Lahti-Hollola Jukolassa kangasalalaisia sekä tekijöinä että osallistujina

Ennen Kangasala Jukolaa on vuorossa enää yksi Jukola, nyt 16.‒17.6. käytävä Lahti-Hollola Jukola.

Tämän vuoden Jukola järjestetään Hollolan lentokentällä, joka sijaitsee Kangasalta saapuessa valtatie 12 pohjoispuolella, viitisen kilometriä ennen Hollolan keskustaa.

Kangasala SK:n suunnistajia on Jukolassa mukana paitsi viestisuunnistajina myös talkoolaisina. Ensi vuoden Jukolan tekijät tutustuvat toimintoihin ja pääsevät harjoittelemaan tehtäväänsä talkoovuorolaisina. Yhteensä Hollolassa talkoilee noin viisikymmentä kangasalalaista, joilla on jo tiedossa oma vastuualueensa Kangasala Jukolassa.

Yhteensä Jukolan järjestämiseen tarvitaan mukaan noin 1500 talkoolaista. Kangasala Jukolan tekijäksi voi jo ilmoittautua kotisivulla Lyyti-järjestelmässä.

Vielä ennen varsinaista tapahtumaviikonloppua kangasalalaiset vierailevat keskiviikkona 13.6. järjestettävässä Jukolan kenraaliharjoituksessa. Muutama vastuuhenkilöistä jää paikan päälle rakennustalkoisiin ja oppia ammentamaan.

Tapahtumaviikonloppuna Kangasala Jukolalla on kilpailukeskuksessa oma teltta, jossa jaetaan esitteitä ja myydään harjoituskarttoja. Tervetuloa juttelemaan!

Osallistujaennätys rikkoontui

Lahti-Hollola Jukola ylittää aiempien Jukoloiden osallistujamäärät: aivan tavoiteltuun 20 000 suunnistajan haamurajaan ei päästy, mutta 19 235 osallistujaa on uusi ennätys.

‒ Kangasalan on hyvin mahdollista saavuttaa sama osallistujamäärä. Onhan sijaintimme aivan loistava, arvioi Kangasala Jukolan kilpailunjohtaja Harri Virta.

Kangasala SK on perinteisesti yksi Jukolan monijoukkueisimmista seuroista. Tänä vuonna SK:lla on lähtölistalla kahdeksan miesten ja kymmenen naisten joukkuetta. Miesten viestissä suunnistetaan seitsemän ja naisten viestissä neljä osuutta, eli yhteensä Kangasala SK:n joukkueissa on mukana 96 kilpailijaa.

Kangasalan ykkösjoukkueet kamppailevat onnistuessaan pääsystä 30 parhaan joukkoon. Naisten ykkösjoukkueessa viestiä vievät Hanna Sivén, Isabelle Feer, Iida Savolainen ja Evely Kaasiku. Miesten joukkueessa suunnistavat Kristo Heinmann, Jere Ahonen, Tuomo Istolahti, Jarkko Liuha, Santeri Sainio, Jaakko Istolahti ja Topias Tiainen.

Maastoltaan Lahti-Hollola Jukola on aivan erityislaatuinen: ylös ja alas aaltoileva suppien ja harjujen täyttämä maasto haastaa taitavimmatkin suunnistajat.

Osa kangasalalaisista jää Hollolan lentokentälle vielä viestiviikonlopun jälkeen purkutalkoisiin ja pakkaamaan Jukolan kiertävää kalustoa Kangasalle siirtoa varten. Kesäkuun jälkeen koko Jukola-väen huomio kääntyy vuodeksi Kangasalle.

 

Kuvassa Kangasala Jukolan toinen ratamestari Petteri Laitinen.