistemäärän. Jos useampi seura on saavuttanut samat pisteet, on voittaja se, jolla on eniten voittoja, ellei voitto näinkään ratkea, niin se, jolla on voittojen lisäksi eniten kakkossijoja, sen jälkeen kolmossijoja jne.

 

Karttojen palautus ja reittihärveli

Kartat jaetaan seurojen materiaalipussissa olevaa karttojen palautuslipuketta vastaan Infosta yhteislähdön ja palkintojen jaon jälkeen noin klo 16.00. Joukkueiden palautuskarttoihin sisältyy suunnistajien suunnistamien ratojen kartat sekä yksi ”kaikki rastit” -kartta. Nuorten Jukolan reittihärveli avataan sunnuntaina kilpailun jälkeen. Juoksijoita pyydetään piirtämään reittinsä reittihärveliin.

 

Kaupat

Kilpailukeskuksessa on urheilutarvikemyymälöitä.

 

Ravintola

Lämmin ruoka on tarjolla kisaravintolassa kello 11.00 alkaen. Ruokalippuja (7 €) voi ostaa ainoastaan Infosta. Infossa voi maksaa pankkikortilla ja käteisellä. Kilpailukeskuksessa on ulkona myös makkaragrilli ja kahvilapalvelut, joista voi ostaa vain käteisellä.

 

Vesipiste

Kilpailukeskuksessa on juomavesipiste. Varusteiden pesu on juomavesipisteellä kielletty.

 

Turvallisuus

Avotulen teko sekä kaasu- ja trangia-keittimien käyttö ja tupakointi kilpailukeskuksessa on ehdottomasti kielletty.

 

Tuulisuojat

Tuulisuojat pystytetään etukäteisvarausten mukaisesti jaetuille paikoille. Pystytyspaikka on niitetyllä pellolla. Tuulisuojapaikkakartta julkaistaan nettisivuilla ja ilmoitustaululla. Tarvittaessa tuulisuojapaikkoja voi varata lisää Infosta.

 

Mallisuunnistus ja harjoituskartat: varsinaista mallisuunnistusrataa ei ole käytettävissä. Lähin Nuorten Jukolan harjoituskartta sijaitsee noin 1,5 km:n päässä kilpailukeskuksesta. Kahteen muuhun Nuorten Jukolan harjoitusmaastoon on matkaa kilpailukeskuksesta noin 7 km. Karttoja näihin harjoituksiin saa ostaa nettisivuilla olevien yhteystietojen kautta sekä infosta sen aukioloaikoina. Harjoitusradoilla rastit on merkitty muovinauhoilla. Tiedot Nuorten Jukolan harjoituspaketeista löytyvät kisasivuilta: /yleista/harjoittelu/

 

Löytötavaroita voi tiedustella Infosta.

 

Siisteys ja jätteet

Kaikki jätteet laitetaan keräysastioihin. Myös maastosta tuodaan kaikki jätteet (myös energiageelipussit) pois.

 

Kilpailuohjeita täydennetään ja tarkennetaan tarvittaessa. Lopulliset kilpailuohjeet julkaistaan kilpailukeskuksen ilmoitustaululla ja nettisivuilla.

 

Hyvää kilpailuonnea!