Naisiakin näkee Jukola-joukkueissa

Mari Lainkari, Gallup Kärki

Myös naiset voivat juosta Jukolan viestijoukkueissa. Naisia on tilastojen mukaan noin joka kymmenennessä joukkueessa.Tähän mahdollisuuteen tarttui Gallup Kärki -nimistä porukkaa edustava Mari Lainkari. Hänellä on kokemusta neljästä Venlojen viestistä, mutta Jukola-joukkueessa hän oli mukana nyt ensimmäistä kertaa.

– Päätimme laittaa porukan pystyyn, kun on kotikisoista kyse, jämsäläinen Lainkari sanoo.

Gallup Kärki koostuu Lainkarin mukaan sekalaisesta serkkujoukosta, jolle suunnistus on yhteistä hauskanpitoa.- Mukana on serkuksia puolisoineen sekä muita ystäviä. Joukkueen koostumus vaihtelee vuosittain.

Lainkarin oma Jukola-osuus sujui paremmin kuin hyvin. Hän juoksi joukkueensa 6. osuuden aikaan 2.13. – Ja tämä sisälsi jo viiden minuutin pumminkin.  Lainkari on suunnistanut pienestä pitäen. Harrastus alkoi rastireitiltä ja kilpailtuakin tuli nuorempana aktiivisesti. Murrosiän jälkeen harrastukseen tuli taukoa, mutta nyt on taas uusi into löytynyt. Seuraavaksi suunnaksi otetaan Kainuun rastiviikko. – Siellä sitten puretaan Jukolan suoritukset porukan kesken karttoja kertaamalla.

 

« Takaisin

Taustayhteisöt

Yhteistyössä

Yhteistyössä

Suomen metsäkeskus
Suomen metsäkeskus

Yhteistyössä

Pääyhteistyökumppani

Osuusisännät - Jukolan viesti

Osuusisännät - Venlojen viesti