Kuva: Tytti Kirvesmies.
Huippu-urheiluun innostavan asenteen mukana tulee pakettidiilinä lähes poikkeuksetta myös aimo ripaus kunnianhimoa, sillä sitähän huipulle pääsemiseen lajissa kuin lajissa tarvitaan. Kunnianhimo on sinänsä jännä juttu, että sitä on vaikea hallita ja koordinoida vain yhteen asiaan eli siihen urheiluun. Moni tuntemani urheilija ja erityisesti valtaosa suunnistajista kun haluaisi menestyä myös opiskeluissa, työelämässä, muissa harrastuksissa, parisuhteessa, perhe-elämässä ja ihan noin vaatimattomasti kaikessa. Sama ilmiö ”suorittamisesta” ja roolien moninaisuudesta on voimissaan nykyään ihan kaikkien ihmisten elämässä – oli kyseessä suunnistukseen peilaten sitten huippusuunnistaja tai satunnainen iltarastikävijä. Pohdin seuraavassa urheilu-opiskelu-työelämä –yhtälöä huippusuunnistajan näkökulmasta, mutta teemaan voi varmasti sopeutua moni kuntoilijakin.
Heti ensi alkuun on todettava, että kaikessa yllä luetellussa ei voi kukaan olla paras. Omista ja lähipiirin kokemuksista viisastuneena olen todennut, että tätä voi toki yrittää, mutta en suosittele sitä kenellekään. Suunnistus on huipputasolla niin vaativaa, että täysipäiväinen opiskelu vitosen keskiarvolla, loistelias työnteko rahan saamiseksi iltaisin ja lomilla, sekä laadukas harjoittelu läpi vuoden on itsessään absurdi yhtälö. Toisaalta mitään kolmesta ei oikein voi pudottaa poiskaan: töistä tarvitaan rahaa elämiseen ja leireilyyn, opiskelulla turvataan tulevaisuutta ja urheilu on se juttu.
Mielestäni yhtälön ratkaisuun on kolme vaihtoehtoa. Ensimmäinen näistä on priorisointi. Kolmikosta urheilu-opiskelu-työnteko on valittava yksi johon satsaa ja muut on suoritettava sieltä mistä aita on matalin. Jos valinta osuu urheiluun, ajatellaan kaikkea huippu-urheilija linssien läpi. Tällöin opiskeluala, -kaupunki ja -tahti on valittava niin, että urheilu ei kärsi. Samoin työnteko on ajoitettava aikoihin, jolloin harjoittelu ei siitä kärsi tai parempana vaihtoehtona rahoitus on hankittava muualta: esimerkiksi vanhemmilta, seuralta, liitolta, sponsoreilta tai pankilta opintolainan avulla. Jos ykkösprioriteetiksi nousee jokin muu kuin urheilu, on hyväksyttävä se, että urheilussa ei sitten voi olla paras.
Kuva: Tytti Kirvesmies. VJ Sportilla työskentelevä Tytti (oikealla) Tvåmilassa yhdessä naisten voittajajoukkue OK Pan Århusin kanssa.
Toinen ratkaisu yhtälöön on keskinkertaisuuden hyväksyminen. Kaikessa ei voi olla paras, mutta hyvä voi olla, jos jaksaa nähdä sen eteen töitä ja oppii hallitsemaan kokonaisuutta. Hyvään tähtääminen kaikessa kolmessa vaatii hyvää makrosuunnittelua ja erinomaista mikropriorisointia. Myös hyvä itsetuntemus sekä kokemus kaaoksen hallinnasta tulee tarpeeseen. On ymmärrettävä minä päivänä treenata kahdesti, milloin levätä, milloin stressata opiskeluhommista ja milloin hakata rahaa. Keskinkertaisuuden hyväksymisestä voi pienin muutoksin siirtyä ensimmäiseen esittelemääni vaihtoehtoon eli priorisointiin, ja sitä kautta nousta tavoittelemaan parhaan titteliä vaikkapa urheilupiireissä. Jos siis on vielä hieman epävarma mihin kolmikosta laittaa ”all-in”, niin opettelemalla ensin oman elämän kokonaisuuden hallintaa, voi jokin kolmesta nousta muita tärkeämmäksi. Keskittymällä urheiluun ja vähentämällä muuta stressiä, voi kehitys olla nopeaakin. Tämän takia mielestäni kenenkään nuoren urheilijan nimen päälle ei tulisi vetää rukseja liian varhain, jos henkilö hakeutuu opiskelemaan ja haluaa tehdä jopa kesätöitä, sillä siirtymä voi olla mahdollinen vielä myöhemmin. Tästä on olemassa monta esimerkkiä niin suunnistusmaailmasta kuin muualtakin, yhtenä esimerkkinä hiihtäjä Laura Mononen, joka on ehtinyt opiskella itsensä kemian maisteriksi ennen hiihdon priorisointia.
Kolmas vaihtoehto yhtälön ratkaisemiseksi on yhden tekijän pois pudottaminen, mutta parhaaseen pyrkiminen ihan vaan kahdessakin asiassa on vähintäänkin haastavaa, joten pientä priorisointia kaivataan jälleen.
Helppoa ei yhtälön ratkaiseminen kunnianhimoisille urheilijoille ole. Jos siis kuulet urheilijoita käsitteleviä uutisia vammakierteistä, henkisestä väsymyksestä, urheilu-uran uran jälkeisestä tyhjyydestä, motivaatio-ongelmista, rahapulasta tai lopettamispäätöksistä, ovat ne kaikki lopulta harmittavuudessaan aika ymmärrettäviä. Näiden uutisten välttämisessä kyse on siis valinnoista, joista kaikki ovat mielestäni yhtä arvostettavia. On rohkeaa satsata suunnistukseen satasella. Yhtä lailla on kuitenkin rohkeaa jakaa huomiotaan useampiin asioihin. Mitä minä henkilökohtaisesti toivon on se, että nämä ratkaisut tehtäisi tietoisesti edut ja haitat tunnistaen. Väitän, että jos näin tapahtuisi, liikkuisi keskuudessamme nykyistä itsevarmempia, pirteämpiä ja tyytyväisiä ihmisiä.
Hyviä valintoja ja loistavia lenkkejä toivottaen,
Tytti Kirvesmies
Tampereeen Pyrinnön suunnistaja. Urheilu-opiskelu-työelämä –yhtälöä käytännössä testaava kestävyysurheilufriikki, joka syttyy suunnistuksesta, markkinoinnista ja kaikesta muusta haastavasta. Tulevaisuuden tavoitteina muun muassa priorisoinnin opettelu, kauppatieteen maisterin paperit, suunnistusflown saavuttaminen, märkäpuvun ostaminen ja maailmanympärysmatka.
Twitterja Instagram: @tyttiki, tyttikirvesmies.com