Teltat löytävät paikkansa Kuusistossa

Telttapaikkojen merkintä aloitettiin elokuussa ja nyt syyskuun lopulla ollaan päästy yli puolenvälin. Kaikkiaan paikkoja tulee merkityksi yli 2000 kpl. Tavallista suuremmassa lukemassa on mukana majoitusteltat, tuulisuojat ja puolijoukkueteltat. Majoitustelttoja varten Männistöön, Kuusistoon, Pappilaan ja Impivaaraan merkitään 10x10m alue ja tuulisuojille 6x6m alue vaihtoalueen välittömään läheisyyteen.

Kuvassa talkooväki merkitsee majoitustelttojen paikkoja Kuusistossa. Kuten tunnettua, Aleksis Kiven metsäkuvauksista voi tehdä erilaisia havintoja. Siellähän on monipuolista puustoa kuten koivistoa, kuusistoa, hongistoa, männistöä. Esimerkiksi: ”Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston.” Tai muuan upea luvunalku Seitsemästä veljeksestä: ”Kevät oli tullut, kinokset olivat sulaneet, suojasti puhalteli tuuli, maa rupesi viheriöitsemään ja koivisto kävi lehteen.”

Ennen paikkojen merkintää alueilla on tehty paljon työtä metsän raivauksessa ja risujen keräyksessä. Majoitusalueet sijaitsevat hienossa kangasmetsässä ja lähellä kilpailukeskusta. Iloisia ja reippaita talkoolaisia on ollut mukana useita kymmeniä eivätkä syksyn sateetkaan ole talkoohenkeä lannistaneet. Syksyllä paikkavarausten sujuvaa varaamista varten mitatut ja numeroidut paikat odottavat puolestaan reippaita suunnistajia saapuvaksi kesäkuussa – siis jo reilun puolen vuoden kuluttua!

Helppoa on suunnistajan ja hänen huoltajansa sujahtaa hyvin merkitylle majoituspaikalle! Tervetuloa!

Lars & Sari Ojansuu