Tampere-Jukola 2008

 

 

60. Jukolan juhlaviesti kisattiin Tampereen Teiskon Kaanaan ilmailu- ja moottorikeskuksesta, kuten 1986. Toiminnot olivat nyt hiukan eri paikoissa, sillä keskus on laajentunut runsaassa 20 vuodessa. Lähdöt, vaihdot ja maali olivat karting-radalla. Maasto oli pääosin samaa kuin edellisellä kerralla. Huonoimmat osat puuttuivat ja tilalla oli uutta parempaa. Lähitienoo oli aika avointa pienehköin korkeuseroin, mutta kauempana oli pienipiirteistä ja vaativaa maastoa. Viestiä edeltävän viikon satoi ja ennen kuivat ojat tulvivat. Jos meni ojan poikki samasta kohtaa, mistä tuhannet edellisetkin, sai mutakylvyn. Kymmenen metriä sivusta pääsi märin tossuin.

Edellisen Jukolan edellä jotkut olivat pelotelleet kyläläisiä maanomistajia, että Jukola hävittää metsät ja sotkee paikat. Kun totuus tapahtuman jälkeen osoittautui aivan muuksi, samat maanomistajat toivottivat jukolaiset jälleen lämpimästi tervetulleiksi. Yhteistyö kylätoimikunnan kanssa oli taas läheistä ja molempia osapuolia hyödyttävää. Eikä pahaa sanaa kuultu uudenkaan Jukolan jälkeen.

Jukolan ylöspano oli juhlan mukaista. Järjestäjä oli panostanut visuaaliseen ilmeeseen ja mm. maalirakennelmien työmaakopit ja juhlalava olivat juhlakisan henkeen koristellut. Nostalgiaa oli käsiohjelmankin kannessa, jossa maaliin tuli lennokkaasti ensimmäisen Jukolan voittajajoukkueen, Helsingin Suunnistajien, ankkuri Eino Huuhka.

Kaukametsäläiset oli kutsunut paikalle kaikki I Jukolan elossa olevat osanottajat. Heitä oli 43. Puolet saattoi kutsua noudattaa. Nuorimmat olivat 80-, vanhimmat yli 90-vuotiaita.Heidän joukossaan oli ainoa voittajajoukkueen jäsen Erkki Kupiainen.

Ylen Radio Suomi valvoi taas Jukolan yön ja lähetti jatkuvasti tietoja viestien kulusta. Yle onnitteli 60-vuotista Jukolaa Topi Sorsakosken konsertilla juhlalavalta.

Harvinainen vieras, sade, kasteli yöllä muutaman tunnin ajan.

Kummassakin viestissä saavutettiin osanottoennätykset. Venloja ilmoittautui 971 ja jusseja 1454 joukkuetta eli yhteensä 14.062 kilpailijaa.

Jukola oli Kv. Olympiakomitean suojelukohde, ”Sports for all”. Perusteluissa mainittiin mm. että Jukola on tapahtuma, joka vuoden toisensa perään kerää ympäri maailmaa tuhannet lajin harrastelijat ja huiput samaan kilpailuun, järjestelyt perustuvat talkootyöhön jne. KOK:n presidentti Jacques Rogge tervehti Jukolan väkeä käsiohjelmassa.

Venlojen viesti

Kevään Tiomilan Tvåmilassa, joka käytiin poikkeuksellisesti Skånessa, 7 joukkuetta tuli maaliin minuutin sisällä. Stora Tuna oli vahvin, seuraavina Södertälje-Nykvarn (SNO), Bäkkelagets SK (NOR), Hellas, IFK Lidingö, Domnarvets GoIF ja OK Linne (muut SWE). Paras suomalaisjoukkue oli Paimion Rasti 8:ntena. Arviot Venlojen voittajasta olivat siten kovasti vieraspainotteisia.

Venlojen kisan kärjessä jonot olivat vähäisiä. Kiitosta saaneet hajonnat purivat, joutui suunnistamaan. Osuuspituudet olivat 7,0-7,1-5,6-8,2 km.

Ulkomaismerkeissä viesti alkoikin. Ensimmäisellä väliaikarastilla paras suomalaisseura oli 6. (Rastivarsat), mutta silläkin oli venäläinen viestinviejä. Sama tahti jatkui muillakin välirasteilla. Vaihdossa oli ensimmäisenä Järla IF:n Elin A. Skantze, joka ei nyt menettänyt johtoaan viimeisillä rasteilla harhailuun kuten Salossa. Hän oli vaihdossa 8 sekuntia ennen SNOn Maria Kleijnia ja 15 ennen Sundsvalls OKn Anna Qualea. Vielä tuli tiivis jono, jossa paras suomalaissuunnistaja oli 12. – Yvonne Gunell PIF (+1.02). Domnarvet vaihtoi 11:ntenä minuutin kärjestä. Huomattava on espanjalaisen Esther Gil-Brotonsin 14. sija (+1.10).

50. vaihtaja oli jäänyt kärjestä 5.12 ja 100. 11.42.

I osuuden vaihtoajat.

Toinen osuus

Ulkomainen komento jatkui toisellakin osuudella. Lidingön Annika Bilstam johti jo parilla minuutilla, mutta lopussa tuli pientä epätarkkuutta ja Domnarvetin Karolina A. Höjsgaard oli vaihdossa enää 10 sekuntia perässä. OK Tisarenin (SWE) Linda Takeen oli yli 3 minuuttia ja sitten seurasivat Fredrikstad SK (NOR), viidentenä Turun Suunnistajien (TuS) Bodil Holmström (+3.57) ja sitten OK Tyr (SWE), Halden ja Nydalen SK:t (NOR) sekä Västerås ja Kolmården OK:t (SWE). Toiseksi paras suomalaisjoukkue oli SK Pohjantähti, 12. (+8.44).

50. joukkue vaihtoi 15.43 kärjen jälkeen ja 100:nteen oli eroa jo 23.20.

Osuuden nopeimmat olivat talkootöittensä välissä puulaakijoukkueessa osuutensa kipaissut Liisa Anttila 47.40, Maja Alm Ulricehamns OK (+57) ja Höjsgaard (+1.35). Erot olivat huomattavat, sillä 50. jäi nopeimmalle tasan 10 minuuttia.

II osuuden väli- ja vaihtoajatOsuusajat

Kolmas osuus

Domnarvetin tsekki Eva Jurenikova ja Lidingön Emma Dahlstedt kulkivat samaa tahtia kolmisen kilometriä, mutta sitten Eva jätti Emman ja eroa oli vaihdossa 1.52. Kolmannen sijan haltija vaihteli. Viimeisellä 300 metrillä TuS:n nuori Tuulia Viberg ohitti metrillä Fredrikstadin ja vaihtoi kolmantena (+4.24). Minuutin heidän jälkeensä vaihtoivat Tyr ja Tisaren ja runsas 2 minuuttia heidän jälkeensä Halden, Linne ja Nydalen sekä 1,5 minuuttia heistä SNO ja Rodhen (+9.21). Toiseksi paras suomalaisjoukkue oli Rastikarhut, joka tuli 12:ntena Västeråsin kanssa (+10.17).

Nopeimmin osuuden kiersi Paimion Rastin latvialainen Inga Dambe 38.05, jolle Linnen Sofie Johansson hävisi 5 ja SNO:n ikinuori Katarina Borg (mm. Venla-voitto 1991) 43 sekuntia. 50. jäi voittajalle 6.53.

III osuuden väli- ja vaihtoajatOsuusajat

Ankkuriosuus

Domnarvetin toinen tsekki Dana Brozkova eteni varmasti turhia hötkyilemättä kuten selvässä johdossa tuleekin. Hän piti vaivatta kärkipaikan kaiken aikaa. Lidingön tanskalainen Signe Soes jäi puoleen väliin mennessä puolisen minuuttia lisää, mutta oli edelleen toisena. Sen jälkeen hänelle tuli vaikeuksia. Ero kasvoi ensin 5 minuuttiin ja sitten Nydalenin Marianne Andersen ohitti hänet ja tuli maaliin toisena 4,5 minuuttia Brozkovan jälkeen. Soes toi Lidingön kolmanneksi (+5.30) ja vähän hänen jälkeensä maaliviivan ylittivät Fredrikstad ja Linne. TuS:in Vroni König-Salmi koki vaikeuksia jo puolen välin jälkeen ja omintakeinen reitinvalinta lopussa teki sen, että Rastikarhujen Heli Jukkola toi joukkueensa maaliin kuudentena (+6.28), parhaana suomalaisena. TuS tuli seuraavana minuutin myöhemmin perässään Halden. SNO ja Paimion Rasti kymmenentenä olivat jääneet jo toistakymmentä minuuttia.

Kuten luonnollista, erot kasvoivat ankkuriosuudella. 50. oli maalissa 13.55 ja 100. 19.22 voittajan jälkeen.

Asikkalan Raikkaan Minna Kauppi oli osuuden nopein, 50.41, ja nosti joukkueensa sijalta 34 sijalle 11. Toiseksi nopein oli Rastikarhujen Jukkola (+1.01) ja seuraavaksi Nydalenin Andersen (+1.07). 50. jäi Kaupille 13.55. Tiomilan tulokset ulkomaalaisjoukkueiden vahvuudesta kertautuivat Jukolassa. Kilpailuun osallistui toistasataa ei-seurajoukkuetta. Niistä vauhdikkaimmin radat kiersi entisten huippuhiihtäjien joukkue SK – Mikä koodi (Annmari Viljanmaa, Marjut Rolig, Sirpa Riikola, Merja Kuusisto), joka oli 192.

Lopputulokset ja väliajat ,   Osuusajat

Jukolan viesti

Kevään Tiomilassa oli miehilläkin järjestäjien tavoittelema loppukiriratkaisu. Vahvimpia olivat norjalaiset Kristiansand ja Halden SK:t. Södertälje-Nykvarn oli 3. ja Rajamäen Rykmentti (RR) neljäs. Vehkalahden Veikoilla (VeVe) ja Vaajakosken Terällä (Terä) arveltiin olevan mahdollisuuksia em. kanssa tasapäiseen taistoon. Kalevan Rastin (KR) mahdollisuuksia heikensi kahden huipun sairastelu.

Osuuspituudet olivat 11,5 – 12,3 – 13,1 – 7,8 – 7,9 – 9.8 – 13,8 km.

Ensimmäinen osuus

Tanner tömisi ennätysjoukon kirmatessa maastoon eikä ruuhkalta viitoituksen kavennuttua ennen K-pistettä voinut välttyä. Mutta sitten oli metsässä hyvin tilaa.

Ulkomaisissa merkeissä Jukolan viestikin alkoi. Ruotsin vuoden tähti OK Hällenin Peter Öberg teki alussa pienen virheen, mutta tavoitti kärkijoukon ja kiristi aivan lopussa vielä 15 sekunnin eron IFK Lidingön britti Graham Gristwoodiin. Maajoukkueen valmentaja, jo ikämies, Janne Salmi näytti valmennettavilleen mallia ja vaihtoi kolmantena 2 minuuttia Öbergin jälkeen. 1,5 minuuttia hänen jälkeensä vaihtoi kärkiletkan ensimmäisenä liettualainen Igtisa ja sitten mm. Hiisirasti, SNO, Halden II, Valkeakosken Haka, Lynx (9./+3.39) jne. Mainittavia ovat myös Verttuun Namikan italialainen Giancarlo Simioni (10.) ja Täby OK:n (SWE) Nuorten Jukolan 2007 ratkaisija, vielä juniori Oskar Sjöberg (11./+3.41).

