VPK ja liikenteenohjaaja valvovat

VPK valvoo 
Jämsän VPK:n Joonas Vainomäki, Olli Vaheri ja Petteri Haverinen aloittivat Jukola-urakkansa perjantaina klo 16. ”Ensimmäisenä tehtävänä käytiin tarkistamassa, että pelastustiet ovat tyhjinä ja alkusammutuskalusto on kunnossa”, kertoo Joonas. Pojilla ei ole aiempaa kokemusta Jukolasta, mutta ralleissa he ovat olleet vastaanvanlaisissa tehtävissä. ”Asuntoauton roimahtaminen asuntoautoalueella on ehkä suurin uhkakuva, mutta onneksi epätodennäköinen”, kertoo Olli. ”Vielä emme ole joutuneet tositoimiin ja toivottavasti emme joudukaan”, toivoo Petteri. Lauantaina klo 16 Jämsän VPK luovuttaa vastuun Jämsänkosken VPK:n porukalle. ”Oli helppo saada vapaaehtoisia VPKlaisia Jukolaan. Lista seinällä täyttyi nopeasti”, muistaa Olli.
 
Liikenteenohjaajalla on homma hanskassa

”Kaikki sujuu suunnitellusti”, sanoo liikenteenohjauksessa talkootyötä tekevä Hannu Nieminen.”Jos eteen tulee ongelma, ratkaistaan se yhdessä ja hoidetaan homma kuntoon”, valottaa Hannu talkoohenkeä. Viidentoista Jukola-kokemuksen äänellä Hannu kertoo, että talkoohenki on aina ollut tosi hyvä. Hänen Jämsä-Jukola pestinsä on kestänyt jo pidempään. ”Olen ollut rakentamassa aiemmin ja nyt olen liikenteenohjaajana. Yhtäjaksoisen talkoorupeamani aloitin keskiviikkona ja päätän sen ensi keskiviikkona purkuhommiin”, kertoo nastolalaistunut, mutta edelleen Jämsän Retki-Veikkojen jäsen Hannu. ”Viime yönä saatiin puolilta öin sulut paikoilleen ja lähdin nukkumaan. Lähtiessäni sanoin kyllä Jenni Sabelille, että soittaa saa vaikka aamuyöstä, jos apua tarvitaan”, sanoo Hannu. Se on sitä todellista talkoohenkeä. Jämsä-Jukolan jälkeen Hannu pääsee suunnistamaan useammin ja elokuussa onkin veteraanien suunnistuskisat Italiassa.

VPK valvoo. Kuvaaja: Kaisu Ojansivu

 

 
« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti