Jukola-järjestäjät 2018-2021

Juhlallinen lipputankorivi siirtyy kohti seuraavia Jukoloita.

Juhlallinen lipputankorivi siirtyy kohti seuraavia Jukoloita.

Jukolan viestin johtoryhmä on myöntänyt Jukolan viestin järjestelyoikeudet vuosille 2018 – 2021. Alun perin haussa olivat vuodet 2018 – 2020, mutta neljän loppumetreille valitun hakijan erot olivat niin pienet, että johtoryhmä päätti myöntää järjestelyoikeudet neljälle vuodelle.

Jukolan järjestämisestä oli kiinnostunut alun perin seitsemän hakijaa, joista neljä teki lopullisen hakemuksen. – Hakijat joutuivat tekemään valtavan työn hakemuksensa eteen erilaisten lupien ja taustapäätösten teossa. Siksi oli perusteltua myöntää kaikille neljälle hakijalle Jukolan viestin järjestelyt. Hakuasiakirjat ovat hyvä pohja aloittaa kilpailun suunnittelu ja toteutus, toteaa Jukolan johtoryhmän puheenjohtaja Juhani Sihvonen. Hakijakunnat ja -kaupungit ovat olleet jo hakuvaiheessa vahvasti mukana, joka osoittaa Jukolan vetovoimaa. Johtoryhmään kuuluvat Kaukametsäläisiä edustavan Sihvosen lisäksi Petteri Palmi Suunnistusliitosta ja Timo Pöysti pääyhteistyökumppani Puolustusvoimista.

Järjestelyoikeudet myönnettiin seuraavasti: 2018: Hollolan Urheilijat -46 ja Lahden Suunnistajat -37, 2019: Kangasala SK, 2020: Ounasvaaran Hiihtoseura (Rovaniemi) ja 2021: Liedon Parma ja Mynämäen Suunnistajat -52.

Lisätietoa antaa Jukolan johtoryhmän puheenjohtaja Juhani Sihvonen puh. 045 77319462, juhani.sihvonen@jukola.com.

Seuraavat Jukolan viestit ovat:
2015 Paimiossa
2016 Lappeenrannassa
2017 Joensuussa

« Takaisin

Taustayhteisöt

Pääyhteistyökumppani

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät

Osuusisännät Venlojen-viesti

Osuusisännät Jukolan-viesti