Syksy on hyvää aikaa Jukola-treeneille

Suunnistuskausi lähenee loppuaan, mutta iltarastit pyörivät täysillä vielä lokakuun puolelle asti.  Myös kilpailukalenterissa on jäljellä vielä monta koitosta.

Syksyinen raikas metsä onkin nautinnollinen ympäristö tehdä suunnistustreeniä, kun tavoitteena on osallistuminen Lahti-Hollola Jukolaan ensi kesäkuussa. Iltarastien ja kilpailujen lisäksi on syksyllä monilla seuroilla tarjolla yösuunnistusmahdollisuus iltarastiradoilla ja mm. Päijät-Hämeessä ja Kouvolassa pyörii erillinen viikottainen Yökuppi-tapahtumasarja.  Yösuunnistus on jännittävä oma lajinsa, mutta sopii kenelle tahansa kunhan on päässä hyvätehoinen otsalamppu ja hiven rohkeutta lähteä pimeään metsään.

Jos on asiaa Hollolan suuntaan, kannattaa muistaa myös Lahti-Hollola Jukolan harjoitusmaastot.  Niissä on valmiit radat ja rastiliput lokakuun loppuun asti – ja sitten jälleen ensi vuonna kevääntulosta riippuen – mahdollisesti huhtikuun alusta alkaen. Nyt tarjolla on myös Santaveräjän maasto, jonka suppamaasto on hyvin samankaltainen kuin Jukola-maasto Hälvälässä.

Syksyn suunnistustreeniterveisin,

 

Paavo Nikkari