SIPI KORKATTI: Juhlalavalle Jukolan perinteitä ja hyvää tuulta

Lahti–Hollola Jukolan juhlalavavastaava Sirpa “Sipi” Korkatti sanoo, että Jukolan ja Venlojen viestin 2018 juhlalavalla tullaan arvostamaan Jukolan perinteitä.

– Haluan samalla tehdä juhlalavasta tunnelmaa nostattavan hyvän tuulen paikan. Ja iltaa kohden tunnelma tiivistyy Jukola-bileiden tahtiin, hän suunnittelee.

Jukolan porukkaan Sipi löydettiin vuoden 2016 lopulla, mutta monelle urheiluihmiselle hän on tuttu aiemmista töistään urheilujärjestökentällä. Taustaa löytyy niin SLU:sta, Valosta kuin aluejärjestöistäkin urheilun kehittämisen ja kouluttamisen parista.

– Jukolan juhlalavaan verrattava tehtävä oli vuoden 2015 Gymnaestradan yhden ohjelmalavan vetäminen. Myös se oli kansainvälinen tapahtuma jossa ohjelmapuolella piti olla hypetystä mukana, hän kertoo.

Ottelujuonnoista hänellä on kokemusta aina lentopallon maaotteluja myöten.

Oman yrityksensä Sipilistin nimissä nykyään toimivan Sirpan repertuaariin kuuluu myös Hämeenlinnan Hiihtoseuran naisedustushiihtäjien “haltijakummina” toimiminen.

– Nimike kuulosta kivalta, kun se on hiihtäjien itsensä keksimä, sanoo Sipi naurahtaen.

Suunnistus on kuulunut hänen omiin nuoruusvuosiinsa ja myös hänen lapsilleen laji on tullut tutuksi suunnistuskoulussa. Urheilun kiehtovuutta hän selittää sen tarjoamalla yhteisöllisyydellä.

– Jukolan Viesti on yksi hienoimmista urheilutapahtumista ja ohjelmalavalla pääsen vaikuttamaan ihmisten viihtyvyyteen ja hyvään kävijäkokemukseen, hän perustelee liittymistään Lahti–Hollola Jukolan tekijöihin.

Jukolan valmisteluja tehdään tässä vaiheessa pienryhmissä. Osallistujamarkkinoinnin palaverissa Petäys Resortissa Hattulassa mietittiin muun muassa näkyvyyttä Lahden MM-hiihdoissa.

Jukolan valmisteluja tehdään tässä vaiheessa paljon valiokunnissa ja pienryhmissä. Osallistujamarkkinoinnin palaverissa Petäys Resortissa Hattulassa mietittiin muun muassa, miten Lahti–Hollola Jukola näkyy Lahden MM-hiihdoissa.

Sipi kävi tapaamassa Lahti–Hollola Jukolan tekijöitä osallistujamarkkinoinnin ryhmän kokouksessa Hattulan Petäyksessä maanantaina.

– Huomaa, että osa porukasta on tehnyt töitä asian parissa jo pitkään. Oma tehtäväni ei vaadi aivan yhtä pitkää valmistelua mutta kyllä jo tässä vaiheessa mietitään eri ohjelmaosioita, hän kertoi.

Paavo Nikkarin johtama osallistujamarkkinoinnin ryhmä vahvistettuna muutamalla viestinnän tekijällä vietti päivän miettien muun muassa viimeisiä hienosäätöjä Lahti–Hollola Jukolan näkyvyyteen Lahden MM-hiihtojen yhteydessä.

Ja tietysti muutenkin sitä, miten suunnistuksesta ja Jukolan Viestistä saataisiin positiivinen haaste yhä useammalle liikunnan harrastajalle. Tulevan tapahtuman järjestelyissä mukana olevan Panssariprikaatin johtoa ja Jukola-yhteysihmisiä kävi myös kertomassa kuulumisiaan.

Tutustu Sirpaan lisää:

www.sipilisti.fi

Twitter: @SipiKoo