Vaihtopuomilla jännitys tiivistyy

Vaihtopuomin takaisella verryttelyalueella kiristetään kengännauhoja, käydään viimeisellä jännäpissalla, tarkistetaan kymmenettä kertaa emit-pisteestä, joko oma joukkue on käynyt seuraavassa väliajassa.

Puomilla on ajoittain tiivistä. Kartan saaneet suuntaavat keskittyneesti kohti K-pistettä. Verryttelijöitä risteilee sinne sun tänne. Viimeistään vaihtoalueella alkaa jännittää.

Olli Honkalehto (Otaniemen Jyllääjät) tuijottaa puoli yhden aikaan tiiviisti yleisörastikuvaa näyttävälle screenille. Hän odottaa joukkuueensa aloittajaa vaihtoon ensimmäiseltä osuudelta.

– Ihan hyvältä näyttää. Kohta pitäisi aloittajan tulla, Honkalehto odottaa. Honkalehto vaikuttaa keskittyneeltä, mutta vaihtoalueen tunnelmaa hän kuvailee hektiseksi.

– Pikkusen jännittää, mutta retkimeiningillä ollaan matkassa. En ole koskaan suunnistanut vastaavassa suppamaastossa.

Kuva: Kimmo Hirvonen

Sivummalla Juha Kylliäinen (Nordea Urheilu) korjailee nilkkateippauksia.
– Eka teippaus meni vähän pieleen, mutta onneksi aloittaja ei ole tulossa hetkeen metsästä, niin ehtii hyvin virittää teipit uusiksi.


Kylliäinen odottaa tiukkaa suunnistusrataa.
– Olen kuullut maaston vaativuudesta. Vähän jänskättää, miten rastit löytyy.


Millainen on tunnelma vaihtoalueella?
– Odottava.

Teksti: Outi Hytönen
Otsikkokuva: Tuomas Tuisku