Louna-Jukola lähestyy – vaivaiset 150 päivää edessä H-hetkeen! Se on juuri sopiva aika myös itsensä haastavalle kuntoilijalle virittää fyysinen ja taidollinen kapasiteettinsa Jukolaan nähden optimiinsa. Nyt tutustumme yhteen innokkaaseen harrastajaan, jonka kesän päätavoite on ollut jo pitkään selvillä.
Sporttaillaan-blogin pitäjä Hanna Taimén valmistautuu Louna-Jukolaan. Hän on 27-vuotias himoliikkuja pääkaupunkiseudulta, jolle kestävyysjuoksu on tuttua jo pitkältä ajalta. Suunnistuksen pariin hän on kuitenkin löytänyt vasta pari vuotta sitten. Viime vuonna hän oli ensimmäistä kertaa mukana Venlojen viestissä Kuopio-Jukolassa.
Hanna kertoo harrastaneensa juniorina jalkapalloa ja salibandyä – jälkimmäisestä on saavutuksena muun muassa ikäluokan Suomen mestaruus. Pallopelien jäätyä hän löysi kestävyyslajit: maratoneja on juostu niin kadulla kuin polullakin, ja triathlonkin on tuttua.
Loppukesällä 2012 ystävä pyysi Hannaa mukaansa hakemaan kiintorasteja Nuuksion metsistä. Seuraavana kesänä ystävykset uskaltautuivat kiintorastien lisäksi kuntorasteille. Keväällä 2014 suunnistuskärpänen puraisi tosissaan kun ystävykset osallistuivat Helsingin Suunnistajien Venlakouluun. Erään teoriatunnin jälkeen kysyttiin onko joku vielä ilman viestijoukkuetta tulossa olleeseen Kuopio-Jukolaan. Neljä kättä nousi ja näin syntyi viestiin ensikertalaisten joukkue: mukaan tulivat Hanna ja hänen ystävänsä sekä kaksi uutta tuttavuutta.
Hannan oli tarkoitus juosta Kuopiossa ankkuriosuus. Jukolaa edeltävällä viikolla Hanna kuitenkin sairastui flunssaan, ja koko kisaan lähtö näytti epävarmalta. Hanna onneksi toipui sen verran että pääsi mukaan, mutta neljäs eli viestin pisin osuus vaihtui toiseen osuuteen.
Jukolan viesti oli urheilutapahtumana yksi parhaista, missä Hanna on ollut mukana. Mieleen jäi erityisesti leiriytyminen, miesten viestin seuraaminen kesäyössä ja valtava joukko ihmisiä, joita suunnistus yhdistää. Oma suorituskin Venlojen viestissä meni mukavasti. Yllättävintä oli, että suunnistus onkin joukkuelaji. Suunnistajia oli metsässä melkoisesti, ja rastikoodeja huudeltiin, jotta löydettiin samalle rastille suuntaavat kanssakisaajat. Yksin ei siis todellakaan tarvinnut edetä!
Louna-Jukolaan Hanna haluaa ehdottomasti mukaan. Kisa käydään hänen kotinurkillaan, sillä hän on kotoisin Paimion läheltä Kaarinasta. Joukkueen kokoonpano ei ole vielä varmistunut, mutta ainakin Venloihin Hanna on lähdössä. Toiveena olisi päästä nyt juoksemaan se ankkuriosuus – tai sitten mukaan itse Jukolan yöhön. Hanna kertoo kokeilleensa yösuunnistusta tähän mennessä vain kerran, mutta olevansa sen verran yllytyshullu, että jos joku kysyy, hän lähtisi kyllä yön pimeimmällekin osuudelle.
Osallistumista vielä pohtivia ensikertalaisia Hanna haluaa rohkaista mukaan. Venlojen ja Jukolan viestit ovat siitä kummallisia suunnistuskilpailuja, että väkeä on metsässä valtavasti. Yksin ei siis tarvitse jäädä. Tunnelma on iloinen, reilu ja avulias paitsi metsässä myös kilpailukeskuksessa – ennen omaa lähtöä ja maaliintulon jälkeen kannattaa reippaasti kysyä miten toimitaan, apua saa kyllä. Hannan kokemuksen mukaan Jukolaan voi lähteä, jos pärjää kuntorasteilla. Taidoistaan epävarmoille taas järjestetään monissa kaupungeissa vielä tulevana keväänä suunnistuskouluja, joista voi hakea oppia ja varmuutta suunnistukseen.
Nyt talvella Hannan suunnistusharrastus on pääosin tauolla. Muutaman kerran hän käy talvirasteilla Turun seudulla ja korttelirasteilla pääkaupunkiseudulla. Kevään tullen metsä kutsuu taas useammin.
Viime kesänä Hanna kirjoitti blogissaan, että suunnistuspäivä on viikon kivoin päivä. Miksi näin? Hanna vastaa, että ”suunnistus on mahtava urheilulaji, koska siinä yhdistyy fyysinen rasitus ja vaativa aivotyö. Siinä menossa kaikki muu unohtuu – suunnistus on todellinen irtiotto muusta, aivojen tuuletusta ja parasta mahdollista stressinhoitoa. Kun lähtee suunnistamaan, koskaan ei tiedä mitä on tulossa. Rastin löytäminen antaa joka kerta onnistumisen riemua.”
Hanna lisää, että aloittelijalle suunnistus on palkitseva laji, koska kehitys on nopeaa ja taidot kehittyvät huomattavasti joka kerralla. Naurahtaen Hanna vielä toteaa, että jotain ihmeellistä siinä suunnistuksessa täytyy olla, koska innostus on tarttunut moneen kaveriin ja jopa avomieheenkin – tuntuu että kaikki haluavat nyt mukaan suunnistamaan!
