Ilmoittaudu Lahti–Hollola Jukolan tekijäksi

IMG_7830

Tervetuloa tekemään Lahti–Hollola Jukolaa 2018! Suomen suurin aikuisliikuntatapahtuma ja maailman arvostetuin suunnistusviesti rakentuu 1.800 vapaaehtoisen toimitsijan talkootyöllä. Kisaviikonloppuna kilpailukeskuksessa vierailee noin 40.000–50.000 suunnistajaa ja kisavierasta yli 30 maasta. Urheijoiden ja yleisön yhteismäärä on yleensä suurimmillaan lauantaina iltapäivällä naisten Venlojen viestin aikana. Silloin kilpailukeskukseen odotetaan yli 30.000 kisavierasta.

Talkoolaisten tehtävät ovat monipuolisia eikä suurimpaan osaan niistä vaadita suunnistuskokemusta. Jokaisen osaamiselle löytyy käyttöä erilaisissa toimissa. Talkoolaisten tehtävät painottuvat kilpailuviikonloppuun 16.–17.6.2018. Tapahtuman suunnittelusta kiinnostuneille ja ahkerille talkoolaisille on tarjolla sopivia tehtäviä jo hyvissä ajoin ennen kilpailua ja etenkin kilpailua edeltävillä viikoilla rakentamisen ja sitten purkamisen parissa.

Yhteydenpidon helpottamiseksi ja vakuutusturvaa varten pyydämme talkoolaiseksi tulemista suunnittelevia ilmoittautumaan Lyyti-järjestelmään. Lyytiin annetut tiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä jaeta eteenpäin. Rekisteröityneet talkoolaiset kuuluvat Jukolan talkoovakuutuksen piiriin.

Ilmoittaudu tästä Lahti–Hollola Jukolan tekijäksi.

Juuri nyt etsimme osaajia ravintola- ja ohjelmatoimintojen suunnitteluun. Haluamme 70. Jukolan viestissä tarjota hyvää mieltä tuottavaa ohjelmaa ja tottakai paikallisesti värittyneitä ravintolapalveluja.
Jukolan Viesti on ainutlaatuinen elämys paitsi urheilijoille, myös sen mahdollistaville toimitsijoille. Yli 1 800 toimitsijan voimannäytteenä syntyy tekijöidensä näköinen Jukola. Tule mukaan rakentamaan yhteisöllisyyttä ja jättämään oma kädenjälkesi 70. Jukolaan sekä sen 20 000 suunnistajan muistoihin.

Yhteydenotot ja soittopyynnöt: talkoot.2018@jukola.com