NÄKYVYYS: Jukolan Viesti on iso mahdollisuus koko alueelle

Jukolan Viesti on sekä Suomen suurin aikusliikuntatapahtuma että kansallista ja kansainvälistä mediaa kiinnostava kilpaurheilutapahtuma. Tv:n ja muiden medioiden läsnäolo tuo erityisesti kisapaikkakunta Hollolalle luultavasti koko kuluvan vuosikymmenen aikana suurimman näkyvyyden.

Kiinnostusta väreilee ilmassa jo nyt. Käynnissä olevan Hollolan Keskiaikatapahtuman aikaan YLE Radio Lahti jututti muutamaa Lahti–Hollola -Jukolan keskeisistä vastuunkantajista ja samalla tapahtuman oma verkkotoimitus kävi tietysti päivittämässä ajankohtaiset kuulumiset.

Kilpailunjohtaja Jorma Aherto (yläkuva) sanoi, että Juhla-Jukolaa tehdään vahvalla kokemuksella: Jukola järjestetään Hollolassa nyt kolmatta kertaa ja Lahden Suunnistajat on Jukolan järjestelyissä mukana jo peräti viidettä kertaa.

Kenttä- ja huoltopäällikkö Ismo Ojala kertoi, että monet tapahtuman hankinnoista ovat parhaillaan tarjouspyyntövaiheessa. Kilpailunjohtaja Aherto vakuutti, että hankinnoissa pyritään aina kun mahdollista ottamaan huomioon myös paikalliset ja lähialueen yritykset. Yhteistyökumppaneille tapahtuma taas tuo näkyvyyttä, jota muualta ei samalla rahalla ole mahdollista saavuttaa.

– Kilpailukeskuksen suunnitelmien osalta olemme hyvässä vaiheessa, joidenkin asioiden osalta on vielä eri toteutusvaihtoehtoja, kertoo Ismo Ojala.

Kilpailunjohtaja Jorma Aherto, Jukolan viestin ratamestari Juhani Jaskari, kenttäpäällikkö Ismo Ojala ja Lahden Suunnistajien puheenjohtaja Tapio Irri kävivät perjantaina Hälvälässä taas yhdessä suunnittelutuokiossa.

Kilpailunjohtaja Jorma Aherto, Jukolan viestin ratamestari Juhani Jaskari, kenttäpäällikkö Ismo Ojala ja Lahden Suunnistajien puheenjohtaja Tapio Irri kävivät perjantaina Hälvälässä taas yhdessä suunnittelutuokiossa.

Pääosa kilpailukeskuksen vaatimista hakkuista on jo esimerkiksi tehty ja samoin noin puolet vaadittavista kanervikoiden niitoista.

– Tiedot vielä mahdollisesti tarvittavista lisähakkuista on määrä toimittaa Metsähallitukselle loppukesästä tai alkusyksystä.

Jukola tehdään talkoilla. Henkilöstöpäällikkö ja kilpailun varajohtaja Esko Saari sanoo, että kokemus paitsi edellisistä Jukoloista, myös Finlandia-hiidon järjestelyistä auttaa; perinnettä urheilutapahtumien tekemisestä löytyy.

– Finlandia-hiihdon tekemiseen vaaditaan 600 talkoolaista ja se on ollut helppoa löytää. Ja Jukolan viestin vaatima 1.800 henkilöä löytyy myös, erona Finlandiaan on muun muassa se, että Jukolaa tekemään tullaan eri puolilta Suomea, Saari sanoo.

Ydinjoukko, eli runsaat sata henkilöä on jo koossa. Vastuutehtäviin kaivataan vielä ihmisiä niin ravintolatoiminnan päävastuulliseksi kuin ulkopuolisen ohjelman tuottajaksi. Näihin tehtäviin haluavat voivat olla yhteydessä suoraan kilpailun johtoon. Muun talkooväen osalta rekrytointi käynnistyy elo–syyskuussa 2016 Lahti–Hollola -Jukolan verkkosivuilla Lyyti-järjestelmän kautta.

Esko Saari kertoi olevansa luottavainen talkoolaisten löytymisen suhteen.

Esko Saari kertoi olevansa luottavainen talkoolaisten löytymisen suhteen.

Koejuoksut kisamaastoissa ovat Jukolan Viestin ratamestari Juhani Jaskarin mukaan jo alkaneet vanhojen karttojen pohjalta tehdyillä radoilla.

– Uuden kartan teko on parhaillaan käynnissä ja odotamme saavamme sen käyttöön lokakuun alkuun mennessä. Ratojen osalta olemme etupainotteisesti liikkeellä, kertoo Jaskari.

Lahden Suunnistajien puheenjohtaja Tapio Irri vaikutti myös tyytyväiseltä järjestelyjen etenemiseen.

– Järjestävissä seuroissa on yhteensä noin 1.500 jäsentä ja uskomme vahvasti myös naapuriseurojen apuun, Irri toteaa.

Hän muistuttaa, että myös tapahtuman mahdollinen tuotto jää hyödyttämään järjestäjäpaikkakuntia.

– Mahdollinen taloudellinen tulos menee seurojen nuorisotoiminnan tukemiseen.

Lahti–Hollola Jukolaa lukuina

  • 8. Jukolan viesti Päijät-Hämeessä
  • 3. Jukolan viesti Hollolan Hälvälässä
  • 5. Jukolan viesti jossa LS-37 järjestäjänä
  • 70. Jukolan viesti ja 41. Venlojen viesti
  • tavoitteena noin 20.000 suunnistajaa eli osallistujaennätys
  • noin 12 tuntia suoraa tv-lähetystä
  • rahaa liikkuu talousalueella 5–7 miljoonaa euroa