Suosikeilla ei alkanut mitenkään loistokkaasti: Kristiansand oli 109. (+12 min.), Halden ja VeVe 34-38 (+6-7 min.), RR 116. (+12.12), KR 81. (+10 min.). Terä oli sentään kärkiletkassa, 16. (+3.48). Suomalaisaloittajia oli 25:n joukossa 5 ja 50:n joukossa 10. Suomalaisjoukkueita oli tosin jokunen enemmän ulkomaisten viestinviejien johdosta.

 

I osuuden väli- ja vaihtoajat

Toinen osuus

Toisen osuuden alku mentiin vaihtojärjestyksessä. 7 km:n tienoilla Terä siirtyi kärkeen Lynx kannoillaan. Terän viestinviejällä alkoi askel painaa ja muutama heikompi väli aiheutti, että KR II:n Aaro Asikainen siirtyi kärkeen. Ihan lopussa Deltan Janne Heikka kiristi 12 miehen kärkiletkan keulaan runsaan minuutin Asikaisesta. Lynxin Aleksi Leskinen vaihtoi seuraavana ja sitten tulivat Pan-Kristianstad (Pan, SWE), Halden II, IFK Mora (SWE), Wing OK (NOR) jne. Seuraava suomalaisjoukkue oli Hiisirasti 11:ntenä (+1.41).

Suosikit paransivat asemiaan: Terä, SNO ja Halden olivat sijoilla 14 – 20 (+2,5-4,5 min.), VeVe 22. (+5.39), KR 29. (+9.01), mutta Kristiansand oli jäänyt jo 11.25 (52.). Osuuden nopein oli Deltan Heikka 1.22.20. Seuraavina olivat Tapio Haarlaa Helsingin Suunnistajat (+1.08) ja Vesa Mäkinen Angelniemen Ankkuri (+1.33).

II osuuden väli- ja vaihtoajatOsuusajat

Kolmas osuus

KR II pysyi kolmannella osuudella kärjessä viitisen kilometriä Deltan seuratessa runsaan minuutin päässä. Kaksi huonoa rastiväliä pudottivat joensuulaisten reservijoukkueen keulasta ja johtopaikan otti Deltan Leonid Novikov. Hän johti 8,7 km:n väliaikarastilla jo 3 minuutilla, mutta lopussa Lynxin Antti Parjanne ja Linnen Tomas Stenström lähenivät niin, että ero oli vaihdossa alle ½ minuuttia. Haldenin ykkönen nousi kovasti 4:nneksi (+1.32) heti perässään Wing ja parikymmentä sekuntia myöhemmin SNO ja VeVe. Pan tuli yksin (+2.25) ja siitä minuutin verran Haldenin ja Lidingön kakkosjoukkueet.

Terä oli 12. (+3.58), RR 21. (7.00), KR 26. (+8.54) ja Kristiansand 35. (+12.57).

Osuuden nopein oli Kangasala SK:n Petteri Laitinen 1.28.14, jolle NTNUIn Carl Kaas Waaler jäi 3 ja VeVen Janne Weckman 51 sekuntia.

III osuuden väli- ja vaihtoajatOsuusajat

Neljäs osuus

Neljännellä osuudella Linnellä, Lynxillä ja Deltalla oli hyvin samanlaiset hajonnat. Ne etenivät vuoroon johtaen. Deltalla oli lopussa pari eroavaa rastia, jotka tuottivat hiukan vaikeuksia. Ensimmäisenä vaihtoi Lynxin Ville Koponen ja Linnen Johan Höij toisena 15 sekuntia myöhemmin. VeVen Marko Närvä (+1.47) ohitti Deltan, joka tuli seuraavana (+2.14). SNO vaihtoi viidentenä (+2.58) ja sitten lähes minuuttia myöhemmin Turun Metsänkävijät (TuMe). Terä vaihtoi sijalla 7 (+4.39) ja Halden kahdeksantena (+5.10). Kärkiparia lukuun ottamatta joukkueet kulkivat aivan yksin.

KR oli 13. ja RR seuraavana (+7.50). Kristiansand jatkoi hidasta nousuaan ja oli 24. (11.56).

Markus Lindeqvist Paimion Rasti oli osuuden nopein, 47.02. Toinen oli TuMen Toni Louhisola (+1.43) ja kolmas Magnus Persson Tisaren (+2.03). Erot olivat huomattavan suuret ottaen huomioon osuuden pituuden. 50. aika oli 7.25 huonompi kuin nopeimmalla.

IV osuuden väli- ja vaihtoajatOsuusajat

Viides osuus

Lynxin Aapo Leskinen johti viidennellä osuudella kolmisen kilometriä. Sitten mentiin saman verran Linnen Mats Troengin johdolla samoja hajontoja. Kun Aapo käytti alle 200 metrin eri hajontavälillään ½ minuuttia ylimääräistä, Mats pääsi näkymättömiin ja lisäsi johtoaan niin, että sitä oli vaihdossa 1.07. VeVen Jonne Lehto oli jo jäänyt parista liki 3 minuuttia, mutta saavutti lopussa minuutin vaihtaen kolmantena. Halden, Delta ja TuMe kasautuivat lopussa ja tulivat muutaman metrin välein lähes 3,5 minuuttia Linnestä. Lidingö vaihtoi sijalla 7 (+6.36) pian jäljessään Mora ja Terä. SNO oli 10. (+7.02) KR:n seuraamana.

Haldenin Marius Bjugan oli osuuden nopein, 45,33. Holger Hott Kristiansand (+47) ja Fabian Hertner KR (SUI, +1.23) olivat seuraavina. Osuusajoissa 50. jäi nopeimmalle saman verran kuin edellisellä saman pituisella osuudellakin.

V osuuden väli- ja vaihtoajat Osuusajat

Kuudes osuus

Linnen Jan Troeng johti kolme ensimmäistä kilometriä, mutta sitten Lynxin Ryapolovin vauhti ja tarkkuus veivät hänet minuutin etumatkalle. Vaihdossa heidän eronsa oli 1.02. Haldenin Mattias Karlsson otti kärkeä kiinni pari minuuttia ja vaihtoi kolmantena metrin Troengin jäljessä. Delta tuli neljäntenä runsaan minuutin myöhemmin perässään VeVe ja TuMe (+2.30). Lidingö tuli seuraavana jo selvästi jääneenä (+5.09) ja minuutin sen jälkeen vaihtoi KR. MSParma ja Mora vaihtoivat vielä ennen Terää (+8.52).

Osuusnopeimmat olivat Mattias Karlsson Halden 58.29, Lidingön jo ikämies Fredrik Löwegren (+48) ja Lynxin Ryapolov (+1.08).

VI osuuden väli- ja vaihtoajat, osuusajat

Ankkuriosuus

Voittoon oli siten mahdollisuuksia 6 joukkueella. Niillä kaikilla oli maaottelutasoiset ankkurit. Lynxillä 10.000 m radalla alle ½ tunnin juossut Mårten Boström, Linnellä Mattias Millinger, Haldenilla Anders Nordberg, Deltalla MM-viestien 2006-2007 venäläinen voittaja Valentin Novikov, VeVellä 2006 Jukolan voittoisa ankkuri ja MM-hopeamitalisti 2007 Tero Föhr ja TuMella latvialainen Edgars Bertuks.

Ratkaisevaa olisi päivän kunto, halu voittaa ja ehkä onnellakin olisi jokin merkitys. Vain Föhrillä oli ennestään Jukolan voitto, joten sitä nälkää varmaan riitti.

Millinger tavoitti Boströmin kolmen kilometrin tienoilla. Föhrkin ohitti Boströmin ja sai 4 kmn vaiheilla Millingerin kiinni. Takaa tuli kovinta vauhtia Novikov, jonka kanssa Millinger ja Föhr kulkivat vähän matkaa. Sitten Novikov jätti heidät juoksemalla ja johti 11 kmn kohdalla jo minuutilla Millingeriä. Maalissa Novikovin etumatka toiseen oli 1,5 minuuttia. Millinger sai jo parinkymmenen sekunnin eron Föhriin, mutta tämä puristi ”iholle” viimeisellä rastilla. Loppukirissä Millingerillä oli enemmän voimia, joten Linne oli toinen ja VeVe kolmas. Lynx tuli neljäntenä (+2.03). Välillä jo alle minuutin kärjestä käynyt Halden tuli viidentenä (+2.42), KR kuudentena (+3.50) ja sitten jo enemmän jääneinä Terä (+9.14), TuMe (10.46), Mora (+12.12) ja kymmenentenä SNO (+12.26). Kristiansand ja RR päätyivät sijoille 12 ja 13.

Nopein ankkuri oli Deltan Novikov 1.19.50, jolle KR:n Thierry Gueorgiou jäi sekunnin ja VeVen Föhr 1.33.

Deltan Oskari Liukkonen on Hiidenkiertäjien v. 1987 Jukola-voittajan Juhan poika. He ovat neljäs Jukolan isä-poika voittajat.

Viestiin osallistui noin 270 ei-seurajoukkuetta. Niistä paras oli kickbike-aktiivien joukkue (179.). Lisääntyneet harrastajatasoiset yhdessä vaikean maaston kanssa aiheuttivat sen, että voittajan jo selvittyä varsin monella on matka vielä kesken. Voittajan tullessa maaliin esim. vain 120 joukkuetta oli lähtenyt ankkuriosuudelle ja 390 kuudennelle. Neljänneltä osuudelta oli tullut alle 800 joukkuetta ja kolmanneltakin puuttui vielä toistasataa. Koska kaikki halukkaat pääsevät etsimään rasteja, aamun yhteislähdössä oli saman verran lähtijöitä kuin illan päälähdössä. Ruuhkan helpottamiseksi on jatkossa kaksi aamun yhteislähtöä.

Lopputulokset ja väliajatOsuusajatRastiväliaika-analyysi

Tampere-Jukola 2008 logo

 

 

Perustiedot

Päivämäärä: 14.06.2008
Paikka: Tampere, Kaanaa
Järjestäjät: Tampereen Pyrintö, KOOVEE

Päätoimihenkilöt

Kilpailun johtaja: Erkki Eskelinen
Ratamestari: Jari Kymäläinen, Ilkka Kivisara (J), i Jouni Mähönen (V)
Kilpailunvalvoja: Arvo Kantola
Ratavalvoja: Antti Uotila (OrPo)

Sijainti

Näytä Jukolan viestit suuremmalla kartalla

Tulokset

Reittihärveli

Kuvia

DomnarvetsGoIF: Venla-voittajajoukkue ja Venlan kilpi. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Nydalens SK tuulettaa Venlojen viestin toista sijaa. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Deltan Leonid Novikov kolmannelle osuudelle. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Lynxin Antti Parjanne toi seuransa toisena vaihtoon kolmannelta osuudelta. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Domnarvets GoIFn Karolina A Höjsgaard toisena Venlojen toiselta osuudelta. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Jukolan viestin lippu. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.

Deltan voittajajoukkue ilman Leonid Novikovia. Mainoslippujen voimakas esilletuontiin tuli Mikkeli-Jukolassa rajoituksia. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Venlojen viestin lähtö. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Roman Ryapolov toi Lynxin kärjessä viimeiseen vaihtoon. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
IFK Lidingö SOKn Annika Billstam Venlojen toiseen vaihtoon johdossa. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.
Vroni König-Salmi TV-seurannassa viimeisen osuuden väliaikarastilla. Kuva: Tampere-Jukola 2008 kuvagalleria.