Kotimatkalle uusin eväin

Jämsäläisillä oli päivän jälkeen hymy herkässä – vuosia kestänyt projekti sai heidän osaltaan nyt päätöksensä. Jämsäläisten kokemukset tulivat tarpeeseen erityisesti Kuopio-Jukolan ja Louna-Jukolan väelle.

Tulevat järjestäjät pohtivat vielä poistuessaankin, mitä kaikkea tulevat kuukaudet ja vuodet tuovat tulessaan. Ainakin kiirettä ja noin miljoona valmisteltavaa asiaa.

Ennen kotimatkalle lähtöä Louna-Jukolan järjestäjiä kokoontui vielä ryhmäkuvaan.

– Tässä ei sitten liikaa hymyillä, totesi vuoden 2015 Jukolan viestintäpäällikkö Janne Salmi.

Louna-Jukola 2015 järjestelykoneistoa yhteispotretissa ennen kotimatkan alkamista.

Louna-Jukola 2015 järjestelykoneistoa yhteispotretissa ennen kotimatkan alkamista.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti