KisaTike on Jukolan turvallisuuden hermokeskus

Lahti-Hollola Jukolan turvallisuuden yhteispelistä vastaa kisakeskuksessa sijaitseva KisaTike. ”Jos ihmisiä, omaisuutta, järjestystä tai luontoa vaarantuu, pitää siitä saada tieto turvallisuuden tekijöille nopeasti ja oikein. Tiken tehtävänä on koota tiedot ikävistä tapahtumista ja uhkista, ja järjestää ensiapua, sammutusta, järjestyksenvalvontaa, liikenteenohjausta ja niin edelleen tarpeen mukaan oikealle paikalle”, kuvailee KisaTiken roolia sen päällikkö Harri Koponen.

Malli tilannekeskukseen tulee puolustusvoimilta. Lahti-Hollola Jukolan KisaTikestä vastaavatkin puolustusvoimien koulutetut reserviläiset. Tiken lisäksi Jukolassa toimii myös Helpdesk, josta voi saada apua ja neuvoja arkisempiin pulmiin kisa-alueella.

KisaTike päivystää koko kisaviikonlopun ajan, perjantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Talkoolaisia siellä työskentelee vuoroissa vajaa kymmenen.

Sähköisen allekirjoituksen johtajana Vismassa työskentelevä Koponen on itse harrastanut suunnistusta vuosia sitten ja viimeisin Jukola-kokemus on lähes 30 vuoden takaa Juvalta. Nyttemmin vapaa-ajan vievät maanpuolustustoiminta ja kuntoliikunta.