Vesitasolla kisakeskuksen ylle

Harri Mönkkönen on tutkinut kotikylänsä Rytökylän metsiä pikkupojasta lähtien maan tasalta, aikuisena myös ilmasta.

Harri Mönkkönen on tutkinut kotikylänsä Rytökylän metsiä pikkupojasta lähtien maan tasalta, aikuisena myös ilmasta.

Harri Mönkkönen on tuntenut Rytökylän metsät kuin omat taskunsa jo pojankoltiaisesta. Melkein kaikki Mönkkösen maat ovat tavalla tai toisella Kuopio-Jukolan käytössä: teltta-alueena, parkkipaikkana jne.

Lisäksi Mönkkösellä on poikkeuksellinen näkökulma maihinsa ja lähiseutuun: lintuperspektiivi. Lennonopettajana ja vesitaksilentäjänä hän seurannut kisakeskuksen rakentumista yläilmoista.

– Nyt kun telttoja ja rakennuksia on alkanut tulla, näkymät ovat todella muuttuneet ja Kuopio-Jukolan kisakeskus näyttää pikkukaupungilta, Mönkkönen sanoo.

Maanomistajaa kymmenien tuhansien jalkojen jäljet eivät pelota.

– Olen ollut muutamana vuonna katsomassa Jukolaa ja palaute aiemmilta maanomistajilta on ollut hyvää. Toki esimerkiksi pellot pitää uudistaa tämän jälkeen. Mielenkiinnolla olen katsellut säätutkaa, järjestäjien puolesta vähän jännittää.

Pienlentokoneen lentäjän on osattava suunnistaa ilmassa, aina.

– On vanhempia koneita, joissa ei ole lainkaan navigointilaitteita, vaan lennetään periaatteella kartta, kompassi ja katse, Mönkkönen sanoo. – Uudemmissa on autopilotti, johon syötetään koordinaatit, ja kone ohjaa. Mutta aina on oltava kartat mukana siltä varalta, että järjestelmä pettää.

Lentäjäkoulutuksessa opetellaan ensin perusteellisesti kartta- ja kompassimenetelmä ja vasta kun se hallitaan, aletaan käyttää apuvälineitä.

– Lentosuunnitelmat ja reitit lasketaan käsin. Kartta, plotteri eli viivoitin ja kakkara eli laskutikku, niillä on osattava pärjätä.

Mutta onko maanpinnalla helpompi suunnistaa, kun seutu on tuttua ylhäältä päin?

– Lintuperspektiivistä ei itse asiassa ole hyötyä maastossa suunnistamisessa, Mönkkönen sanoo. – Kaikki näyttää niin erilaiselta, se on aivan oma maailmansa.

Kuopio-Jukolaa voi katsella myös ilmasta, vesilentotaksien kyydistä. Lentotaksit nousevat yleisölennätyksiin sekä Kuopion että Vehmersalmen satamista.
Lisätietoja vesilentotakseista Kuopio-Jukolan aikana http://www.vesilentotaxi.fi/fi/Ohjelma.html

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti