Louna-Jukola näkyy Ylen kanavilla

Suunnistuksen vuotuinen suurtapahtuma Jukolan viesti pysyy lähivuodet Ylen kanavilla, sillä Yle, Suunnistusliitto ja Jukola-järjestäjät ovat sopineet Jukolan viestin televisioinnista vuosille 2014-16, jolloin Jukolan viestit järjestetään Kuopiossa, Paimiossa ja Lappeenrannassa.

Yle on televisioinut Jukolan viestin tapahtumat läpi yön lähetyksinä vuodesta 2010 lähtien, jolloin Kytäjä-Jukola kilpailtiin Hyvinkäällä.

Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki pitää Jukolan televisioinnin jatkumoa tärkeänä.

– Jukolan viestihän ei ole pelkästään huippu-urheilutapahtuma, vaan myös kulttuuritapahtuma, jonka tunnelman välittyminen Ylen kautta koko Suomen kansan nähtäville on erittäin hienoa. Suunnistuksen kannalta Jukolan monivuotinen tv-sopimus on sikäli tärkeä, että näin varmistamme lajimme päätapahtuman näkyvyyden myös MM-kotikisojen 2013 jälkeen.

Vuoden 2015 Louna-Jukolan kilpailunjohtaja Janne Virtanen on niin ikään mielissään Jukolan Viestin TV-sopimuksen aikaisesta varmistumisesta. Samassa yhteydessä vahvistettiin myös vuoden 2013 suunnistuksen TV-paketti, joka käsittää Jukolan lisäksi MM-kisat, kotimaisen Huippuliigan sekä maailmancupiin kuuluvan Nordic Tourin viisi osakilpailua.

– Järjestäjien kannalta erinomainen asia, että Louna-Jukola lähetetään suorana YLE:n kanavilla. Saamme täten valtakunnan verkkoon yli 12 tuntia suoraa lähetystä Turun seudulta. Mikä hienointa, myös kaksi ensi kauden alueellista merkkitapahtumaa tullaan televisioimaan, eli Paimiossa suunnistettava Finnspring huhtikuussa ja maailmancup-kilpailut Turussa ja Kaarinassa kesäkuun alussa. Näin Louna-Jukolan yhdessä järjestävät seurat saavat kullanarvoista rutiinia TV-tuotannon haasteisiin ja varsinaissuomalainen suunnistus näkyy ja kuuluu vahvasti jo vuonna 2013 sekä Suomessa, että muissa Pohjoismaissa.

Lisätiedot:

kilpailunjohtaja Janne Virtanen Paimion Rasti, puh. 040 583 6950
varajohtaja Erkki Haavisto Turun Suunnistajat, puh. 0500 540 032
viestintävaliokunnan pj. Janne Salmi Turun Suunnistajat, puh. 040 652 7490

« Takaisin

Osuusisännät

Osuusisännät

Pääyhteistyökumppani

Isäntäkaupungit

Taustayhteisöt

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit