Kilpailukeskuksessa hurisee yli 300 tietokonetta

ITC-päällikkö Ari Hyyryläinen (vas) koneittensa keskellä. Juhani Jetsonen tuli leimojen tarkistukseen.

ICT-päällikkö Ari Hyyryläinen (vas) koneittensa keskellä. Juhani Jetsonen tuli leimojen tarkistukseen.

Kuopio-Jukolan läpiviemiseen tarvitaan iso kasa tietotekniikka ja paljon ihmisiä, jotka osaavat sitä käyttää.

ICT-päällikkö Ari Hyyryläinen kertoo, että organisaatiollamme on lainassa 115 tietokonetta ja sen luvun päälle tulee vielä toimitsijoiden omat koneet, joiden lukumäärää ei ole kukaan edes kirjannut ylös. Lisäksi kisoja seuraamaan tuleva media ja selostajat tuovat mukanaan pari sataa konetta, joten bitit liikkuvat moneen suuntaan viikonlopun aikana. Mediakeskukseen tarvitaan valmiudet satojen uutisten ja kuvien yhtäaikaiseen lähettämiseen.

– Tulospalvelu vaatii 73 tietokonetta ja 150 toimitsijaa, jotta kaikki toimii nopeasti ja luotettavasti, sanoo Hyyryläinen,
– Ohjelmoitavia kytkimiä tarvitaan 17 kappaletta  – ja maastoon on vedetty Puolustusvoimien avulla kaapeliakin lähes 50 km.

– Työn ja tarvittavan kaluston määrä on hirveä, hän jatkaa.

– Onneksi Savonia-ammattikorkekoulu on hyvä yhteistyökumppanimme, jolta saimme lainaksi 104 tietokonetta ja tukuttain oheislaitteita!

Tänään koko tulospalvelukoneisto oli käynnissä, kun ratatiedostoja testattiin oikeita leimasimia käyttäen. Toimitsijat leimasivat ratoja koodien mukaan oikeassa järjestyksessä ja kiikuttivat emitit tarkistettavaksi tulospalveluun. Kaikki näytti toimivan hyvin!

Leimasulkeisissa Juhani Jetsonen.

Leimasulkeisissa pääratamestari Juhani Jetsonen.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti