Yle Puheen välityksellä radiokuuntelijatkin pääsevät Jukolan tunnelmaan

Jukolan viestin radiolähetyksillä on pitkä historia. Ensimmäinen radiolähetys Jukolasta kuultiin vuonna 1976, kun viestiä vietiin Tammisaaren Spjutsbölen maastoissa. Legendaariset radioselostajat kuten Antero Viherkenttä, Pekka Oksala ja Hilla Blomberg ovat painuneet suomalaisten mieliin myös Jukolan viestin radiorasteilla kuiskailevina ääninä.

– Jukolan viesti on lähetysformaattina Yleisradion pitkäaikaisin lähetys. Läpi yön kuuluva lähetys on jo osa suomalaista radiohistoriaa, kertoo Yle Puheen kokenut selostaja Pertti Tapola, joka on tekemässä lähetystä myös Lahti-Hollola Jukolan viestistä.

– Historiassa on lyhyt ajanjakso, jolloin Jukolan viestistä tuli vain sellaisia pieniä tunnelma paloja pitkin yötä, mutta pian Yleisradiossa huomattiin, että heillä on oikeastaan velvollisuus välittää koko Jukolan yö kansakunnan kuultavaksi. Tämä tietysti lämmittää meitä tekijöitä suuresti, summaa Pertti Tapola tuntojaan. Tapolan ohella tämänvuotista lähetystä luotsaa kokenut suunnistusasiantuntija Seppo Väli-Klemelä.

Tämän vuoden lähetykseen saadaan mukaan uusi naisääni, kun paremmin suunnistajana tunnettu Maria Rantala pääsee ääneen radiorasteilla. Rantala on mm. voittanut Venlojen viestin Tampereen Pyrinnön väreissä Sulkavalla vuonna 2003.

– Olen enemmän kuin innoissani. Kun minua pyydettiin tehtävään, olin ensin hieman hämilläni, mutta kyllähän juuri maastossa pääsee parhaiten sisälle Jukolan syvimpään olemukseen ja toivottavasti samalla osaan jakaa nuo tunnelmat myös radion kuuntelijoille, pohtii Rantala. Tuttuun tapaan toisena maastoäänenä tullaan kuulemaan Johannes Oikarista.

Yle Puhe välittää tänäkin vuonna Venlojen ja Jukolan viestin koko kilpailun ajan kestävinä suorina lähetyksinä. Kisapaikalla lähetyksiä voi kuunnella taajuudella 90,5MHz.

 

Teksti: Terhi Sillanpää-Reitti