Jukolan sanoma koskettaa

Kolme kertaa joukkueensa ankkurina Jukolan viestiin voittoon juossut Janne Salmi tietää, miten viestin sanoman lukeminen miestä liikuttaa.

Kolme kertaa joukkueensa ankkurina Jukolan viestiin voittoon juossut Janne Salmi tietää, miten viestin sanoman lukeminen miestä liikuttaa.

Janne Salmi on juossut kolme kertaa ankkurina maaliin Jukolan viestin voittajana – ja päässyt lukemaan Jukolan viestin sanoman.

– Se on yksi elämän tähtihetkiä, Ylen kommentaattorina Kuopio-Jukolassa toimiva Salmi sanoo. – Kun 25-vuotiaana siihen tilanteeseen ensimmäisen kerran pääsin, olin kahlannut läpi kaikki suunnistuksen historiateokset ja Jukola oli mielessä se suurin ja kaunein. 

Sanoman lukeminen tuhansien ihmisten läsnä ollessa on huikea kokemus.

– Älytön tunnekuohu, johon sisältyi voiton lisäksi paljon Jukola-kulttuuria, historiaa ja se että pääsi tavoitteeseen juuri sillä kaveriporukalla, jonka kanssa on pikkupojasta asti juossut.

– Silloin Jukola oli suunnilleen ainoa suunnistuskisa, joka TV:stä tuli. Viestin lukeminen oli suurin kunnia, mitä suunnistaja saattoi tavoittaa.

Kolmen luetun sanoman sisällöistä Salmella ei ole muistikuvaa – aika on kulunut ja mieli kuohuissa joka kerta.

– Tuuletusta olin harjoitellut, mutta viestin lukemiseen en ollut valmistautunut, Salmi naurahtaa.

– Nyt ulkopuolisena joka ikinen kerta tulee tippa linssiin sitä kuunnellessa. Kyllä se niin liikuttava hetki on, siihen sisältyy niin paljon historiaa, kokonainen instituutio.

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti